Näytetään tekstit, joissa on tunniste Miina ja Manu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Miina ja Manu. Näytä kaikki tekstit

maanantai 29. huhtikuuta 2019

Ilmapallotonta Vappua!

Kevät alkaa kukoistamaan ennätysajassa, sillä yleensä vasta toukokuusa koivut alkaa kukkimaan. Meillä ei ollut lainkaan täällä kotona pääsiäiskoristeita, mutta anoppilassa missä itse pyhät vietettin, oli todella nätit ja keväiset koristeet.



Minulla on tapana ollut näin aikuisena hankkia vappupallo. Tällä kertaa joudun ilmapallon jättämään väliin rahan tiukkuuden takia, vaikka kuinka kivoja palloja oli Prismassa tarjolla. Pikatchu ja Super Mario pallot olivat todella hienoja. Pallokaipuuseeni voin sentään ihastella kuvia viime vuosien palloistani.


Lapsena meille ei hankittu ikinä ilmapalloja, joten siksi kait aikuisena olen sellaisen usein halunnut ostaa. Sen kerran kun olimme hankkimassa ilmapalloa teimme sen koulun kautta. Tilasimme silloin itselleni ja siskolleni Tarzan pallot, mutta Tarzanin tilalta sieltä tulikin Batman. Olimme hyvin pettyneitä, mutta saimme onneksi tuotevirheen takia rahamme takaisin. Markka-aikana kun foliopallot maksoivat mielestäni reilusti enemmän kuin nykyään. Emme sen koommin palloja tilanneet, eikä kyllä ostettukkaan. Joskus juhliin olen itse muutaman ilmapallon saattanut puhallella.


Vappu on minulle ollut usein naamiaisten ja mässäilyn juhla.  Naamiaiset on jääneet vuosien varrella, mutta herkutteluun vappu on oivallinen tekosyy. Monesti silloin on grillikausikin avattu porukoilla. Nyt kun meillä ei ole grilliä, niin tyydymme hakemaan munkkeja Tampereen Kauppahallista ja herkuttelemaan Lidlestä löydetyillä alehintaisila sipseillä. Vappupäivänä tulee varmasti kierrettyä vapputorilla fiilistelemässä markkinahuumaa.
Vasemmalla kädellä tein korvapuusteja jokunen viikko sitten
Naksut ja raffelit odottaa huomisiltaa, mokkapaloja voi mussuttaa jo nytten
Noin 10 vuotta sitten kun pidettiin vappukemut pöytä näytti tältä
Olin viime perjantaina ystäväni kanssa viihteellä Ihkussa katsomassa Costello Hautamäkeä. En olisi ikinä kuvitellut, että saan kuulla livenä Costin 80-luvun alun englanninkielistä tuotantoa. Ystäväni ei ollut aikaisemmin kuullutkaan kappaleita Play with the fire ja Do you love me.

Mä pistän pennit jonoon ja ostan BMW:n...
Näin keväällä minusta on ihana selailla kesäisten lastenkirjojen kuvia. Miina ja Manu varsinkin tuo aina niin rauhoittavan tunteen. Vielä jonain päivänä on näin kaunis kesä kuin tässä Värikirjan kannessa. Myös Kalle- sedän laivakoti tuo jotenkin itselleni kaipuun kauas jonnekkin. Tässä suunnittelinkin, jos toukokuun lopussa menisin käymään porukoillani.


Lämpöistä ja vihreää vappua kaikille!

perjantai 14. joulukuuta 2018

Jouluaattoni kulku

Monilla meilla on omia jouluperinteitä, ilman niitä joulu ei tunnu joululta. Itselläni jouluaatto on jo monia vuosia mennyt samalla kaavalla ja toivon, että niin käy tänäkin vuonna:

