Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mälsä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mälsä. Näytä kaikki tekstit

torstai 30. tammikuuta 2025

Mälsä mieteet: niin mitkä?

Mälsä mietteet on uus postaussarjani aiheesta ms-tauti ja miten se heijastuu konkreettisesti meikäläisen arjessa. Tässä viimesen viiden vuoden aikana on ilmaantunut semmosia oireita, mitä en kuvitellut olevan olemassa, saatikka että ne ossuisi omalle kohalle. Osa jutuista on suoraa ms-taudin oirekirjoa, osa taasen muista kokemuksista tullutta, mutta mälsä on nostanut ne uusille leveleille. 

Mulla on vuodelle 2025 tavoite: keskity harratuksiin, terveyteen ja hyväntekeväisyyteen. Vaikka hyväntekeväisyyteen lahjoitinkin jo n. tonnin edestä kissantarvikkeita ja ruokia (äitin Börre ❤️) niin nää kaikki kolme kategoriaa menee muuten Mälsä mietteideni alle. Pääsin nimittäin Neuroliiton Somelähettilääksi mikä taas jatkaa tätä hyväntekeväisyysajatustani. Viedä viestiä, infoa ja kertoa tarinoita, kokemuksia ja ajatuksia miten tää mälsä on meikäläistä kohdnennut. Ne kun harvoin näkyy päällepäin. Plus neuroliiton palveluita käyttäneensä voin sanoa että niistä on ollut mulle todella iso henkinen tuki ja apu itselle isoissa tilanteissa.


Hassua ehkä sanoa, mutta nykyisin ms-tauti on mulle harrastus siinä missä elokuvat, teatteri, uimahallissa käynti ja avannossa pulahtaminen. Ja nämä harratukset liittyvät vahvasti terveyteen. Mälsän takia en pysty tällä hetkellä säännölliseen palkkatylhön, en edes osa-aikaiseen, joten harrastukset luo arkeen muita rutiineja ja yhteisöjä. On oikeasti aika siistiä, että avantopaikan pukukopissa voi morottaa ja porista tuikituntemattomien ihmisten kanssa eikä kukaan katso pahalla. Teatterilta oon löytäny yhteisön joka jakaa saman intohimon lavalle. Yhdessä on pöljäilty enkä ikinä tuu unohtaa neliulotteisia tissejä. Muistin harjoittamiseen teatteri on mahtava juttu, tekstin tankkaaninen dialogeihin ja monologeihin tuntuu aina isolta työltä, mutta kun saat sen ekan läpimenon käytyä ilman plaria on ylpeys valtava; mä muistin! Avannossa ja teatterissa on paljon muuten samaa. Se andrenaliini joka tulee kylmästä vedestä nousemisesta on yhtä voimakasta kun ne näytelmän loppukumarrukset. Itsensä voittanut fiilis. Liikuntamuotona taasen kaikki vesiliikunta on mulle nautinto, koska vesi kannattelee jos ite ei meinaa jaksaa.

Elokuvat on mun intohimo, senhän nyt huomaa Elokuvalippuja postauksista. Monet katsoo elokuvia sitä varten että pääsisi toisiin maailmoihin. Itse katson elokuvia koska tarinat kiinnostavat, myös ne yksinkertaiset ja kotoisat. Wlokuvat taidemuotona on vaan parsta mitä on. Ka tähän Mälsään liittyen suosittelen edelleen jokaiselle katsottavaksi elokuvaa Sokea mies joka ei halunnut nähdä Titanicia. Todella vaikuttava leffa.

Kaikki sairaudet ei näy päälle.

#mälsä #mälsämietteet #mstauti #neuroliitto #somelähettiläs #näkymätönsairaus #vuosi2025 #hyväntekeväisyys #avanto #teatteri #uimahalli #elokuvat #sokeamiesjokaeihalunnuthdätitanicia

lauantai 30. syyskuuta 2023

Hei hei mitä kuuluu?

Kun sä et tiedä miltä musta tuntuu


On ollut todella raskas kesä ja alkusyksy tähän asti. Perheessä on ollut sen sorttista kriisiä, kiitos mielenvikaisen siskoni, etten ole kunnolla pystynyt sitten huhtikuun rentoutumaan täydellisesti, vaan ihan kokoajan tuossa hartian päällä on pyörinyt stressipeikko. Välillä on ottanut vähän enemmänkin kuin vähän ja matti-sakarini ei tule sen kanssa ei sitten yhtään toimeen. Tämä on konkretisoitunut jokasen elämän osa-alueeseen. Kesälomat meni pilalle ja pitkä saikku ei taas tehnyt mielelle hyvää. Onneksi olen edes yrittänyt puuhastella kaikkea muuta, joista tässä kuvakoosteena muutamia paloja:
Keväällä kävimme puolisoni kanssa katsomassa Yön muistokonserttia. J.P. Leppäluoto tulkitsi Yötä hyvin, joten menen mieluusti jatkossa katsomaan Yö yhtyettä jos Leppäluoto jatkaa solistina.
The 69 Eyes esiintyi Pakkahuoneen Klubilla kanssa tuossa keväällä. Kyllä uusin levy toimii hyvin livenä. 
Kesäloma alkoi vähän raskaammalla konsertilla eli Rammsteinilla. Aikaisemmin en ole käynyt näin isoilla stadion keikoilla. Musiikki ja erityisesti valo-ja pyrotekniikat oli upeita, mutta noin julmettu määrä ihmisiä ympärillä kyllä vähän ahdisti, plus jalkoihin keikan lopussa alkoi jo sattua seisominen. Onneksi oli keppi ja parhaat kaverit mukana. 
Jo aikaisemmin, sillon kun sisko oli terve, olimme suunnitelleet kylpylä- ja ruokamatkaa Saksaan. Pääsiäisenä ostimme liput ja toukokuun lopussa siellä kävimme. Matkaintoa söi se, että olin vatsataudissa, mikä tarttui kanssa siskoon ja hänen mielenterveytensä oli jo tuolloin heikkenemässä, sillä hänen seurassaan piti olla äärimmäisen varpaillaan jokaisesta sanomisesta ja tekemisestä. Hän ei selvästikään ymmärtänyt myös minun ms-oireitani ja pelkoja sairauden kanssa matkustamisesta. Sen opin, että aina varaa hotelli läheltä metropysäkkiä (läheltä = alle 500m) ja AINA ota lentokentältä taxi suoraan hotelliin. Ensimmäiset riidat nimittäin tuli jo metroasemilla kun mietittiin miten mennä majapaikkaan. Joskus haluan uudelleen käydä Berliinissä, mutta mieluummin toisessa seurassa tai yksin. Nyt ei tullut sitä Feel Berlin kokemusta mitä kaipasin. Matkan jälkeen sisko pimahti lopullisesti, ja sai omat oireet voimakkaiksi. Olen mm. kaatunut lenkillä niin että minut haettiin ambulanssilla sairaalaan. Syy kaatumiseen oli todella voimakas paniikkokohtaus.
Koska jo viime kesä oli haastava, tein itselleni pienen huoneentaulun teemalla Näin selviän kesästä. Ja selvisin!
Juhannus tuli vietettyä perinteisesti mieheni porukoiden saunalla. 

Keijärvellä kävin kesällä uimassa ja leikin vähän Barbeilla. Muutamaankin fotonovelliin tuli räpsittyä kuvat.

Viime vuonna tuli tiivisti seurattua Vain Elämää ohjelmaa ja siittä löysin Tommi Läntisen. Hän oli keikalla todella hyvä ja energinen, mieluusti menen toistekkin katsomaan. 

Barbien kylpyläleikkejä tuli kuvattua myös omalla partsilla. 

Sain houkuteltua ystäväni mukaan Vauhti Kiihtyy festareille, jossa tärkeimpänä oli tietenkin The 69 Eyes! Myös Dingo siellä esiintyi ja loppuillasta katsottiin myös Kotiteollisuuden keikka siellä. 

Kesäloman toinen osuus aloitettiin Popedan Ratinasta poikki konsertilla, jossa Costello Hautamäki edelleen jaksoi hymyillä, vaikka kaatosade piiskasi yleisöä. Tykkäsin keikasta mutta se liika ihmispaljous selvästi väsytti minua. 

Nyt syyskuussa lomat on käyty ja tuntuu että stressipeikon takia en meinaa palautua. Syysilmat onneksi on ihania ja kohta voi jo tunnelmavalaistusta kotia laittaa, syyä suklaata ja juoda kupponen kuumaa teetä. Loppuvuodelle uusia suunnitelmia töiden suhteen, mutta kerrotaan niistä jos ne toteutuu. Joululahjoja tässä vähän jo puuhastelen ja pohjoiseen pikkujouluihin on Kummeli esitykseen Zemppiareenalle liput jo ostettu.

Hei hei mitä kuuluu?

Sä kysyt ja kaikki on ok

No hyvä sun on puhuu

Kun sä et tiedä miltä musta tuntuu

- Apulanta: Mitä kuuluu (1996)

sunnuntai 19. maaliskuuta 2023

Oma Aika

Pitkään aikaan en ole blogia jaksanut päivittää ja välillä miettinyt kaiken poistamista, mutta itse taidan olla itseni kovin lukija, sillä välillä käyn lukemassa omia vanhoja postauksiani. Eiköhän ole aika siis kertoa vähän kuulumisia: 

Näistäkin kuvista on puolitoista vuottaaikaa. Popeda Zemppi areenalla maraskuussa 2021
- Mälsä on vallannut elämästä isomman osan kuin mitä osasin odottaa ja välillä on hetkiä jolloin olen aivan alamaissa, toisinaan taas mälsä ei tunnu miltään. Ennen joulua oli aikamoiset romahdukset ja mm. lähdin työpaikalta Tayssiin ambulanssikyydillä

- Pitkälti vapaa-aikani olen käyttänyt elokuvien katsomiseen ja analysointiin. Kirjoitan mielessäni arvosteluja leffoista, mutten saa niitä laitettua ylös. Sen huomaa, että avaan tietokoneen nykyään paljon harvemmin kuin ennen, tyyliin vain kerran kuussa. Tämän takiamyös leffablogin kirjoittaminen on jäänyt vähälle, vaikka kovasti sinne suunniteltuja tekstejä olisi. 

- Seuraan paljon tosi-tv ohjelmia. Olen ihan koukussa suomen Muodin huipulle (muikkis), Master Chef suomi (Fasterchef ) ja Diili (Tiili) ohjelmiin. Avopuolison kanssa katsotaan kanssa Arrow, Flash ja Supergirl sarjoja. Viime syksynä seurasin intohimoisesti Vain Elämää sarjaa Jyrki69 takia. 

Vain elämää instagramista
- Sain uuden positiivisen lausunnon työeläke vakuutusyhtiöstä, jos tästä vielä voisi kevyempiä töitä löytää itelle mitä mälsän kanssa jaksaisi tehdä.

- Rakastan entistä enemmän vanhoja suomalaisia miesnäyttelijöitä; Santeri Kinnunen ja Jukka-Pekka Palo ovat ihania.

- Boris on voinnut aika kivasti, ollut ehkä huolestuttavankin energinen viimeaikoina. Odotamme molemmat lumien sulamista, että päästäisiin ulkoilemaan. Pihalla nimittäin on jäätävän liukasta ja vesisadetta. Viime vuonna kesälomani alkoi vappuna ja slloin oli vielä lunta. Sitä en toivo täksi vuodeksi. 

Börreli

- Odottelen kesälomaa, vähän matkustelua ja Ramsstainin keikka Hesassa. Sitä ennen on Yön konsertti ja tietty The 69 Eyes täytyy taas nähdä. 

Viime kesälomalla Kalajoen hiekkasärkillä
 

Löysin facebookin arkistoista vanhoja "muistiinpanoja" jotka siis oli joidenkin vanhojen opiskelijakavereitten lähettämiä haasteita. Tässä niistä yksi päivän ratoksi:

Oletko koskaan istunut poliisiautossa?

En ole.

Tullut umpikännissä kotiin aamulla?

Kyllä, viimeksi varmaan pikkujouluista. Tosin tässäkin pitää miettiä mikä on umpikänni, sillä vaikka juon välillä, niin en tule helposti umpihumalaan. 

Nukkunut samassa ängyssä monta vuotta itseäsi vanhemman vastakkaisen sukupuolen kanssa?

Mikä on monta vuotta? Jaan sänkyni avomieheni kanssa ja ikäeroa meillä on 4 vuotta. Vanhin ikäero jonka kanssa olen koskaan nukkunut samassa sängyssä on sellaset 18 vuotta. 

Kontannut koulun lattialla?

Kyllä, teatterioinnoissa niin tuli useamminkin tehtyä. 

Poiminut sieniä?

Viime vuonna tästä innostuin, tunnistan kanttarellit nykyään.

Syysmetsä
Juossut henkesi edestä?

