sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Alkaa Peellä, loppuu Aalla

Kaupunkisarjani viime kesältä jäi vähän kesken, joten edetäänpäs siinä tälläkertaa. Nyt tosin ei olla yksittäisessä kaupungissa vaan laakeilla pelloilla eli Pohjanmaalla. Tarkemmin rajattuna alue on Seinäjoki-Kauhava-Härmä. Tämä osuus Pohjanmaata on minulle tullut tutuksi ensin tätini asuinpaikkana ja myöhemmin siellä sitten tuli asuttua yksi kesä.


Seinäjoella olen käynyt usein tätiäni moikkaamassa. Yksi vanha muisto sieltä on serkkuni rippijuhlat, jossa ollaan oltu kun olin pieni. Vieraita taisi olla tätini luona niin paljon yötä, että minä perheineni nukuttiin takapihalla teltassa. Yöllä kuitenkin satoi aina siihen malliin, että sain siitä todella kovan korvatulehduksen. Oisinko ollut tuolloin 5-vuotias. Teltassa nukuttiin makuupusseissa ja allamme oli Panda makeisyhtiön sponssaamia kumipatjoja. Tätini mies oli tuolloin Pandalla töissä. Aina kun hän meillä kävi vierailulla niin saatiin isot jättipaperipussit täynnä Pandan herkkuja. Suklaat syötiin aina ensimmäisenä pois ja pahat karkit jäivät pohjalle. Panda kumipatjat sain tuossa viitisen vuotta sitten tädiltä omakseni, mutta eipä niissä enää ilmat pysy sisällä. Tädillä on kiva Uffe niminen koira (se on jo harvinaista, kun minä sanon koiraa kivaksi) mutta muuten itse Seinäjoki on paikkana etäinen. Parhaiten sen muistan lapsuuden sukulaisvierailuista.

Uffe
Ensimmäinen kesätyöni on ollut Powerparkin laitekuski ja siksi asuin kesän 2010 Alahärmässä. Kauhavan kautta sinne tuli junalla ja bussilla kuljettua. Bussiyhteys tosin on sen verran heikkoa että itse Kauhavalta en muista kuin Halpahallin, josta olen yhden ihanimmista fleecepaidoistani ostanut. Eipä sinne "isolle kirkolle" vapaapäivänä viittinyt huonoilla bussiyhteyksillä mennä. Itse kesätyö Powerparkissa oli oikein mukavaa. En kummemmin Pohjanmaalaisiin ihmisiin ehtinyt tutustumaan kunnolla, joten paljon vapaa-aikaani vietin paikallisia maisemia tutkiskellen ja tietty Powerin huvilaitteissa ilmatteeksi ajellen. Ala-härmässä oli tuolloin ainakin todella komea kirkko ja kun kesä oli kauneimmillaan niin kukkasia ja reheviä puita oli joka suunnassa. Ruokakaupat ja Alko oli kävelymtkan päässä niin mikäs siellä asuessa.

Ala-Härmän kirkko
Powerpark huvipuisto on minulle tuon kesätyön takia ollut todella merkityksekäs. Minun aikanani siellä oli todella mukavaa henkilökuntaa ja muistan sen kuinka pomoni puhui niin ihanan laveaa pohjanmaan murretta. Minunkin puheeseeni tarttui helposti tuo pohjaalaienen uho. Työmatka kulki kauniiden kukkasniittyjen halki ja tykkäsin kuskata lapsia ja aikuisia huvilaitteissa. Vapaapäiviä kun siellä kanssa usein vietin niin henkilökunta-alennuksella tuli käytyä syömässä hyviä burgereita, laskettua Thunderbirdissä, sekä pienemmässä Joyridessa. Music expressin vauhti pyöritti päätäni kovasti, kuin myös ketjukarusellin. Törmäilyautoihin rakastuin tuolla täysn, sillä minulla kun ei ole korttia oikeaa autoa ajamaan, niin muualla en autoja pääse ohjaamaan. Kummitusrata ajelu oli aina jotenkin koomisen oloinen ja maisemia pääsin hyvin katsomaan Fiestan tai Maailmanpyörän kyydissä.

Powerpark yläilmoista nähtynä
Iso-Rölli Röllikylässä
Powerparkin reunassa sijaitseva Röllikylä oli minusta tuolloin todella viihtyisä, mutta harmikseni se on aika pieni. Toivoisin että kylää laajennetaan rutkasti (tai voi olla että on laajennettukin, kuka tietää. En ole käynyt sitten kesän 2010 siellä) sillä sen teemoitus voisi sopia ihan koko muunkin puiston imagoon hyvin. Suomen isoimmista huvipuistoista (Power, Lintsi ja Särkkä) Powerin koen eniten teemapuistoksi, siellä on sellasen muoveistamisen tuntua vähemmän mitä Linnanmäellä tai Särkänniemessä. Kovana Disney- ja Disneyland fanina kaipaisin suomeenkin jotain tälläistä kokonaisvaltaisaa ja kattavaa teemapuistoa, missä kuljettaisiin enemmän elämys edellä, eikä laitteiden hurjuus. Powerparkissa on vähän tätä teemoitustunnetta koitettu ja toivoisin että se valtaisi sen kokonaan. Linnanmäellä ja Särkänniemessä se nimittäin ei tule onnistumaan.

Usein töihin kulkiessani peltojen ja kukkien ohi päässäni soi tämä Klamydian mahtisbiisi.
Alkaa Peellä, loppuu Aalla, hienoo olla Pohjanmaalla. Pellot tasaiset mut kotia johdattaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti