sunnuntai 22. joulukuuta 2019

Joulun rauhaa

Joulua on edeltänyt pitkä työputki ja pyhien jälkeen paahdetan vielä uuteen vuoteen asti. Silloin minä pidän pienen hengähdystauon, mutta blogi varmasti jatkuu kyllä aiheilla jos toisilla.

Kaikki jouluvalmistelut olen tehnyt ja nyt vain vielä yhden iltavuoron kun jaksan, niin voin pyhittää kaksi juhlapäivää nautinnolle, levolle ja hyvälle ruualle.


Rauhallista joulun aikaa Videonauhojen ystäville!

keskiviikko 11. joulukuuta 2019

Silti niin joululta tuntuu

Pidän kovasti joululauluista. Minua jopa vähän harmittaa, kun niitä ei tee mieli kuunnella kuin vain jouluisin. Perusrallatukset on ihan kivoja, enkä lainkaan ärsyynny kauppojen joululauluista, päinvastoin; minusta niitä voisi soittaa heti elokuusta alkaen. Sitä helkutin Jäätelökesää taasen en yhtään halua kesäisin kaupoissa kuunnella. Pääpiirteittään tykkän kuunnella lähes kaikenlaisia joululauluja, mutta poikkeuksiakin on: en piittaa todella uskonnollisista tai saarnaavista joululauluista, en kovinkaan iskelmätähtien esittämistä kappaleista ja vaikka raskaampaa musiikkia usein kuuntelen, niin hevimusiikki ei sovi minusta joululauluihin lainkaan.

Minulla on kolme inhokkijoululaulua, jotka ovat ylitse muiden. Ne ovat No onkos tullut kesä, Varpunen jouluaamuna ja Satu-unta. Talvella ei kuulu laulaa kesästä, jouluna ei kuolemasta ja Satu-unta on muute vain typerä laulu.

Muumilaakson Tarinoissa talvisissa jaksoissa soi tämä ihana talvinen musiikki. Minulle tämä kappale kuvastaa vuodenajan vaihtoa ja on äärimmäisen kaunis. On muuten tällä hetkellä soittoäänenäni.
 Muumien lumoava talvimusiikki

Jaska jokusen Joulu elokuvassa kuullaan jakson alussa uskomattoman kaunis kappale Christmas time is hiere. Joitain vuosia sitten vasta löysin tämän kappaleen Youtuben syövereistä ja tästä on noussut minulle ehdottomasti yksi joulun kauneimmista kappaleista. Laulun voit kuunnella täältä. Kyseinen kappale myös soi hetken Tenavat elokuvassa.

The Joulukalenteri on joka vuotinen perinteeni ja todellaki omistan sarjasta tehdyt soundtrack levyt. En osaa sanoa mikä sarjassa on paras kappale, mutta Niskatuskamieheen voin usein kyllä samaistua.
I'm the niskatuskamies

Minulla on lapsuudesta jäänyt yksi joululevy talteen. Se on Pikku Kakkosen Karvakuonot Joulutuulella. Siinä Ransu, Riku ja Eno-Elmeri esittävät talvisia lauluja. Osassa kappaleita on lapsikuoroa ja osassa aikuista laulajaa. Parhaita on kuitenkin Karvakuonojen esittämät laulut ja Sinivuorten Yön olen ensimmäistä kertaa kuullut heidän esittämänä.
Ransku Karvakuono kaverinsa Pertti Nättilän kanssa. Taka kurkkaa poppari Robin.
Smurffien Tanssihiti Vol. 3 oli eräänä vuonna joululahjalistallani ja levyn mukanahan tuli lisälevy, jossa oli 4 kappaletta Smurffien joululauluja. Kulkuset, Petteri Punakuno, Joulupukki suukon sai ja Valkeaa joulua on levylle aikoinaan Smurffinnettu. Varsinkin reipas ja letkeä Smurffien Kulkuset saa hyvälle mielelle.
 Hei Smurffit, nyt vedetään toi Kulkuset!

Joitain vuosia sitten Popedan Costello Hautamäki julkaisi kauniin joululaulun Sydämestä Sydämeen. Vaikka se on aika surumielinen ja haikea, niin pidän siitä silti kovasti.