Aattoaamuna on ollut ulkona valkoista
Herään jouluaattoaamuna siinä kahdeksan maissa ihanaan hämärään, kun sisko ja äiti vielä nukkuvat. Hiippailen yöpaita päällä olohuoneeseen, jossa sytytän kuuseen valot ja muut valosarjamme, joita on ainakin ikkunan edustalla, takassa, olkkarin pöydällä ja Mikki Hiiren Jouluaatto -kuvaelmassani. Aamuhetken käytän katsomalla Joulupukin Kuumaa Linjaa ja samalla luen vanhoja, lapsuudesta tuttuja Joulukirjojani: Mintun Joulu, 12 Lahjaa Joulupukille, Miinan ja Manun Jouluaatto ja Kissimirrin Jouluaatto. Syön palasen joululimppua, jonka päälle päätyy palainen poroa ja avaan Wiener Nougat paketin. Äiti ja sisko heräävät aamuun ja vaihdamme joulukortteja ja saan nimipäivän lahjan, sillä toinen nimeni on Eveliina. Aamu menee rauhallisesti television ääressä ja siskon kanssa pelataan erä Skib-poa.
Tein meidän Boriksesta piparin
Jouluiset lastenkirjat kuuluu minun aattoaamuuni
Lumiukon jälkeen olen viimeistään vaihtanut päivävaatteet ylleni ja lähden käymään happihyppelyllä. Riippuen lumen määrästä otan potkurin mukaani ja käyn viemässä jouluterveiset perhetutullemme äitini kanssa ja yksin ystävilleni. Samalla vaihdamme jouluahjat ja sovimme, että tapaamme jonain välipäivänä lautapeli-illan merkeissä. Lumi-ilmalla käyn läheisellä rinteellä vähän laskemassa potkurimäkeä.

Miranda Braz ja Esmeralda Barbie ovat aattona poroajelulla
Ulkoilun jälkeen alamme pikkuhiljaa lämmittämään joulusaunaa. Sitä odotellessa tulee syötyä joululimppua ja katsottua The Joulukalenterin viimeinen jakso ja muuten vain odotettua iltaa. Auttelen äitiä mätimössön teossa ja fiilistenen ihanaa joulutunnelmaa Boris sylissäni. Saunan jälkeen syön ateriani huoneessani tietokoneen ääressä. Siellä laitan pyörimään Muumien Joulujakson, jota rakastan niin kovasti. Ateriaani kuuluu uunijuureksia, perunalaatikkoa, lanttulaatikkoa, lohta, poroa ja rosollia.
Rakas Noki meidän saunan lauteilla
Boriksen ensimmäinen joulu meillä
 Iltasella joulujuhlamme alkaa huipentumaan, sillä vuorossa on Disneyn piirretyt. Samu Sirkka ohjelma toimii meillä joulupukkina ja sitä katsoessa avaamme joululahjat. Se jännityksen tunne, mikä oli lapsuudesta joulupukin tulossa, on siirtynyt minulle Samu Sirkan ohjelmaan. Kyllä minulle näin aikuisenakin joululahjat kuuluvat jouluun samalla tavalla kuin joulukoristeet, ruoka ja lumi. Enään niiden lahjojen ei tarvitse olla niitä Barbeja mitä pienenä, vaan ilahdun siitä, että joku on muistanut minua. Myös vanhemmiten on tullut se antamisen ja yllättämisen ilo itsellenikin. On ihana nähdä äitin ja siskon kasvot, kun he avaavat minulta saamansa paketin. Mainoskatkoilla availemme lahjoja ja itse ohjelmassa ihastelen sitä, miten joulun tunteen voi saada animaatioon niin voimakkaasti. 
Viime vuotisia lahjojamme joulukuusen alla
Joko ennen Samu Sirkan joulutervehdystä tai rauhallisesti sen jälkeen, katsomme siskoni kanssa (ja joskus äiti on seurana) Mikki Hiiren Jouluaatto vhs-kasetin. Se on aivan uskomattoman ihana elokuva ja vie jouluintoni pieneen haikeuteen ensi vuodeksi. Lopulta viemme lahjat huoneisiimme ja siivoamme lahjapaperit olkkarin lattialta. Äitini haastaa minut erään Suomirock- triviaa ja tänä vuonna on sen kakkosversion vuoro, joten aattoilta vaihtuu yöksi keittiön pöydän äärellä, kun haastamme toisiamme hauskan kilpailun tiimellyksessä. Samalla keitämme iltateetä ja syömme herkullisia mätimössöjä ruisnappien kanssa. Maate menen vasta puoliltaöin hiukan haikein tunnelmin, koska tiedän että seuraavaa joulua tarvitsee odottaa taas kokonainen vuosi. Onneksi ihana joulun tunnelma pysyy kuitenkin yllä vielä pitkään, kun joulupäivänä ja tapanina saa syödä jouluruokia ja suklaita ja ihastella koristeita.
Tämän Mikki Hiiren Jouluaatto- figuri kokoelman sain siskoltani, joka oli ostanut tämän Chesterin Disney Storesta. Tässä on meidän joulumme kuvaelma, joka pääsee tänäkin vuonna jollekkin näkyvälle paikalle.

torstai 29. marraskuuta 2018

Kun kuulet tämän äänen... on aika kääntää sivua

Meillä oli lapsena tälläinen salkku, joka oli täynnä Disneyn satukasetteja. Minusta nämä olivat ihan kivoja silloin, mutten sen kummemmin enään välittänyt äänikaseteista, kun opin lukemaan. Vasta myöhemmin Disneyharrastukseni syventyessä, innostuin näistä kaseteista ja varsinkin Matti Raninin isosta työstä nätä tehdessä. Kokoelmani laajentui runsaasti, kun kerran kirpputorilta löysin tämän ison harmaan boxin. Nyt näitä Satukasetteja on vaikka kuinka monta, muutama myäös ei-Disneyn. Kirjoissa on kauniita kuvia (Disneyn tapauksessa suoraan elokuvista) ja kaseteissa on taasen rauhallinen kerronta. Viihdytän näillä itseäni usein esim. tiskatessa. Olen huomannut ilokseni, että näitä satukasetteja pyörii yllättävän paljon esim. facebook -kirppiksillä, mutta nyt harmikseni ei ole varaa kokoelmaa täydentää. Enkä näistä aarteista kyllä millään raaski luopuakkaan.

Vanha äänisatukirja salkku 90-luvulta. Paikka 10 kirjalle ja kasetille
Tämä löydös oli Tampereen Bonus kirpparilla. Olisiko sisällä ollut 20 kirjaa kasetteineen
Tässä kirjassa runoillaan eri menopeleistä. Kasettia ei ole mukana
Pieni Merenneito Ariel viettää syntymäpäiviään. Tarina sijoittuu aikaan ennen elokuvaa
Aristokattien loppukohtaus
Bambi kirjassa on kaunis taidetyyli
Hyvät tavat kirjassa runoillaan kauniista käytöksestä
Karibian Helmirosvo on julkaistu heti Euro Disneyn eli Pariisin Disneylandin avajaisten jälkeen
Joulupukin Paja lyhytelokuvastakin on oma kirja, sääli ettei tähän ole kasettia itelläni
Äänisatuja tehtiin aina 90-luvulle asti. Kuvassa Kaunotar ja Hirviö
Kaunotar ja Kulkuri viettämässä joulua
Minnin Kanssa Eläintarhassa kirjaan voi laittaa oman pärstänsä tuon pikkutytön päähän, näin pääsee satuun mukaan
Puolen Hehtaarin Metsässä on tuulinen päivä
Pete ja Lohikäärme Elliotista on kanssa oma kirja. Elliot on nyt näkymättömissä
Peter Pan kirjassa on selvästi esillä Mary Blairen taidetyyli ja kuvitus
Pluton Sankariteko oli äänikirjoista lapsena suosikkini, ehkä siksi koska se ei ollut suoraan elokuavsta, joten tarina oli sillä tavalla "uusi"
Näitten lisäksi omistan Dumbon, Robin Hoodin, Kuka viritti ansan Roger Rabbitin? Viidakkokirjan, 3 pientä porsasta, 101 dalmatialaista, Aladdinin, Prinsessa Ruususen, Pienen Merenneidon, Ankronikan, Nalle Puh ja Ihaan Syntymäpäivän, Oliver ja Kumppanit, Bernand ja Biancan, Pocahontasin, Hopon Poppoon, Lumikin, Lumikki ja Ihmeellinen jalokivi, Pilipalipilotit, Leikitään laulaen, Nalle Puh ja Tiikerin, Pinokkion, Kummikarhut ja Notre Damen kellonsoittajan.

Lisäksi on vielä Karvinen ja Pekka Töpöhäntä Amerikassa, jotka eivät ole Disneyn.

Viimeisimpänä olen hankkinut näitä Barbietarinoita. Söpö Koira on 80-luvulta ja myös Raninin tehtaama. Näissä myöhemmissä taasen on tuttuja ääninäytteliäitä ja ihanat Barbinukeilla tehdyt kuvat, kuin Barbie lehdessä.

Äänisaduissa kaikista muitettavinta on aina se bingaus, jonka aikana sai kääntää sivua. Oli myös kivaa, kun kasetteja ei koskaan tarvinut kelata. Riitti, että kääntää kasetin. Miina ja Manu kirjoja tehtiin myös äänisaduiksi, mutta niitä ei ole enään kasetteina itsellä tallessa, kun niitä ón käännetty cd-levyille. Sääli, että näitä ei ole.

sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Miina ja Manu - kaksi kissaa ihanaa

Teutorin Miina ja Manu kirjat ovat minusta parasta ja aikaa kestävää lastenkirjallisuutta mitä suomessa oikein on tehty. 30 vuotta on Miinaa ja Manua jo julkaistu, enkä edelleenkään kyllästy hahmoihin. Miina, aina niin kiltti ja auttavainen, sekä vähän höpöisempi ja tietenkin siksi hauskempi Manu ovat hyviä pääosakissoja näihin kauniisti kuvitettuihin kirjoihin. Ensin c-kasettina, sitten cd:nä ja nykyään älykirjana voi kuunnella Miinasta ja Manusta äänitteitä ja nämä äänet ovat minun korvilleni hunajaa. Näitä on ihana kuunnella vaikka lenkkeillessä tai bussissa. Manun äänilukija vaihtui jossain välissä, mikä oli kyllä suuri pettymys. Onneksi sentään Sulo-enon ääni on ollut aina sama, hänen äänessään on juuri sitä tutta ja turvallista mitä Sulo-enon hahmolta vaadin.

Olen jo aikaisemmin esitellyt erinnäisissä teksteissä Miina ja Manu kirjojani ja nyt aion syventyä niihin loppuihin mitä olen kuvannut. Aikalailla kaikki Teutorin tekemät Miinat ja Manut omistan, näitä uudempia sitten olen silloin tällöin kirjastoista vain lainannut. Valitettavasti kukaan heistä ei ole pystynyt läheskään niin komeaan jälkeen mitä Teutori osasi tehdä.
Kun Miina ja Manu kirjoja selailee, niin kyllä Teutorin tyylissäkin huomaa eroja. Tämä ensimmäinen Aapisen kansi on vähän jäykkä, eikä Miina ja Manu ole ihan luonnollisissa asennoissa. Aapisen sivuilla kun vilisee jäniksiä ja oravia, niin ulkonäöltään he ovat samanlaisia kuin myöhemmissä kirjoissa, mutta nimet ovat erejä.
Miinan ja Manun Aapinen on kirjaimellisesti aapinen, jonka avulla voi oppia kirjaimia. Näissä vanhemmissa Miina ja Manu kirjoissa oli ennen näitä puuhajuttuja, kuten tässä tuo lumpeenvärityskuva.
Kun vertaatte Aapisen kantta vaikka tähän, niin tyylillisen eron huomaa heti. Eksyksissä on tarinavetoinen seikkailu, joka minusta ainakin lapsena oli todella tylsä. Opettavaisia juttuja se kuitenkin sisältää.
Miinan ja Manun lisäksi heidän kanssaan on eksynyt Heikki Hiiri. Erakko Hermani tekee muistaakseni ihan ensimmäisen vierailun Miina ja Manu saduissa tässä tarinassa.
Eläinaapinen on selvästi tehty tavallista aapista myöhemmin ja vähän modernimmalle lukijakunnalle. Mielestäni on kuitenkin kiva opettaa aakkosia eläimien avulla.
Kirjaan onkin piirretty paljon suloisia eläimiä ja varsinkin nuo kirahvit ovat hienoja.
Nykyään mielestäni Miina ja Manu kirjat ovat paljon seikkailullisempia kuin ennen. Seikkailut eivät kovasti ole juttuni, vaan enemmänkin arjen asiat. Siksi esikoulussa kirja on mieleeni ja menin kyllä lapsena lankaan tähän arvoitukseen: kumpi painaa enemmän, kilo rautanauloja vai kilo höyheniä?
Tavuja on helpointa tosiaankin oppia kolhimalla itseään.
On se hassua, että jopa niinkin tylsästä asiasta kuin hammaslääkäristä on kirja tehty. Uskon, että tämän kirjan tarkoitus on lieventää hammaslääkärikauhua, mutta ei lapset, se ei lievene kyllä ikinä.
Tämä kirja enemmänkin mielestäni saa lapset entistä enemmän pelkäämään hammaslääkäriä. Ihan vain siksi, että nuo vekottimet näyttävät kamalilta.
Tarinoissaan Miina ja Manu ovat tehneet kaikenlaista ja innostuvat helposti uusista lajeista. Harrastuskirja on hauska, sillä sitä kautta voi lukija löytää itselleen jonkun mieleisen harrastuksen. Tässä näytetään monia juttuja eri aloilta, niin urheilua kuin kulttuuriakin.
Nykyään ei postimerkkiharrastus taida ainakaan Suomessa enään olla voimisaan, kun on tarramerkit käytössä. Minua enemmän kiehtoo nuo Sulo-enon mainitsemat tulitikkurasioiden etiketit. Kunpa sellaisia vielä vain olisi, tommosia värikkäitä joissa on kunnon kuvia.
Tämä Miinan ja Manun Käytöskirja on sitten jo vähän vanhempaa kamaa. Sen huomaa jo kuvanlaadusta, mutta myös sisällöstä. Ihan kaikki mitä tuossa kirjassa on opetettu en välttämättä opettaisi nykyään. Aika on muuttunut jo se verran paljon.
Heikki Hiiren ulkonäkö on tuosta ajan saatossa muuttunut, mutta opetus pysyy yhä. Kyllä kaveria on autettava.
Miinan ja Manun laulukirja sisältää perinteisiä lastenlauluja ja muita Satukustannuksen hahmojen nimikko kappaleita. Tämän yksilön löysin kirpputorilta, enkä edes tiennyt Laulukirjan olemassaolosta aikaisemmin.
Näiden nuottien avulla voi opetella soittamaan Miina ja Manu laulua vaikka pianolla. Enkä minä edes ole tiennyt kappaleesta muita kuin kertosäkeen.
Yksittäisistä kirjoista voin sanoa Miina ja Manu Leipureina olevan ihan ehdottomia suosikkejani. Ei pelkästään sen takia, että kuola valuu näitä herkkuja katsellessa, vaan leipomon toimintaa kuvataan tässä hyvin laajalla ja kiinnostavalla tavalla.
Ihania munkkeja, en kestä. Kuola valuu jo, haluan! Leipurina toimii Heikki Hiiren isoisä.
Miina ja Manu Lääkärissä kuuluu samaan kastiin mitä hammaslääkärikirjakin, koittaa opettaa pelon poistamista lääkärikäynneistä. Aika tylsä kirja ja vähän liiankin opettavainen noin muuten.
Kirjassa oikein viitataan tulevaan hammaslääkärikirjaan ja ei ihmekkään, että Manu on mennyt sohvan alle piiloon.

Miina ja Manu Maatilalla liippaa tarinallisesti Mauri Kunnaksen Koiramäen talossa kirjaa aika läheltä. Molemmissa kerrotaan kylpötöiden eri vaiheista ja perinteisestä maalaiselämästä, tosin tämä maatila sijoittuu enemmän nykyaikaan.

Tällä maatialla osa tavaroista onkin jo modernempia, kuten sadettaja. Sen edessä on varmasti viileää hyppiä helteisenä kesäpäivänä.
Miina ja Manu Merirosvolaivalla tarina perustuu kokonaan Manun näkemään uneen. Siksi en oikein pidä siitä, sillä univaihtoehto on aina minusta liian lepsu ratkaisu. Myös satukirjoissa.
Seikkailua ja komeita kuvituksia Merirosvotarina kyllä sisältää ja tuohan se vaihtelua Miinan ja Manun maailmaan.
Metsän ystvät on varmasti tylsin Miina ja Manu kirja ikinä, en koskaan ole oppinut pitämään tästä. Tuo kannen ilves on jotenkin hyvin syvälle painautun lapsuudestani mieleen ja kirja on Miina ja Manu sarjassa yksi vanhimpia.
Miina ja Manu haluavat olla ystäviä kaikkien kanssa ja tutustuneet myös susiin. Hieno talvimaisema, mutta eikö kissojamme lainkaan palella? Koska kirja on yksi ensimmäisiä, niin tähän on liitetty puuhailuja, kuten opi piirtämään susi ja tunnista suden tassunjäljet.
Miina ja Manu oppivat tässä seikkailussa miten myllyt toimivat ja tapaavat vanhan tuttunsa Jänkä Joonaksen, johon he tutustuivat alunperin Seikkailu Lapissa kirjassa.
Jänkö Joonas opettaa Miinalle ja Manulle myllyn merkityksen ja muitakin kiinnostavia juttuja, kuten sen miten vanhat hiidenkirnut ovat syntyneet.
Miinan ja Manun Onkimatka kuuluu näihin kirjoihin, joita en itse omistanut lapsuudessa. Kuvitus on vähän levottomampaa Teutoria, mutta perusidea tarinassa on kyllä kiva.
Onkimatkalle on lähdetty vanhan tutun Erakko Hermannin kanssa ja kaatosade tuo matkaan uusia mutkia. Kalaa reissulta ei kukaan muistaakseni mukaansa saanut.
Miina, Manu ja Heikki Hiiri ovat oppineet pyöräilemään ja tässä kirjassa kerrotaan pyöräilyn perussääntöjä ja esitellään vähän erikoisempiakin pyöriä.
Kuntopyörästä kirjassa ei muistaakeni ollut mainintaa, mutta tandempyörää voisin joskus kokeillakkin jos vain saan istua takana.
Tuolla ylempänä jo mainitsinkin Esikoulussa kirjan. Tämä päiväkoti on enemmänkin esiosa tuolle kirjalle, sillä päivokodissa Miina ja Manu vielä leikkivät, eivät niinkään opiskele.
Katselin aina haikeana tätä kuvaa, kun en pääse siilin ja possun kanssa tuohon pikku altaaseen. Myös olen monesti miettinyt mitäköhän ruokaa ne tuolla päiväkodissa syövät, kun Manun ilme on niin nautinnollinen?
Miina ja Manu Retkellä on kyllä kaunen Miina ja Manu kirja näin kuvituksellisesti. Suomen kesän uskomaton loisto ja tunnelma on upeasti saatu kuvattua.
Koivut, virkistävä lähde, sammaloituneet kivet, ruoho... Olisipa jo kesä. Pääsenkö minäkin mukaan tälle retkelle?
Riimejä ja loruja on kanssa kesäinen tunnelmakirja. Juonta ja opetusta ei tälläkertaa ole, vaan kaikki on kirjoitettu runo/loru mittaan. Hahmoilla on repliikkejä, mutta nekin on loppusointumuodossa.
Miina, Manu, Heikki ja Sulo-eno ovat pitämässä juhlat, mutta sade estää aikeet. Näppärinä nämä tekevät hienon katoksen ja niin saadaan kesähipat pystyyn, jonne tulee kaikki kaverit.
Miinaa ja Manua on julkaistu myös tälläisessä minikirja muodossa. Lapsena minulla oli tätä kokoa mm. Muumi ja Disney kirjoja. Takana näkyy peruskokoisen Miina ja Manu kirjan kantta, joten siihen voi verrata kuinka pienestä tekeleestä nyt on kyse.
