keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Aamupakkasta

Eilenaamuna herätys oli 6.30, kuten joka päivä tällä viikolla. Katsoin mittarista lämpöasteita ennen työmaalle lähtöä ja olin positiivisella tavalla hämmentynyt. Jo nyt -4 pakkasta. Tämä saa minut jo odottamaan lumen tuloa. Nahkatakki kelpaa vielä aamulla hupparin kanssa, mutta minun harmikseni tuo aamupakkanen ja päivälämpötilat sitten eroaa ihan liikaa, kun siinä 16 aikaan töistä tullessani on jo kuuma. En pidä tämmösistä vaihteluista. Joko on kylmä tai sitten ei.

Viime vuoden ensihuurua

Jouluinen oli blogissaan saanut Liebster award haasteen, johon nyt tartun. MInusta on kiva ottaa vastaan näitä haasteita, varsinkin tämmösinä vähän väsyneinä hetkinä, kun en keksi mistä kirjoittaisin. Onhan noita elokuva/video/lelu/kirja juttuja täällä koneella odottamassa, mutta en saa aikaiseksi kirjoittaa niitä aina puhtaaksi, varsinkaan näin väsyneenä. Olen jotenkin ollut todella uupunut viimeisen viikon ajan, johtuen varmaan siitä, etten osaa sanoa töille EI ja sitten menen hommiin niinä suunitelluina vapaapäivinä. Nyt tulevan sunnuntain pidän varmasti vapaana. Olen luvannut sen itselleni.

1. Piparkakku on parasta...
A. Kahvin B. Glögin C. Aurajuuston D. Jonkun muun kanssa, minkä? E. Ihan sellaisenaan


D. Jonkun muun, eli kaakaon kanssa

2. Mikä on ollut paras jouluyllätys ikinä?
Hyvin vaikea sanoa. Avomies antoi viimejouluna Aleksi Mäkelä Collection elokuvaboxin joululahjaksi, jota en todellakaan osannut odottaa. Olin samaa boxia etsinyt jo vuosia. Yleensä paras jouluyllätys joka vuosi on se, että joulun on lunta ja mieluusti kunnolla. 

3. Omistatko joulusukan?

Meillä taitaa olla muutama ommeltu joulusukka, mutta minulla on semmonen kaunus kuusenvärinen pikku pussukka, johon sitten saan aattona nimipäivälahjani. Eevan ja Aatamin lisäksi aattona vietetään myös Eveliinan nimipäivää, mikä on toinen nimeni. Tapana on saada nimipäivälahja heti aattoaamusta, kun muut lahjat avataan vasta illalla.

4. Paras vinkki joulusiivoukseen?
Kotisiivousta työni tehneenä voin sanoa vinkiksi, että tehkää siivous mahdollisimman nopeasti, pintapuolisesti ja yksi huone kerrallaan. Mittään kaappeja ei tarvi kuurata sisältä, riittää kun pyyhkii tahrat ulkopuolelta.

5. Leivotko jouluksi/jouluna?
Piparit ja tortut teen joka vuosi itse ja joskus innostun kokeilemaan jotain tryffeliä tai vastaavaa. Viime vuonna appiukko sai itsetehtyä suklaanugaata lahjaksi.

6.  Oletko hankkinut jo jotain jouluista tänä syksynä, mitä?
Lahjoja olen jo hankkinut ja muutaman kuusenkoristeen löysin ilmatteeksi. Ikeaan haluaisin päästä pyörähtää ettii koristeita. Jouluvalon pöydälle ostin jo kesällä kirpputorilta, puinen jota ei ole onneksi maalattu. Haluaisin laittaa sen jo esille, mutta maltan vielä hetken.

7. Oletko tehnyt jo jotain jouluista tänä syksynä, mitä?
Olen jo muutaman jouluvideon katsonut, laittanut villasukat jalkaan ja kuunellut joululauluja.


Viime joulun rauhottumishetki
8. Paras asia jouluun valmistautumisessa tai joulun valmistamisessa?
Sen tunnelmointi ja odotus. Voi vain nauttia siitä, eikä tarvi stressata kun aloittaa kaiken ajoissa.

9. Mistä saat ideat joululahjojen hankkimiseen?
Lahjan saajan harrastuksista pääasiassa. Joiltain saatan kysellä vähän että mitä toivoo, muuten tahdo suoraa vastausta vaan jotain laajempaa. Siskoni sanoi, että hän haluaa jotain nostalgista. Se on hyvä määritelmä, sillä se on tarpeeksi laaja alue, mutta tarpeeksi tiivis, että keksin helposti annettavaa.

10. Lähetätkö joulukortteja? Itsetehtyjä vai ostettuja?
Ainakin muutaman kortin lähetän ihan postin kautta, mutta suurimman osan annan suoraan käteen. Rakastan joulukortteja (postilaisen tyttönä tietenkin). Teen lähetettävät kortit itse, mutta pidän paljon myös ostetuista. Tai tietty riippuu minkä näköisiä ovat.

11. Millaiselle jouluaiheiselle kurssille menisit jos olisi mahdollista? 
Joululaulujen kirjoittamista haluisin kokeilla, onkohan siihen jotain kursseja olemassa?



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti