Loppusyksyn tuntua

Olen nykyään muuttunut aamuvirkuksi ja kun katselen pihalle niin ulkona on vielä ihan pimeää ja parhaimmassa tapauksessa pihamaa on kuurassa. Aamulla kun on ollut aikaa, olen vielä polttanut pihalla muutamia lyhtyjä ja se on todella tunnelmallista. Tänä aamuna kun aikaa oli innostuin lähteä siinä seittemän aikaan uimaan ja tuli ihan samanalinen olo kun lapsena, kun syysilana menin uimaan ja pihalla oli säkkipimeää.

Pikku Tohloppi

Kävelypolulla

Tesoman järvi

Eilen taasen kävin lähijärveä kiertämässä ja ihastelin kuinka kaunis syksy oikeasti suomessa on. Lehdet on niin värikkäitä ja ankkoja uiskenteli rannantyvessä. Aurinko paistoi, vaikka oli kylmä. Tuoksui raikkaalta ja syysloma tuntui nimensä mukaan SYYSlomalta.

Olen huomenna lähdössä viikonlopuksi Helsinkiin. Odotan innolla, että pääsee vähän tuulettumaan muuallekkin ja katsomaan onko sielä syksy yhtä pitkällä kuin täälläpäin.

Niin kaunista syksyä ankkojen seurassa

On syksy niin ihmeellinen

Sanoin itselleni, että kyllä täällä Mansessakin ensilumi tulee jo lokakuun lopussa. Ei pysyvä lumi, vaan enislumi. Joka aamu sitä jo hetkittäin odotan, sillä se saa joukumieleni valloilleen.

Miten syksy voi aina olla näin kaunis? Siksi syksy varmasti onkin suosikki vuodenaikani.

Löysin kirjakaupasta tälläisen kirjan. En ostanut tätä, vaikka houkuttelikin. Päätin, että jos tämän löytäisin kirjastosta niin tästä tulee tämän joulun joululukemiseni.

Suruisia syksyn lehtiä

Syksy on nyt kunnolla vallannut mieleni, sekä hyvällä että surullisella tavalla. Ukin poismeno ja sen ajatteleminenkin saa minut surulliseksi ja haikeaksi, mutta muuten olen pystynyt nauttimaan kauniista syksystä, vaikka kiirettä, stressiä ja syysflunssaakin on iskeytynyt. Olen jopa jo päässyt joulunodotus tunnelmiin.

Lähdin äitini mukaan ukin hautajaisiin Kuusamoon ja oletin siellä vielä olevan kunnon ruskaa. Ruska oli jo lähes kadonnut ja kaikki puut heittäneet lehtensä, hyvä ettei ihan lunta tullut. Kylmää ja tuulta siellä olikin. Kun palasin lapsuudenkotiimme niin maanantaiaamuna oli piha jo ihan kuurassa. Se oli todella kaunista katsottavaa.

Onko väärin yrittää yhtäaikaa iloita ja olla surullinen?
Omaa oloani helpotti suunnattomasti raskastunnelmaisten hautajaisten jälkeen istua yksin tunnin saunassa ja vaan pohtia ja itkeä. Itkeä ukkia ja isiä ja meiän rakasta Pumpuliamme ja tätiäni, jota en koskaan edes ehtinyt tuntemaan. Itku siellä saunan lauteilla auttoi, nyt pystyy jo olemaankin...

Poltettiin Ukille tämmönen iso jätkänkynttilä

Ettei postaus ene liian kaihomieliseksi niin Minttu Vaahteran katveesta on heittänyt parikin blogihaastetta. Otetaan molemmat kerralla vastaan.
Ensimmäinen haaste on ystäväkirjatapainen: minä vastaamassa kysymyksiin ja miten minä olisin todenäköisesti 8 vuotiaana vastannut kysymyksiin: 

Minä olen - Severus / Jaana
8v. Minä olen - Pena / Jaana
Asun - Tampereella avomieheni kanssa
8v. Asun - Pohjois-pohjanmaan pikkukunnassa äitin, siskon ja kissojen kanssa
Lemmikkini - Pölypunkit ja pehmolelut
8v. Lemmikkini - Pumpuli ja Noki kissat, sekä akvaariokaloja
Rakastan - Avomiestäni, perhettäni, Nokki kissaani, Tamperetta, syksyä, joulua, suklaata, elokuvia
8v. Rakastan - Kissoja, porukoita, kavereita, Tenavat sarjakuvia, herkkuja, muumeja, Phileas Foggia
Inhoan - Hyttysiä, liikaa kuumuutta, liikaa kylmyyttä, sotaa, kauhua, splatteria, epämukavia ihmisiä
8v. Inhoan - puuroa, kiusaajia, hyttysiä, tylsyyttä, salmiakkia, limukoita
Unelmoin - Terveestä elämästä, omasta kissasta, matkustamisesta, onnesta
8v. Unelmoin - kylpyammeesta, cd-soittimesta, Smurffien uudesta levystä

Suosikkibändi - The 69 Eyes
8v. Suosikkibändi - Nylon Beat
Suosikki laulaja - Jyrki Linnankivi
8v. suosikki laulaja - Allu Tuppurainen (Rölli)
Suosikki näyttelijä - Roope Salminen
8v. Suosikki näytteljä - Petteri Summanen
Paras elokuva - Bambi
8v. Paras elokuva - Aladdin
Toivon - rauhaa ja rakkautta
8v. Toivon - Suklaata ja kiinalaista
Harrastan - improa, teatteria, elokuvia, kirjoittamista, lukemista, keräilyä
8v. Harrastan - lekkimistä, uintia, sarjakuvia
Miksi vastasin näihin kysymyksiin - sain Mintulta haasteen
8v. Miksi vastasin näihin kysymyksiin - tykkään vastailla kysymyksiin


Toinen haaste on taas Disneyhaaste:

Suosikki Disney elokuva?
Bambi (ja lukekaa täältä miksi)

Paras Disney Soundtrack?
Näitä en monia omista, joten yksittäistä on hankala sanoa. Ostin juuri Kaunotar ja Kulkuri LP-levyn, joka sisältää elokuvan laulut. Se soi oikein mukavasti. Painajainen ennen joulua elokuvan soundtrackin omistan ja se on kovin tunnelmallinen. Vastaan tähän kuitenkin tälläisen Disneykokoelmalevyn, joka ei varsinaisesti ole soundtrack, eli Mikki Hiiren Suomalaiset Disney Suosikit. 20 kappaletta Disneylauluja suomeksi, mukana mm. En saa rakastaa Herculeksesta ja Teistä miehen teen Mulanista. Ihan paras levy.

Lempi Disney muistoni?
Monia, mutta yksi mieleenjääneimpiä kun olin Disneynfoorumin Taikalinnan minimiitissä Helsingissä katsomassa Orionissa Lumikkia Matti Raninin ohjaamalla dubilla. Se oli mahtavaa.
Yksi ensimmäisiä muistoja on Disneylandin mainokset vhs-kaseteilla, joista tykkäsin kamalasti. Myös eräs kotivideo tolee usein mieleen, jossa kuljen Höpönä ja siskoni katsoo Tuhkimoa sanoen sitä Tukkimoksi.

Olenko käynyt Disney puistossa?
Pariisin Disneylandissa neljä kertaa, ja kun remontti valmistuu niin joskus vielä uudestaankin. Muihinkin Disneylandeihin haluan tutustua vielä joskus. 

Suosikki Disney elokuvani, joka ei ole klassikko?
Maija Poppanen, Hopon Poppoo, Painajainen ennen joulua ja Once Upon A Winter Time (joka sisältyy klassikkoon Melody Time)

Minkä tyyppistä Disney tavaraa keräilen?
Vhs-kasetteja lyhytelokuvia ja Sing a long songs videoita, kirjoja, figua ja barbeja (kun halvalla saa) ja uusinpana nyt ajattelin aloittaa keräilee Disneymusiikkia LP-levyinä. Kaikki klassikot on jo kerättynä

Surullisin hetki Disney elokuvassa?
Mufasan kuolema Leijonakuninkaassa, Bambin äidin kuolema Bambissa ja Tadashin kuolema Big Hero 6 elokuvassa. Ylipäätänsä kuolema.

Olenko ainoa Disneyhurahtanut perheessäni?
En suinkaan, siskoni on melkein yhtä paha kuin minä, muttei varmaan ihan kuitenkaan. Tai on omalla tavallaan tai... en osaa sanoa. Olemme hurahtaneet Disneyhyn, mutta molemmat ehkä pikkusen eritavalla.

Millä Disney elokuvalla tulee aina olemaan paikka sydämessäni? 
Bambin lisäksi Notre Damen kellonsoittaja, Aladdin, Big Hero 6 ja Tuhkimo on hyvin lähellä minua ja koskettaa aina syvältä kun näitä katsoo.

Ja loppuun vielä Auvo, sillä mulla ja avomiehelläni on tänään vuosipäivä, 3 vuotta jo oltu yhdessä <3

Ukki

Olin maanantaina työpaikan palaverissa ja ihmettelin kun äitini koitti soittaa moneen otteeseen. Palaverin jälkeen sainkin ymmärrettävän syyn miksi. Äiti soitti että Ukki on kuollut. Se tuli jotenkin ihan puskista kesken hyvän mielen bussilla ajon. Olin koko maanantain hyvin ristiriitaisissa oloissa, koska monet muut asiat olivat saaneet mieleni niin positiiviseksi. Välillä nyt itku iskeytyy hetkessä kasvoihin, ilman ettäö sille voi mitään.

 Ukkini asui Kuusamossa Rukalla, ennen muin he muuttivat paikalliseen keskustaan (jo ennen syntymääni). Ukin ja Mummin osakeasunto oli minulle äitin puolenen mummola/ukkila.Siitä asunnosta muistan paljonkin; huonekalut, tuoksut, näkymät pihalle, punaiset kahvikupit, marikeksit,  leikit ja keinutuolin. Ukki katsoi siinä usein elokuvaa Rovaniemen Markkinoilla. Ukkilassa katsoin myös videolta ensimmäisen kerran aikoinaan Toy Storyn, se vuokrattiin serkun kanssa lähi R-kioskilta. Pihalla oli ukin tekemä kiikku, jossa keinuttiin aina mennessä ja tullessa.

Ukki sairastui tuossa 15 vuotta sitten pahasti, eikä hän pystynyt enään asumaan mummin kanssa tässä osakkeessa. Hän pääsi hyvään hoitokotiin, jonne mummi tuli vähän ajan kulttua perässä. He saivat siellä hyvää hoitoa ja asua samassa huoneessa. Ukin vointi ei ole enää ollut hyvä, puhumen ollut pitkään hankalaa ja kun viime kesänä siellä pikaisesti kävin niin ääntä ei tullut ollenkaan. Silmistä huomasin ukin kuitenkin tunnistavan minut. Olen aina ollut Ukin tyttö.