Silloin kun edellisen asunnon parkkipaikalla oli aamuyöllä järkyttävän iso koira ja se jahtasi minua takaa, niin juoksin kyllä ihan henkeni edestä. 

Murtautunut autoon?

En, enkä tekisi niin. 

Unohtanut jotain lentokoneeseen?

Kyllä lentokoneessa olen aina kaikki tavarani muistanut ottaa mukaano. Lapsena unohdin kyllä laivaan lempi pehmoleluni. Onneksi porukat soittivat laivayhtiöön, että sain pehmoni takaisin.   

Kaatunut kenkien takia?

En tiedä onko kaatumiseni syy ollut kengissä vai siinä, että itelläni on huono tasapaino.

Polskutellut Serenassa?

Ainakin kahdesti olen Serenassa käynyt, tosin viime kerrasta on jo ainakin 15 vuotta aikaa. Voisin käydä uudestaankin.  

Uinut vaatteet päällä?

Lapsena kävin Zimmarin veridiscossa ja siellä ainakin uin äitini Lapin Kulta Legenda paita päällä.   

Laulanut mikrofoniin? 

Useinkin, sillä tykkään laulaa karaokea.

Rakkaani leffahylly. Myös muutama kotikaraoke dvd sielä löytyy, vaikkei siihen hommaa enää mikkiä löydy.
Itkenyt koulussa?

Olen sellainen herkkis, että itkuni ei katso paikkaa. Myös koulussa on tullut itkettyä.

Koittnanut nuuskaa?

En, eikä sen kokeileminen kiinnosta. Nuuskan haju on kamala. 

Ollut masentunut?

Lääkärien tekemän diagnoosin mukaan olen tällä hetkellä. 

Vohvelikahvilassa reilu vuosi sitten
Oksentanut ihmisen päälle?

En ihmisten päälle, mutta kaverin sirtolapuutarhamökillä oksensin ylioppilasjuhlien jatkoilla suoraan ikkunasta suoraan kukkapenkin päälle.

Purrut kissaa, kun se on purrut sinua?

Noki, Punpuli ja Bors ei kyllä minua ole usein purrut, raapinut välillä kyllä. En kyllä itsekkään kissaani pureskele vaan pussailen.

Haukkunut koiralle?

Luultavasti, ennemmin miu´un kissoille.

Kaatunut mopolla?

En ole ikinä ollut mopon kyydissä. Pyörällä olen kyllä kaatunut. Onneksi oli kypärä.   

Heilunut jossain alusvaatteillasi?

Kotona, kaverin luona, mökillä, hotellihuoneessa, pukuhouneessa... 

Omalla takapihalla on tullut kekkuloitua alkkareissa ja rintsikoissa
 Pessyt ikkunoita?

No tämä on vähän välttmätön kotityö kerran vuodessa jos haluaa nähdä pihalle.

Maistanut mustekalaa?

Kyllä, mustekalarenkaat on hyvä. Muistaakseni ensimmäisen kerran tein niin Kreikan matkalla 11-vuotiaana.

Ollut ambulanssissa?

Muutamia kertoja, näiden ms-oireiden takia kun olen mennyt Tayssiin.

Liftannut?

Peukalokyytejä olen yrittänyt, muttei kukaan ole ottanut kyytiin.

Hypänyt autosta ulos oksentamaan?

Kerran ja silloinkin oksenustauti johtui epäsopivista lääkkeistä. 

Oispa jo kesä
Sain siskolta myöhäisen ystävänpäivälahjan. Siinä oli nippu tarroja, joissa luki Oma Aika. Ne on tärkeät kaksi sanaa.

lauantai 9. heinäkuuta 2022

Kuulumisia ja ruokapornoa

 

Barbie Vappupallo
Boris kisun leikkihetki
 Heipsan pitkästä aikaa. Kuten viime joulun alla ounastelinkin, blogitahtini hidastuu hidastumistaan. En kuitenkaan aio lopettaa, mutta jatkan juuri tälläisela hittaalla tahdilla. Kevät on ollut mielen ja kehon hullun myllyä (sarkastinen kiitos Mälsä). Olen käynyt kuntoutuksessa, jossa Mälsäni sai nimen Matti-Sakari. Kesän helteitä jalat ei edelleenkään kestä, joten viime kesän posatus Mälsä ja helvetin helle on itselleni tänäkin vuonna ajankohtainen. 

Tuossa vappuna pidin kesälomaa ja silloin tuli otettua Hämeenlinnassa muutama kaunis kuva. 

Graniittilinna Hämeenlinnassa



Aivan ihastuttava kuva pariskunnasta veneilemässä. Tämä löytyi mummini sukualbumista. Ei tietoa keitä kuvassa on.

Ja nyt niitä herkullisia ruokakuvia esiin. Olenhan aikamoinen herkusuu.

Kahvilassa bebeleivosta ja vappumunkkia

Tätini miehen vanha Panda-muki

Etanoita ja valkosipulilepää mmmm...

Bursaa

Leivoksen ulkonäkö oli parempi kuin maku

Jostain 2000-luvun alun joululta, ollaan saatu piparikakkutalo pystyyn.

Äitienpäivälahja ja herkut. Raparperipiirakka ja voileipäkakku made by me.

Ja loppun vielä J. Karjalaisen Telepatiaa, sillä ole menossa illaksi kyseisen herran keikalle. 


perjantai 22. lokakuuta 2021

Joulu jo mielessä

Vaikka rakastan edeleen kirjoittamista, niin olen huomanut että sairauteni on vienyt selvästi voimia, kun bloggaustahtini on hidastunut. Avaan nykyään tietokoneenikin harvemmin kuin ennen. Ei anneta sen kuitenkaan lannistaa, sillä joulu on selvästi tulossa. Tänään on satanut vettä, joka muuttui rännäksi ja lopulta lumeksi. Ensilumi on siis vihdoin täällä. 

Olen fiilistellyt joulua jo pitkään. Lahjat on hakittu kaikille, paitsi Börrelle

Tälle näin, ihanalle. En ole vielä keksinyt mikä oilisi hauska, muu kuin herkut.

Ystäville ja porukoille olen tosiaankin paketit jo hakkinut ja lahjat vaihdetaan marraskuussa, kun menen pohjolassa käymään. Odotan oikein innolla junamatkaa, sillä 4 ja puolen tunnin matka menee hujauksessa kun katson tabletista Yksin kotona ykkösen ja luen suosikkikirjaani, Tove Janssonin Taikatalven. 

Olen koittanut muuten välttää itselleni joulukoristeiden yms. ostoa, kun onhan niitä jo kertynyt. Facebookista kuitenkin kun törmäsin tämmöseen, en voinut vastustaa kiusausta.

En erikoisemin palapelien keräilijä ole, mutta tämä on niin upea. Jos olisi isompi niin laittaisin ihan seinälle. Nyt tämä saakoot olla joulumielen palapeli. Disney ja joulu kun minusta kuuluvat yhteen. 

Tässä viimeisen kuuauden ajan olen lukenut kaappini vanhoja joulukirjoja ja lehtiä ja samalla juonut piparkakku rooibos teetä, se on vain niin hyvää. Huomenna olisi tarkoitus tehdä torttuja omenahillolla. 

Kuva Mauri Kunnaksen tarinasta Tontun Joulu

Kissimirri on aivan upeasti piirretty tähän kirjaan
Aamutee hetki kera The Joulukalenterin soundtracin, parhautta.

Maltan tuskin odottaa, että pääsen The Joulukalenteria taas katsomaan. Tänä vuonna teen miehelleni kanssa omatekoisen kalenterin. Toivon, että hän pitää siitä. Itselleni en saa yllärikalenteria, mutta toivottavasti saan yllärilahjoja. Ainoastaan äidiltä tiedän että saan hänen ompelemia vaatteita ja siskolta ehkä upean Samu Sirkka kynttilänjalan, jos hän saa sellaisen tehtyä ja mieheltäni Renny Harlin kirjan. Joulun Taikaa- foorumilla olen järjestänyt lahjanvaihtoringin ja oman pakettini sain tänään kasattua kokoon. Se odottaa vain lähettämistä. Innostuin myös osallistumaan TuleJouluPunainen blogin lahjanvaihtoon, jota odotan innolla.

Vatsaani koskee, sillä minulle tehtiin eilen steriilisaatio. Pääsin sinne mälsäni takia suht helposti. Eipähän tarvi huolehtia enää ajatuksesta, että joutuisin huolehtimaan muista, sillä hyvä että osaan huolehtia edes itsestäni, sekä tietty Boriksesta. Nukuin leikauksessa ainakin 4 tuntia. Joten ei kait muuta kuin iltateetä kiehumaan ja ehkä kylkeen pala suklaata.