Tämän vuoden joululauluhittini on ollut Lauluyhtye Liekin versio kappaleesta Joulurauhaa. Löysin sen sattumalta koneeltani, jonne olin ladannut jotan perusjoululaululevyjä. Tässä kuorolaulussa on jotain kaunista ja harrasta. Tätä on ihana kuunnella ulkona, kun lunta sataa.

Viime vuoden joululauluhittini oli Pepe Wilbergin versio kappaleesta Kun joulu on. Asuimme lähellä järveä ja aina kun kävelin talvella siellä päin kappale alkoi soimaan mielessäni: Kun maas on hanki ja järvi jäässä...
Olen aika vasta opetellut kuuntelemaan englanninkielisiä joululauluja. Omistan muutaman Disneyn jouluisen karaokevhs kasetin ja sieltä olen löytänyt muutaman ihanan suosikkini. Very Merry Christmas Songs videolla on ihahna versio Sleight ride ja Winter wonderland kappaleista, 12 days for christmas videolla taas kasetin niminen kappale, johon olen aivan ihastunut. Tästä laulusta on muuten Carl Barks aikonaan tehnyt Aku Ankka sarjakuvankin.
Sleight Ride
Winter Wonderland
The twelve days for christmas

Paras suomenkielisten joululaulujen esittäjä on Vesa-Matti Loiri. Hänen Sydämeeni joulun teen levyn omistan LP:nä ja lapsena sitä kanssa paljon kuuntelin. Valkeata joulua, Henillä härkien kaukalon ja Tonttu ovat levyltä aivan suosikkini. Vesku on muutenkin esittänyt hyviä joululauluja. Kerran ydhessä hänen konsertissaan ihastuin rytmikkääseen Kolmen kuninkaan marssiin ja viimeisimpänä ja tunnelmallisimpana Silti niin joululta tuntuu kappaleeseen. Siinä on jotain harrasta ja jotain todella suomalaista.
 Kolme kuningasta maasta vierahasta

Kaikkein rakkaimpan joululauluun liittyy vahva muisto. Harlekiini videossa juontaja Essi Wuorela laulaa Tontun ja rakastin kyseistä lalua muksuna. Olin ihan pari vuotias ja ihastuin kappaleen sanoihin: Pakkasyö on ja leiskuen... Laulua ei ollut missän lastenlaulu levyillä, eikä sitä ikinä laulettu kouluissa. Vasta joskus 11-12 vuotiaana kun kuuntelin äidin soittamaa Veskun joululevyä löysin tämän rakkaan kappaleen ja olin niin onnellinen. Loirin laulmana tämä on hieno ja kaikki säkeistötkin sain kuulla, mutta Wuorelan ihanala äänellä laulettuna tämä kappale on rakkain. Minulla tulee ihan mieleen tuon Harlekiini jakson seinillä olevat lasten piirrustukset mieleeni, ja samalla oma lapsuus ja se viattoman lapsen joulumieli tätä versiota kuunnellessani..

sunnuntai 1. joulukuuta 2019

Kodin koristelua joulun tunnelmaan

Joulukuu tulee olemaan todella täynnä töitä, joten tämä vapaapäivä ja esimmäinen adventti oli hyvä pyhittää kodin koristelulle. Tätä hetkeä olinkin odottanut jo koko muuton ajan.
Kun mieheni oli firman pikkujouluissa, minä vietin ihanat kotipikkujoulut mässäämällä suosikkikonvehtejani ja katsomalla ihanaa romanttista lässynläätä. Työpaikan pikkujoulut vietettiin joa pari viikkoa siitten.
Adventiksi tei pizzan jäänteistä kinkkupiirakkaa, joka nyt muhii uunissa.
Jääkaappi saa kauneimmat kortit esille.
Kaunis ja viihtyisä keittiön pöytä, piparit tein eilen illalla.
Olohuoneen pöytä sai yllensä ihanan punatulkkuliinan.
Yhteen hyllynväliin laitoin vähän metsäisemmän tunnelman
Led-tuikut kestävät hyvin lyhdyssä, alla upea lasinen keinuhevonen Tukholman tuliaisena parin vuoden takaa.
Jouluvalot koristaa leffahyllyä.
Jo vuosia olen haaveilut tonttuovesta ja nyt lyhtyyn sain sen tehtyä.
Boris ja Blingitonttu
Pihavalot näkyy makuuhuoneeseen.
Joulujulisteeni on jo vuosia ollut tämä Tuhkimo.
Tein valotaulun serveteistä. Ympärillä on lahjoja, jotka jaan ensiviikolla
Adventtikuusi pääsi vierashuoneeseen. Joulupukkikoriste on lapsuudestani ja yksi suosikkejan.
Kuusen ympärillä on hyvä avata kalentereita aamuisin.
Parasta tänään kuitenkin on, että voi katsoa The Joulukaenterin ensimmäisen jakson.