Ukin ja minun yhteinen juttu oli jo lapsena korttipelit. Ukki opetti minulle jo nuorena Casinoa ja Tuppea.  Kun sain kuulla tästä suru-uutisesta olin juuri tullut työpalaveristani ja mietinkin, että oliko se kohtalo. Juuri kun oltiin korttipeleistä työpaikalla onta tuntia puhuttu ja sitten saada kuulla tämä suru. Haluan ajatella, että ukki ois musta ylpeä. Oon tehnyt meidän yhteisen jutusta jo itselleni ammattin.

Ukki oli aina luontoihminen. Hän viihtyi pitkään kalassa lammella ja tykkäsi myös nikkaroida. Kesämökkimme Kuusamossa on Ukin tekemä ja siskolleni hän aikoinaan myös valmisti oman Barbitalon, joka on nyt minun kaapissani tallessa. Aivan upeaa käsityötä molemmat.

Barbietalo asukkeineen viime jouluna

Ensi lauantaina lupauduin lähtemään äitini seuraksi Ukin hautajaisiin. OLen ollut aiemmin isäni, tätini, enoni avovaimon ja kissani hautajaisissa. Olen näiden kokemusten avulla huomannut, että minun on hyvin vaikea päästää irti, ellen saa vielä jotain konkreettista hetkeä, jossa tajuan menettämisen kokonaan. Isän kohdalla se oli hoitotäti joka oli käymässä ja jutteli kanssani ja pelasi Uunoa. Tätini kohdalla oli hänen hautajaisissaan hänen tutun pappinsa pitämä puhe. Enon avovaimon kohdalla kun hoitelin hänen poikaansa (eli nuorinta serkkuani) ja hänen kanssaan käytyä keskustelua. Kissani kohdalla kynttilä puussa. Toivonkin tavallaan, että saisin nuiden hautajaisten jälkeen kokea sen jonkun hetken, että pystyn päästämääm irti. Vaikka se on aina se vaikein ja itkuisin hetki, niin se ainakin minua auttaa eniten. Ehkä se tulee siellä Rukalla syksyn ruskaa katsoessa tai sitten jostain puheesta, keskustelusta tai ajatuksesta. Ei voi tietää.

Sen tiedän, että Ukkia jään kaipaamaan.

Löylysi henki sinun muistoa kantaa
Se metsän suojasta lammen rantaan

Pelikortteja

Olen lapsesta asti tykännyt korttipeleistä. Ihan peruskorttipakkaan tutustuin joskus muutaman vuoden ikäisenä ukkini avulla, joka opetti minulle todella varhaisessa vaiheessa casinoa ja tuppea. Ne kaksi onkin pelit jota vieläkin pelaan parhaiten. Hassua jotenkin, että nuista lapsuuden harrastuskista olen nyt päätynyt Black Jack dealerin työhön.

Joku työilta on ollut niin rauhallinen, että valokuvan ehdin napata

Omistan vaikka kuinka monia pelikortteja tällä ihan peruspakalla, en edes osaa laskia montako niitä on. Työpaikalta olen saanut kanssa mahtavat kortit, jotka venyy ja paukkuu suuntaan sekä toiseen. Kun korttipeliseuraa en saa, niin välillä innostun lätkimään pasianssia.

Korttipakkoja

Disney kortit

Harry Potter kortit

Kreikkalaisia kissoja kortit

Vanhemmat Kreikkalaiser kisukortit

Muumikortit

Pikkuruiset kortit. Vieressä Muumipakka, että voitte hahmottaa korttien koon

Näitten lisäksi omistan ainakin Finnairin kortit, postimerkkikortit, Pariisikortit, Disneylandkortit, kalakortit, RAY:n kortit, ylimässä kuvassa olevat Pirates Of The Caribbean kortit ja Kreikkalaiset kissanpentukortit. Minulla taitaa olla jok fiksaatio noihin kreikkalaisiin kissakortteihin, kun on niin onta eri pakkaa niitä.

Muita korttipelejä mitä omistan on Skip-bo, Uno, Hullunkuriset perheet, Eläinpeli ja Musta pekka.

Nämä eläinkortit on ukin ja mummin luota löytyneet. Lapsena leikin aina näillä kivojen kuvien takia.

Tämä eläinpeli on kanssa tuttu ukin ja mummin luota. Löysin ihan samanlaisen pakan uutena aikoinaan Tiimarista, joten nyt on kaikki kortit tallella.

Vanhat Hullunkuriset perheetkin on vielä tallella.

Barbie lehdessä Skipperkin pitää Skip-bon peluusta. Se on myös minun ihan yksi suosikki pelini

Eläimellinen kannanotto

Minulla ei ole yleensä tapana takertua ajankohtaisiin aiheisiin niin, että niistä julkisesti kamalasti kommentoisin tai huutaisin, mutta nyt teen poikkeuksen, sillä asia on vaivannut päätäni pitkään, enkä usko saavani siitä rauhaa ennen kuin saan hajanaiset ajatukset muodostettua selkeämmiksi. Aihe siis, josta tässä kirjoitan on Särkänniemen delfiinit.

Koko juttu lähti viime vuonna. Olin Tampereen Silinteri kirpputorilla ja löysin sieltä mitä kivoimman keräilyaarteen eli kaksi Otto-Nalle kirjaa: Otto-Nallen talvipuuhat ja Otto-Nalle huvipuistossa. Molempiin ihastuin ja kuvia tutkiskelin tarkoin. Otto-Nalle huvipuistossa kirja sijoittuu Tampereen Särkänniemen huvipuistoon (eikä ihme sillä kirjan kustannusyhtiö Satukustannus on Tamperelainen yhtiö). Kirja on julkaistu vuonna 1989 ja kuvista ja tunnelmista voimme huomata Särkänniemen muuttuneen paljon vuoteen 2015 mennessä. Kirjassa on yksi sivu, jossa kerrotaan Otto-Nallen käynnistä delfinaariossa.

Otto-Nalle Huvipuistossa, Satukustannus v.1989

"Delfinaariossa Veera, Näsi, Niki, Joona ja Delfi innostuivat näyttämään taitojaan." Tämä lause herätti huomioni. Olin viimeksi vuotta aiemmin, kesällä 2014 käynyt Delfinaariossa ja silloin siellä polskutteli 4 delfiiniä, osa ihan erinimisiä kuin kirjassa. Tästä kiinnostuneena kävin  lukeamassa wikipediasta Särkänniemen delfiinien historiaa ja tajusin että olinpas tyhmä. Kirja on tehty 25 vuotta sitten, joten kyllähän siellä varmasti delfiinit ovat vaihtuneet. Tästä innostuneena tutkailin internetin syviä saloja ja löysin hyvin mielenkiintoisia ja osittain myös järkyttäviä artikkeleita delfinaarion synnystä ja siellä olevista tapahtumista. Long Playn teksti Veden vangit kertoi hyvin kattavasti näistä aiheista ja osan tekstistä voit lukaista täältä. Nyt sen saa ilmaiseksi lukea vain demoversiona, mutta vuosi sitten luin tekstin ilmaiseksi kokonaan, joka lisäsi järkytystäni. Katsoin myös Yle Arkistosta dokumentin delfiinien pyydystämisestä Meksikonlahdelta ja olin tämän nähtyäni ristiriitaisissa ahdistuksen tuntemuksissa. (Dokumentin näet täältä.)

Aihe oli minulla pitkään poissa mielestä, kunnes nousi taas ajankohtaiseksi viimeviikonloppuna Delfiinien siirrosta johtuen. Medioissa oli monia spekulaatioita, videoita, klippejä ja vanhoja haastatteluja aiheesta, joka jäi niin kovin vaivaamaan mieltäni. Katsoin dokumentin pyydystämisestä uudelleen, luin Veden vangit demon uudelleen, luin monia kymmeniä artikkeleja jota google antoi haulla Särkänniemen delfiinit ja facebooksivustolla Särkänniemen Delfiinaario on sulettava löysin paljon vanhaakin materiaalia. Siellä olevista muistakin artikkeleista sain uusia ajatuksia ja etiikkakysymyksiä eläintarhoja kohtaan.

Tältä facebook sivulta löysin myös karun tiedon, josta periaatteessa tämän tarinan voi aloittaa.  Särkänniemessä on siis toiminut 60-70 luvulla eläintarha. Eläintarha perustettiin koska Tampere oli saanut lahjoituksena Puolalta kaksi leijonaa, eikä heillä ollut paikkaa missä pitää niitä. Näin kehitettiin rakentaa eläintarha leijonien ympärille. Eläintarha sijaitsi Sorsapuistossa teurastamossa, nykyisen Tampere Talon tilalla. Puistoon tuotiin leijonien lisäksi apinoita ja leopardeja, karhuja ym. muita eläimiä. Leijonat sai nimekseen Tam ja Pere. Eläimillä oli teurastamolla hyvin pienet tilat, oikein kunnon ahtaat häkit, jossa hyvä kun pystyi edes kääntymään (karsean videon paikasta voit nähdä Yle Arkistosta). Koska eläimillä oli niin huonot oltavat niin eläintarha onneksi suljettiin. Suurin osa eläimistä annettiin muihin eläinpuistoihin Suomeen ja Ruotsiin. Tam ja Pere oli myös tarkoitus kuljettaa Ruotsiin. Heidät nukutettiin ja siirrettiin pakettiautoihin. Leijonat oli valtavan pienissä laatikoissa ja Tam kuoli jo siirtolaatikkoonsa ennen Ruotsiin pääsyä, sillä varmaan herättyään hän ei kunnolla mahtunut edes olemaan siellä. Myös joukko apinoita jouduttiin suoraan lopettamaan, sillä niitä ei saatu minnekkään muualle siirrettyä. Tästä Tampereen olisi jo pitänyt oppia, että tänne ei saisi tuoda/ottaa vastaan ulkomaisia eläimiä. Mutta ei, mitä vielä. Keksitään 80-luvulla tehdä delfinaario.

Delfinaarion alkuaikoja

 Vuosi 1984, syksy. Tampereelle ollaan rakentamassa delfinaariota. Meksikonlahdella pyydystetään tänne delfiinejä, tietyn ikäisiä, kokoisia ja kuntoisia, kaksi naarasta ja kolme urosta. Saatuaan delfiinit kiinni, nämä laitettiin ulkoaltaaseen ja heille alettiin heti opettaa temppuja. Kouluttajana toimi tuolloin Ric O'Barry, joka tunnetaan mm. kuuluisan Flipper televisiosarjan delfiinikouluttajana. Eräänä aamuna kun Ric meni tutkimaan allasta yksi delfiini, Happy löydettiin altaan pohjalta kuolleena. Nyt delfiinejä oli enää vain neljä ja oli marraskuu. Kiireesti pyydystettiin vielä yksi delfiini lisää muiden jälkeen. Aamulehti oli järjestänyt kilpailun delfiinien nimistä, jotka olivat siis: Veera, Joona, Niki, Delfi ja Näsi. Happyn kuoleman jälkeen ja uuden delfiinin pyydystettyä Aamulehti ole tehnyt artikkelin jossa epämäärisesti luki, että Happy on nyt Näsi. Kansalle ei kerrottu yhden delfiinin kuolemasta Meksikonlahdella. Delfiineille opetettiin siellä alkeistemput ja Näsi oppi nopeasti myös, vaikka hänet oltiin siepattu pari kuukautta muiden jälkeen. Keväällä 1985 delfiinit sitten tuotiin suomeen. Mukana heitä tuomassa oli meribiologi Jaap van der Toorn, joka oli myös delfiinien pyydystyksessä mukana. Hän suostui aluksi lähtemään projektiin mukaan sillä ehdolla, että Särkänniemi antoi hänen tehdä delfinaariossa heistä tutkimusta. Kun Delfiinit oltiin tuotu suomeen, Särkänniemi ilmoittikin Jaap van der Toonille, ettei tutkimusta saakkaan aloittaa, koska delfiineillä menee enimmäisaika yleisöesityksiin. Tästä johtuen Jaap van der Toon lopetti delfiinien kouluttamisen närkästyneenä Särkänniemessä, koska hänestä yleisölle nimen omaan pitää antaa tietoa delfiineistä, eikä pitää siellä vaan viihtyisyyden vuoksi.  Myöhemmin kouluttaja Ric O'Barrykin kääntyi delfinaarioita vastaan, kun hänen koulittamansa delfiini Flipperin kuvauksissa kuoli hänen käsivarsilleen. Sen jälkeen Ric O'Barry on ollut aktiivisesti suojelemassa eläimiä ja vaatinut delfinaarioiden lakkauttamista. Hän on tehnyt delfiinien pyydystämisestä dokumentin The Cove, joka on voittanut Oscar palkinnon.

Tuosta vuodesta 1985 aina vuoteen 2015 on Särkänniemen delfiinejä kuollut tiuhaan tahtiin. Joona aika alkumetreillä 80-luvulla, Niki 90-luvun alkupuolella ja Näsi vuonna 2014. Delfiinien lisääntymistä ei ole estetty ja on laskettu että näillä Delfiineillä, Näsillä ja Veeralla on yhteensä ollut 16 poikaskuolemaa. En ota kantaa kuoleeko delfiininpoikasia luonnossa yhtä suurella määrällä, mutta mielestäni jo noinkin monta poikaskuolemaa on jo hälyttävä merkki. Molemmat delfiinit ovat pystyneet synnyttämään vain yhden terveen poikasen, Näsi Leevin (v.1993) ja Veera Eevertin (v.1996). Osa poikasista on syntynyt kuolleena, osa kuollut heti syntymän jälkeen ja osa ehtinyt elää parikuukautta. Näsi ainakin joskus ennen Leeviä oli saanut Ninni nimisen pennun, joka hänkin valitettavasti kuoli. Näitä kuolemia on koitettu selittää lääketieteellisillä syillä, mutta miksi itse uskon poikasten kuolleen, on heidän laumansa ja elinympäristönsä Särkänniemessä. Näitten delfiinien lauma on väistämättä liian pieni ja koska he ovat niin tiiviisti yhdessä, voisin sanoa pentujen tekemistä jo lähemmäs sukurutsaksi. Nämä useat poikaskuolemat ovat varmasti olleet koko delfiinilaumalle hyvin stressaavia ja ahdistavia tilanteita. Kuinka paljon emo voi kestää monen poikasen menehtymistä? Uskon kyllä, että Särkänniemessä on tehty parhaat mahdolliset olot delfiineille mitä voi, mutta sille tosiseikalle emme voi mitään, että keinotekoinen allas on valtavan pieni heidän oikeaan elinympäristöönsä eli mereen. Vaikka suomessa onkin mahtavia eläinlääkäreitä, niin heitäkään ei ole välttämättä koulutettu suoranaisesti delfiinien hoitoon, joka voi johtua siitä, että kaikkiin heidän sairauksiinsa ei ole pystytty nopeasti reagoimaan. Myös yksi, itseäni hyvin järkyttävä aihe on se, että delfinaariossa delfiinit eivät koskaan ole pystyneet näkemään auringonpaistetta, sillä jotenkin olin aina siinä uskossa, että siellä jossain delfiineillä on oma ulkoallas tai edes lasikatto, että olisivat taivaan nähneet, mutta eipäs olekkaan. Eiväthän ne edes saaneet vitamiineja auringosta, heille kait kaikki tärkeät ravintoaineet on piilotettu kuolleeseen kalaan, mitä heille opetettiin syömään. Minusta nämä poikaskuolemat ovat ihan samanlainen vaaran merkki, kuin tuo aikainen eläintarhakin. Jos eläimiä ei saada piettyä hengissä niin paikka olisi jo silloin ollut lopetettava. Näin kauan kuin 30 vuotta vankeudessa olevia delfiinejä en vapaaksi uskaltaisi päästää, sillä olisin varma että enään he eivät selviäisi ilman ihmisen apua. Siitä on tullut heille riippuvuus.

Nyt ei delfinaariota enää ole, vaan ensikesänä voi kersat mennä siihen rakennukseen, jossa nämä luontoraukat joutuivat elämään 30 vuotta, pomppimaan ja rehumaan sisähuvipuistoon. Minua ei delfinaarion "salainen siirtäminen" kuohuttanut lainkaan, en välitä siirrettiinkö ne salassa vai olisiko pitänyt mainostaa etukäteen. Olin ylipäätään hämmentynyt koko siirrosta, sillä minusta ainoa ja oikea tapa olisi ollut jättää delfiinit loppuiäksi Särkänniemeen, ilman että heidän tarvitsisi enää ikinä esiintyä. Ne olisivat voineet kuulua osaan akvaariota. Särkänniemi olisi ollut sen näille eläimille velkaa. Sitten joskus kun se "Merieläinten vanhainkoti" olisi valmistunut nämä oisi voitu siirtää sinne. Nyt delfiinien siirto Kreikan Attikan eläinpuistoon ei poistanut ongelmaa, se vaan siirrettiin meiltä pois muiden ongelmaksi. Ei näin Särkänniemi, ei näin.

Haluan toivoa, että Attikassa näillä jäljellä olevilla delfiineillä on hyvät oltavat. Eevertti ja Leevi saavat nähdä ensimmäistä kertaa elämässään auringon vasta parikymppisinä. Se onkin ainoa hyvä asia mitä Attikasta osaan sanoa.

Eläinparat ei ole 30 vuoteen edes aurinkoa saanut nähdä

Vaikka kuinka sanottiin, että eläinten siirto-operaatio onnistui hyvin ja ongelmitta, minun on vaikea uskoa sitä. Pelkään itsekkin lentämistä, niin voin vain kuvitella kuinka tuollainen luontokappale, jonka oikea koti on meressä eikä ilmassa toimii hätääntyneenä kuljetuslaatikossa lentokoneessa. Veera ja Delfi ovat jo kerran, 30 vuotta sitten kokeneet sen kauheuden (ja vielä todella pitkän matkan) pikkuruisissa kuljetuslaatikoissa joten pelkäsinkin vakaasti, että onnistuuko toinen siirto näin pitkän ajan jälkeen. Delfiinikin voi tehdä itsemurhan, kun vaan lakkaa hengittämättä. Näin itseasiassa oletettiin Happy delfiinin kuolleen, sillä ruumiinavauksessa häneltä ei löytynyt mitään kunnon syytä kuolemaan. Attikassa aluksi väitettiin, että delfiinien ei pidä tehdä muita kuin opetuksellisia näytöksiä ja heidän laumaansa ei eroteta. Kuitenkin olen saanut lukea, että näytökset on edelleenkin temppuja yleisölle ja mietitään jo Leevin ja Eevertin siirtämistä laumaan, jossa olisi enemmän naaraita, kun molemmat ovat vähän tuollaisia peräkammarin poikia. Muutenkin ihmettelen tätä, kun sanottiin että Särkänniemen lauma on pieni ja sen pitäisi kasvaa, niin Attikassa oli valmiiksi vain kaksi delfiiniä. Eikö olisi ollut parempi lopettaa Attika samantein ja siirtää ne kaksi delfiiniä ja meidän Särkänniemen pullonokat jonnekkin paljon isompaan akvaarioon, jossa heistä olisi tullut kunnon lauma? Kreikassakin on delfinaariota pyritty sulkemaan, mutta ilkeästi voisin sanoa, että nyt Särkänniemi pilasi senkin.
 
Nämä tunteet ja ajatukset delfiineistä ja tuosta Tampereen vanhasta eläinpuistosta ovat saaneet ajattelemaan itse eläintenkohteluani ja ajatuksiani uudella tapaa. Eläintarhat eivät koskaan ole ollut minusta mielenkiintoisia, mutta kannatan sitä, että niissä pidetään huolta uhanalaisista lajeista. Heille kuitenkin pitää taata isot ja mahdollisimman luonnonmukaiset tilat. Myös pidän henkilökunnan pysyvyyttä tärkeänä. Eläinpuistot ovat minusta kivempia, sillä siellä on vain suomalaisia eläimiä ja niistä esim. tääläiset kaupunkiheput kuten allekirjoittanut oppii ajattelemaan jotain aitoakin. Rehellisesti voin sanoa että lähimmäksi lehmää olen päässyt Särkänniemen Koiramäessa ja esim. siellä koen että eläimiä hoidetaan hyvin. Aitaukset voisivat olla isommat ja lehmien päästä laitumelle, mutta noin muuten delfiineihin verrattuna heillä on varmasti kotoisammat oltavat.

Eläimet sirkuskäyttöön (jota koen delfiiniesitysten olevan), on kiellettävä kokonaan. Se on sitten ihan eri asia, että harrastako koirasi kanssa agilityä, kuin että laittaisit tiikerit vilkuttamaan tassuillaan yleisölle ja heittämään vitosta. Mietin myös paljon sitä, onko soveliasta käyttää eläimiä vaikka elokuvissa? Surullisenkuuluisa Poika ja Ilves tapaus näytti, että vaikka ulkoisesti eläin voi hyvin, hän ei välttämättä kestä rankkoja kuvaussessioita. Ilvestä elokuvassa näytteli Ranuan Eläinpuiston Väinö, joka elokuvan kuvausten jälkeen vain 3 vuotiaana, kiipesi aitansa yli ja hyppäsi suoraan terävään kiveen ja kuoli samantein. Eläinten käyttöä elokuvissa pitäisi vahtia tarkemmin ja mennä enemmän niiden kuin budjetin ehdoilla. Ylipäätänsä villieläimen on parasta olla luonnossa, sen oikeassa elinympäristössä. Lemmikkieläimet ja kotieläimet/maatilan eläimet on sitten ihan asia erikseen.

Tässä on minun rakas kissani. Hänestä pidän hyvää huolta, enkä ressaa häntä turhilla kuljetuksilla tai temppujen tekemisillä, kun hän ei semmoisesta pidä.

Nämä pohdinnat ja ajatukset ovat henkilökohtaista tulkintaani, eivätkä edusta Särkänniemen, Tampereen Kaupungin, Särkänniemen eläimiä hoitavan henkilökunnan, eikä Attlantikan eläinpuiston mielipiteitä.

Lähteitä:
http://longplay.fi/single/vedenvangit
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001248988.html
https://www.facebook.com/SarkanniemenDelfinaarioSuljettava/
https://hermithounds.com/2016/08/28/mita-sarkanniemi-ei-oppinut-delfiineilta/
http://www.tamperelainen.fi/artikkeli/408816-kuollut-viisi-delfiinia-viidessa-vuodessa-animalia-sarkanniemen-delfiineja-ei-saa
http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3336595-sarkanniemen-nasi-delfiinin-kuolinsyyna-maksakirroosi
http://www.sarkanniemi.fi/sarkanniemi/elamyskohteet/delfinaario/
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001249272.html?ref=rss
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2012/10/30/suomen-ensimmaiset-delfiinit
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/09/04/ovatko-elaintarhat-elainten-keskitysleireja
http://yle.fi/uutis/syntymasta_kuolemaan__katso_millainen_historia_sarkanniemen_delfinaariolla_on/837678i

Synttärikortteja

Postilaisen tyttärenä olen aina rakastanut postikortteja. On ihanaa kun postilaatikosta tulee oikea kunnon kortti, eikä onnittelun toivotukset ole vaan viestejä puhelimessa. Arvostan postikortteja entistä enemmän näin vanhempana ja tykkään valtavasti katsella niiden kauniita kuvia ja ihania tervehdyksiä ystäviltä.

Suomalaisessa kulttuurissa on tapana lähettää/antaa kortti ystäville jouluna, syntymäpäivänä, matkoilta tai elämän juhlista (häät, valmistuminen, vauvan tulo ym.) Itselleni ei vaadi mitään erikoista syytä korttien lähettelyyn ja usein joku sellainen tulee mukana kun kirjoitan vaikka kirjettä. Postcrossing on kanssa hyvä korttiharrastuksenmuoto, jos ei muuten keksi minne korttejansa lähettäisi. Itse aloitin postcrossingin 12-vuotiaana ja aina välillä vieläkin innostun siitä. En kuitenkaan yhtä paljoa kuin ennen.

Kaikki läheiseni tietää minun rakastavan Tenavat sarjakuvia ja minusta on hienoa, että perinteisten rippiristikorttien ja ylioppilaslakkien seasta olen saanut Tenavat aiheisia kortteja. RippipäiväRessukortti on tädiltäni, Ressu Ylioppilaslakissa serkultani ja viimeisimmän Onnea valmistuneelle sain lapsuudenystäviltäni. Olin todella iloinen tämän viimeisimmän kortin saatuani.

Ylioppilaskortit voi olla muutakin, kuin perus ylppärilakkeja. Näin näytti perhetuttumme, joka väsäsi kortin itse jostain sanomalehden sarjakuvasta, aivan mahtava. Äidiltä sain ylppärikortiksi tuon ihanan suklaakuvan, jossa takana paljasti lahjani: matkan Pariisiin. Kun muutimme avomieheni kanssa uuteen asuntoon, niin sain ystävältäni tämän aivan ihanan Onnea Uuteen Kotiin Muumikortin, josta olin todella liikuttunut. En edes tiennyt, että tälläisiä myydään.  

Lapsuuden aikaiset synttärikortit on usein ihanan värikkäitä, huumoripioisia ja sarjakuva aiheisia. Ylin koirakortti on todella söpö ja tullut aikoinaan perhetuttavaltamme. Sylvesterikortti on varmaan joltain kerhokaverilta, Karvinen ihanalta lapsuudenystävältäni, Miina ja Manu kortti joltain sukulaiselta, sekä huumoripitoinen kivikausikortti toiselta lapsuudenystävältäni. Karvis kortteja omistan enemmänkin, mutta Miina ja Manu kortteja en ole oikein koskaan nähnyt myynnissä. Ne taitaa olla nyt jo aika harvinaisia. Yleensä lapsuuden korttini, nämä jotka on saatu ikähaarukalla 1-10, on ollut jotain tämän tyylisiä.

Nämä kortit on saatu sitten ikähaarukalla 10-14. Bäkkärifani olen ollut silloin, joten mikäs sen söpömpää kuin Bäkkärin pojat pitelemässä sydäntä. Tenavatkortit on kovassa huudossa ollut jo tuolloin ja pidän valtavasti niistä, kaikki varmaan äidiltä saatuja. Tuo reunimmainen murkkukortti on lapsuuden ystävältäni ja se on kanssa omiaan meidän huumoriimme.