Eräänä sateisena päivänä Miina ja Manu menevät kirjastoon. Siellä opetellaan vähän vanhanaikaisen tietsikan käyttöä ja lainataan tietty kirjoja. Kotona kirjojen tarinat vievät mielikuvituksen jokaiselta lentoon ja ihan viimeisellä sivulla Manu oppi kirjoittamaan.
Vaihteeksi on jännempää tarinaa luvassa. Manun polkupyörä on varastettu ja hän ryhtyy heti salapoliisina selvittämään kuka on polkupyörävaras?
Varastetun polkupyörän jäljet vie Erakko Hermannin mökkiin, jossa tämä laskeskelee omaisuuttaan. Manu varastaa pyöränsä takaisin Hermannilta, joka kiukustuu suunniltaan. Kotonahan sitten seliviää, ettei Manun pyörä mitään varastettu ole. Konstaapeli Nalle on löytänyt Manun pyörän uimarannalta, jonne tämä oli sen sinne hajamielisyyksissään unohtanut.
Miinan ja Manun Syntymäpäivät onkin sitten ensimmäinen ja tietääkseni ainoa Miina ja Manu tarrakirja. Koska pohja on peruskirja, niin tarrojen paikkaa ei voi jälkikäteen alkaa muuttelemaan. Kirjassa hvyin selkeästi näytetään mikä tarra kuuluu millekkin paikalle.
Synttärijuhlat ovat suuret ja ihan kaikki kaverit kutsutaan paikalle. Herkkujen lisäksi on tietenkin leikkeja ja lahjoja luvassa. Ennen juhlia vielä leivotaan ja koristellaan yhdessä.
Miina ja Manu Taitolentäjinä on kirjana minusta todella outo. En koe sen liittyvään millään lailla näiden hahmojen maailmaan, eikä tämä minua aiheena kiinnosta juuri lainkaan. Vähän kuin Merirosvojen kanssa, tässäkin tarina perustuu Manun näkemään uneen.
Nämä kaksi viimeistä kirjaa onkin aiheena minulle varmasti läheisimpiä. Teatterin maailmassa päästään tutustumaan kulissien taakse, erilaisiin näytelmiin ja harjoitteluun.
Teatterissa voi esittää ihan mitä tahansa ja Miina ainakin kirjassa on Punahilkkana, Manu Saapasjalkakissana ja Erakko Hermanni Saiturina. Myös Hamlettia kirjassa harjoitellaan ahkerasti.
Miina ja Manu kirjoissa on aina osattu kuvata vettä ihanasti ja siksi varmasti Uimakoulussa on suosikkikirjojani. Vesielementti on niin raikas. Olen aina kovasti pitänyt uimisesta ja tätä kirjaa lukiessa haluan jo hypätä järveen.
Erilaisia vesileikkejä tässä kuvaillaan, niitä samoja mitä aikoinaan tuohon ikään tuli itsekkin vedessä peuhattua. Muissa Miina ja Manu kirjoissa ei muistaakseni kamalasti uidakkaan, vaan enemmänkin leikitään rannalla veden ollessa taustalla.

Näiden Miina ja Manu kirjojen lisäksi Saaren Arvoitus, Kiinassa ja Värikirja ovat sellaisia, jotka itelläni on ollut lapsena ja joista tykkäsin. Värikirjaa etsin vuosia kirpparilta, kunnes viime syksynä ylihintaan löysin sen divarista ja huomasin, että siinä oleva taika on kohdallani kadonnut. Saaren Arvoituksessa minua taasen viehättää kaikki kuvat meren ääreltä ja Kiina tarinassa taasen Kiinan muuri ja keltainen joki. Miina ja Manu kirjat ovat kyllä sellaista kultaa kuvituksen puolesta, että suosittelen kaikkien niitä edes kirjastoissa selaamaan. Miinan ja Manun maalmassa on jotain hyvin maagista. Minulle nämä Teutorin kuvitukset tuovat sellaisen ihanan nostalgian turvallisuuden ja viattomuuden tunteen, johon on hyvä hypätä, siloin kun aikuistumisen tunne kasvaa liian voimakkaaksi.