sunnuntai 24. marraskuuta 2019

Uusi koti

Koti on sen asujien näköinen, näin ainakin meillä. Tiesimme, että haluamme kodistamme käytännöllisen ja meidän rakkaimman harrastuksen eli elokuvat, näkyvästi esille. Aluksi vähän stressasin siitä, että ehdimmekö purkaa kaikki laatikot ennen joulua ja saada huonekalut paikoilleen. Huoleni oli turha, lähes kaikki on nyt paikoillaan.
Marraskuun alussa täälläkin satoi lunta
Etupihaa koristaa punainen tunnelmavalo, kanerva ja lyhty
Boris oli muuton ajan evakossa appi-isällä. Oli vaikeaa olla viikko erossa pikku karvapyllystä
Ensimmäisenä iltana uudessa kodissa katsoimme Star Trekkiä ja söimme yrttipatonkia
Käytävästä näkee suoraan keittiöön
Saunan testasimme eilen ja oli hyvät löylyt
Makuuhuoneeseen tilasimme Ikealta yöpöydät
Tällä hetkellä laatikoissa odottaa enään mieheni cd-levyt, sekä taulut. Tauluille ei olla vielä tarkasti määritetty paikkoja ja muutamia on vielä tulossa. Pari peliaiheista taulua mieheni tilasi ja hän saa minulta vielä joululahjaksi Star Trek leffataulun. Poko Recordsin musiikkipalapelitaulut Yö:n Rakkaus on Lumivalkoinen ja The 69 Eyesin Devils tulevat musiikkiseinälle, heti kun Yö saa ympärilleen kehykset ja The 69 Eyesin saan tuotua porukoilta. Leffa- ja peliaiheiset taulut valtaavat muuten sitten olohuoneen, makuuhuoneen ja vierashuoneen seinät.
Divaani mahtuu hyvin tietokoneen viereen
Olohuone on todellakin oleskeluun tarkoitettu
Olohuoneen pyöreä pöytä saatiin appi-isältä
Olen hyvin tyytyväinen, miten saimme asuntomme sisustettua. Keittiön pöytä ja olohuoneen sohva ostettiin käytettynä, divaani, kaapit ja sängyt otettiin edellisestä asunnosta mukaan, mutta paljon huonekaluja ostimme kanssa Ikealta. Tv-taso, elokuvahyllyt, yöpöydät, cd-kuutiot ja rahi kustansivat kotiintuotuna reilut 400€, mutta investointi oli sen arvoista. Tämä elokuvahylly on kyllä kotimme jalokivi.
Nyt on leffat järjestyksessä
Kotoisa ja siisti keittiö
Vierashuoneeseen tulee levitettävä sänky joskus kevällä, sillä ei ole kiire
Hyllylle sain esille Disneykokoelmani
Videot niin ihanassa järjestyksessä. Joulukalenterinkin olen jo uskaltanut laittaa esille
En malta odottaa sitä, että ensiviikolla on todellakin jo joulukuu. Vihdoin saan koristella kotimme jouluun ja muutama pienen jouluaskartelunkin olen jo tehnyt. Niistä kuvat saatte ensikerralla. Lahjat porukoile on paketoitu, sillä itsenäisyyspäivänä, kun käyn pohjoisessa, vietämme siellä isoa pikkujoulua, eli teemme siellä kaiken niin kuin aattona tekisimme. Muutaman lahjan avaame, syömme lohimössä ja katsotaan vanhalta videolta Samu Sirkkaa.
Viime vuoden joulukuusi porukoillani. Tänä vuonna kuusi tulee esille 21. joulukuuta.
En joukunvietosta ole vielä ihan varma olenko vapaalla. Sen tiedän, että vietämme joulun tässä uudessa kodissa, joten teen kaiken mahdollisen, että tunnelma olisi kohdallaan. Omasta lapsuudenjoulusta irtautuminen tuntuu pelottavalta, hämmentävältä, kiinnostavalta ja samalla ihanalta. Hassua kuinka vaikeaa vanhoista perinteistä on päästä irti. Pidän niistä niin kovin, mutta odotan myös mielenkiinnolla tuleeko meille jotain omia uusia perinteitä. Ainakin yksi on varma: edelleen joulukuussa, joka ilta katsomme kultani kanssa yhdessä The Joulukalenteria.
Olli ja Kerttu Santasen joulua
Ihanaa joulun odotusta kaikille!

lauantai 16. marraskuuta 2019

Disneyn Joulu On Taas

Disneyn Joulu On Taas on kokoelma Disneyn jouluisia lyhytelokuvia. Tämmöisiä lyhärikokoelmia on Disney julkaissut monesti aiemminkin. Ostin tämän vuosi pari sitten takaperin ennen joulua. Dvd:llä ei ole erikoisempia mainoksia ja itse kokoelman tyylistä minulla tulee mieleen 2000-luvun alussa Neloselta tullu Akun Tehdas. Lyhytelokuvista suurin osa on 2000-luvulta, mutta yksi animaatio on vanhempaa ja klassisempaa Aku Ankkaa. Animaatioita ei ole sidottu millään kehyskertomuksella yhteen, vaan ne tulevat yksinkertaisesti peräkkäin.
Joulu On Taas kokoelman kansi
Kokoelma alkaa Mikki Ja Pähkinät tarinalla. Selvästi 2000-luvulta ja voi olla, että tätä on näytetty joskus Akun Tehtaassa. Nämä milleniumin aikaiset animaatiot ovat ihan ok-katsotavaa, mutten löydä niistä joulutunnelmaa, sillä ne ovat vähän levottmia eikä tyyli ole ihan makuuni. Juonessa on liika temppuilua ja rauhallisuus puuttuu. Klassista Disneymäisyyttä ei ole lainkaan. Tikun ja Takun vipellykset ja kepposet ei vain ole juttuni.
Jo animaatiotyylistä huomaa, että nyt on uudempaa Mikkiä luvassa. Lumi on ainut asia mikä tästä lyhytelokuvasta tekee jouluisen.
Cruella De Villin Joulu ei vaikuta lainkaan tutulta. Tämä on varmasti Toon Disneyltä tai Disney Chanelilta korkeintaan tullut. Animaatio ei näytä yhtään 101 Dalmatialisesta tutulta. Todella erikoisen näköinen, enkä tästäkään varsinaista joulutunnelmaa saa. Hahmot ovat tietysti samat kuin alkuperäisessä klassikossa, mutta ei tässä näy ollenkaan kaikkia koiranpentuja. Tarina on suhteellisen pitkä, verrattuna ensimmäiseen lyhäriin. Juoni on suoraan Charls Dicensin Joulutarinasta, joten Cruella saa tässä tavata kolme joulun henkeä ja lopussa tietenkin mahdollisuuden muuttua. En usko, että Hannele Lauri on  nyt Cruella De Villin ääni. Joulutarinasta on tehty niin monta versiota, että tämän olisi saanut jättää tekemättä. Ei vedä lainkaan vertoja Mikki Hiiren Jouluaatolle.
101 Dalmatialaisen pahikseksi Crulla De Viliksi en tätä hamoa edes tunnistaisi. Joulun henkenä toimii pienet haamudalmatialaispennut.
Sitten tulee vanhempi lyhäri, tason huomaa heti alkuteksteistä. Toy Tinkers on minulla jollain toisellakin joulukokoelmalla ja omistan tästä myös sarjakuvaversion. Tämä lyhäri on näistä tutuin ja ehdottomasti jouluisin, sillä perinteisemmällä tavalla.  Animaatio on laatutyötä ja musiikit todella tunnelmallisia. Ideahan tässä on se, että Aku alkaa joulukuusen koristeilla ja lahjoilla "sotimaan" Tikua ja Takua vastaan. Ihanasti näytetään ykistyiskohtaisia koristeita. Tämä lyhäri on suht samantyllinen kuin Pluton joulupuussa, jossa myöskin Tiku ja Taku häiritsevät joulunjärjestelyjä. Siinä tosin ollaan Mikin ja Pluton luona. Aiempi Mikki Ja Pähkinät tuntuu Toy Tinkersin verrattuna halvalta kopiolta.
Aku Ankan kotona on joulutunnelma kohdallansa
Viimeinen lyhäri on jakso Nokka Pokka -sarjaa nimeltään Mustasukkaisuutta Lumella. Nokka Pokkaa näytettiin siinä 90- ja 2000-luvun vaihteessa kolmoselta lauantaiaamupiirettynä.  Aku saa äärettömiä mustasukkaisuuskohtauksia Iineksen leperrellessä tämän liskolle. Akun oma mustasukkaisuuden hirviö saa tämän kokoajan epäilemään Iineksen puhtoisuutta. Iines on lähessä laskettelemaan työmatkalle toimittajaparinsa Kent Powersin kanssa ja tietysti Aku on heidän työnteostaan ihan täys mustis. Veljenpojat on luonnollisesti tullut Akun kanssa heidän mukaan ja he sähläävät omiaan. Koko jakso on yhtä päätöntä kohellusta, perus Nokka Pokka tasoa, joissa välillä on muutama hauska vitsikin. Jouluinen jakso ei kuitenkaan ole, vaikka lumisissa maisemissa ollaankin. Lapsena kyllä tykkäsin Nokka Pokka -sarjasta, mutta näin aikuisempana se on kyllä liian häsläävä makuuni. Ei pääse lainkaan samalle tasolle kuin vaikka rauhallisempi Ankronikka.
Vaikka tämä Nokkapokka jakso onkin yhtä häsellystä, niin pidän kovasti ankanpoikien ulkonuodosta ja siitä, että nyt heillä kaikilla on omat persoonat esillä.
Loppujen lopuksi Joulu On Taas -joulukokoelma ei minuun ollenkaan iske. Se sopii joulunodotusaikana taustalle vaikka joululahjoja paketoidessa, mutten  todellakaana  tätä aaton piirrettyihini hyväksy. Vain vanhempi Toy Tinkers lyhytelokuva on minusta kunnolla hyvä. Tämä taisi minulle olla ehkä vähän turha ostos ja olenkin laittanut dvd:ni eteenpäin. En tiedä nykyajan lapsita tykkäävätkö he katsoa tämmöistä talvikohellusta, mutta tämä todellinen Disneyfani ei hyväksy tätä omaan Disney joulukokoelmaansa.
Toy Tinkers on tämän kokoelman jouluisin osuus ja se alkaa tällä ihanalla talvisella kuvalla.

torstai 31. lokakuuta 2019

Muuttojuttuja osa 2

Viime muutostamme voi lukea tästä Muuttojuttuja -tekstistä. Nyt on taas aika muuttaa ja uusi asunto on ihana. Makuuhuoneen maalaaminen aloitetaan huomenna ja uusi sohvakin tuotiin eilen. Ruokapöytäkin on jo tilattu ja osittain maksettu. Sen saamme esiviikolla. Nytten on vuorossa laatikoiden ja tavaroiden vientiä, ensiviikolla otetaan huonekalut mukaan niin voidaan vihdoinkin kotiutua sinne. Nyt ensiviikon elämme siis vielä pahvilaatikoiden keskellä. Kun vimeksi manailin tavaramäärää, niin kyllä sitä on kertnyt lisää kun neiöt edellisestä asunnosta vähän kasvoivat. En jaksa edes laskea paljonko meillä on laatikoita nyt asunnossa, osan olemme piilottaneet jopa saunaan. Elokuvalaatikkoja on noin 15 yhteensä, minun ja mieeheni vhs/dvd/blu-ray kokoelma. Tulee ihan mieleen tämä Viivi ja Wagner sarjakuva, jossa Viivi totetaa Wagnerille: "Hyvä perhe: isä, äiti ja 3000 dvd:tä!"
Viivi ja Wagner 3.3.2007 

Leffahyllyjä tosiaankan ei olla vielä hankittu, mutta eiköhän sopivat löydetä. Pyrime siihen, että isoimmat ja tärkeimmät huonekalut saadaan jouluksi, niiin että voin koristella asunnon joulukuntoon. Jos leffat on pahvilaatikoissa joulun yli, niin sitten saa pahvilaatikot koristelun, yksinkertiasta. Onneksi jouluelokuvat olen pakannut erilliseen laatikkoon, niin ne on helposti etsittävissä.
Olen kokenut muuttosttressiä ja kellonjen siirto teki yllättävän pahaa tänä vuonna. Yleensä en ole siitä välittänyt, mutta nytten jotenkin olin sitä sekaisin. Ehkä siksi, kun Boriskin oli. Hän ei meinannut millään hyväksyä ruoka-aikojen muutosta kellojen siirron takia. Muutosta hän muutenkin on selvästi stressaantunut, kun ei löydä mukava paikkaa ja koti on niin sekalainen. Stressi on tehnyt katista todella huutavan ja rallia juostaan päivittäin. Viemme Boriksen hoitoon appi-isälle ensiviikoksi, joten toivottavasti hän siellä rauhoittuu ja sopeutuu sitten rauhassa uuteen kotiin, kun huonekalut on sinne saatu siirettyä.
Avolaatikko on nyt ollut Boriksen lempipaikka, kun siinä on pehmeitä pyyhkeitä
Viime sunnuntaina lähdin muuttostressiä karkuun, kun kävimme työkavereiden kanssa sununtaiajelulla Tuurissa. Olen siellä viimeksi käynyt 12-vuotiaana, joten on paikka muuttunut tässä 16 vuoden jälkeen. Pääasiassa ihastelin Tuurin söpöä jäämaailmaa ja tein tietty vähän jouluostoksia. 
Varsinkin tämä alin valo"veistos" joutsenineen on lumoava. Siskoni sanoikin kuvan nähtyään, että tulee vähän Barbit mieleen. Muistaakseni Barbie Pähkinänsärkijä Baletissa animaatioelokuvassa on vähän tämän tapainen veistos jossain kohdassa.
Makeispuolella oli stten tälläinen Joulupukkikuvaelma. Ehkä vähän liian Amerikkaa ja Coca-Colaa mieleeni, mutta jotenkin sopiva tälläisen Tuurin kaltaiseen ostosparatiisiin, jossa voi helposti saada shoppailuähkyn.
Tämä sukkakuusi on minusta ihan hauska ja varastettava idea, jos meidän liikkeessä olisi vain tilaa tälläiselle.
Minulle parasta Tuurissa oli kuitekin se, että kun olimme teemässä lähtöä takaisin Manseen päin, alkoi sataa esilumi. Se vuoden ensimmäinen ja ah, niin kaunista. Lähes koko ajomatkan ikkunasta vain satoi lunta. Maanantaiaamuna sitä oli meidän takapihallakin, mutta nytten taas sulanut. Lisää lunta jo tällä odotellaan. 
Tuurista tuli ostettua Baby Jane elokuva halvalla, Boriskelle joululahja, löylytuoksua uuteen saunaan ja ihania joulujuttuja. Palloja ja skirlantereita tarvitaan tietysti kunnon kokoiseen joulukuuseen, suklaalusikka aattoaamulle, pari nättiä korttia ja uusin joululehti. Uuteen kotiimme laitan johonkin söpöön nurkkaan tietysti tonttuoven.
Paras löytö Tuurista oli Ruby-suklaa. Olen tästä vaaleanpunaisesta suklaasta kuullut jo viime vuonna, kun katsoin Master Chef Australiaa. Tätähän tuli Fazerilla ja Kultasuklaallaainakin myyntiin, mutta niin kovilla hinnoilla, etten aiemmin ole raaskinut maistaa. Nytten oli kaksi tälläistä Rubiini suklaapatukkaa 5€, joten kokeiluun lähti. Oikein herkullista ja ihan hintansa väärtiä, mutta ei kuitenkaan noussut niin suosikiski, että jatkossa useasti ostan noilla hinnoilla.
Ulkona käydessä huomaa, kuinka syksy on jo pitkällä. On kekrin aika, mutta tänä vuonna jätän juhlimiset väliin. En jaksa panostaa koristeluihin tai leipomiseen tämän muuton keskellä, joten jätetään ne ensivuodelle ja hypätään uudessa asunnossa suoraan jouluun.