 Nykyään synttärikorttini on lähemmäs tälläisiä, itse askarreltuja, hauskoja tai elokuva-aiheisia. Siskoni on tehnyt kaksi ylintä korttia (ihana Rölli kiiltokuva) ja tuon Aristokatit kortin. Alimmat on sitten ystäviltä saatu. Nämä on tullut siinä vaiheessa kun olen täyttänyt 20-jotain.

Viimeisimpiä kortteja on tässä. On kauneutta, haikeutta, jo vähän aikuismaisempaa huumoria, muumeja ja näitä ihania elokuva-tv juttuja. Kakku kortti on äitiltä, Pokémon, Pikku Myy ja Naiset kortti ystäviltä ja Keiju, Lilo ja Muumi siskoltani. Tälläiset kortit tuo minulle todellakin hyvän mielen.

Ystäviltä ei ole kortteja vielä tänä vuonna sadellut, vaikka facebook onkin täyttynyt onnentoivotuksista. Olen syntynyt siinä 6 aikaan aamuyöllä, joten viime yönä niihin aikoihini kun olin töistä palannut, mieheni antoi minulle ihanan synttärilahjan eli toivomiani elokuvia. Näitä on hyvä kattella pitkin tulevaa viikkoa.
 

 

Äiti antoi etukäteen lahjaksi urheiluhousut ja lenkkarit mitä olin toivonutkin ja siskon lahja taasen näkyy tässä viimeisessä kuvassa hänen ja äitini kortin ympäröimänä

Syystuulen tuomia mietteitä

Syksyn alun tuntee siitä, että voi taas laittaa vanhan rakkaan nahkatakin ylle. Se on varma syksyn merkki ja oikea tunne. Aloitin myös kynttilöiden polton iltojen riemuksi ja näin sateisten aamupäivien kunniaksi. Rakastan syksyä yli kaiken, vaikka nyt koen lievää ahdistusta työn ja muu elämän tasapainottamisen kanssa. Niin kuin läheiseni tietävätkin, TKL-teki osaltani kusisen tempun vetämällä yöbussini pois, niin etten enää pääse yöllä töistä tullessani suoraan kotiovelle, vaan joudun kävelemään pysäkiltä sen puolisentuntia. Kyllä hän se muuten menee, mutta kuten varmaan uskotte, se ei ole herkkua puoliviiden aikaan aamuyöllä. Myöskin näin syksyllä olen pettynyt siihen, kun kaikki happeniningit ovat viikonloppuiltaisin, jolloin itelläni on ne ainoat työvuorot. Tämän takia olen  harkinnut alanvaihtoa ja/tai mahdollista opiskelua.

 Kesä tuntui taas menevän hujauksessa ohi, ilman että siitä heti kunnolla nauttimaan. Vaikka aluksi kuvittelinkin, että yötöiden ansioista ehdin nauttimaan kauniista kesäpäivistä, niin jälleen se kaikki tuntui menevän hujauksessa ohi. Päivät meni entistä enemmän siinä, että laskeskelin kelloa ja odotin miestäni palaavan töistä seuraksi. Ehkä tässä onkin se suurin virheeni, en osannut enää nauttia yksinolosta, kun se kerran oli pakollista. Ja meidän ainoa yhteinen aika on illalla, jolloin taas itse valmistaudun töihinmenoon. Pidän nykyisestä työstäni ja siksi nouseekin tämä problematiikka. Kummasta minun on tärkeämpää nauttia enemmän: työstäni vai vapaa-ajastani? Tällä hetkellä tuntuu että työstäni, sillä vapaapäivinä koen syyllisyyttä siitä, etten tienaa sitä vähäistäkin määrää rahaa, mitä voisin saada. Niin kuin äitini on viisaasti sanonut; ei eletä työtä tehdäksemme, vaan tehään työtä elääksemme. Nyt koen eläväni vain puoliliekillä.

 En ole koskaan pelännyt työntekoa, olen aina pitänyt sitä tärkeänä. Se on rytmittänyt päivääni ja parhaimmillaan antanut paljon uusia ulottuvuuksia muihin elämän osa-alueisiin. Näin, kohta 25-vuotta täyttäneenä ja 1/4 elämästä eläneenä jo kuitenkin koen, että olisi jo aika nauttia elämästä. Kokea elämyksiä, nauttia pienistäkin jutuista, eikä antaa kaiken virrata ohi.

 
Uusi tavoitteeni on pyrkiä elämään hetkessä. Olla murehtimatta huomisesta, olla odottamatta.
Olla Nyt

Mieheni hommasi meille uuden jättiläismäisen television, jossa toimii suoraan youtube. Laitoin sieltä juuri The 69 Eyes videotoiston pyörimään, jota kuunnellessani voin totaalisesti rentoutua. Poltan tuikkuja, näen ikkunasta kuinka koivun oksat tuulee. Minulla on Särkänniemeen vielä ranneke, jonka taidan käyttää tänään. Viikonloppuna on syntymäpäiväni ja käydään ravintolassa syömässä. Pian tulee Doria etsimässä elokuva. Sain juuri viime kuun palkkani. Saan lähiviikkoina siskoni vieraaksi. Vaihdoin sänkyyn lakanat. Laitan rakkaan nahkatakkini jälleen ylle ja ihailen oransseja koivun lehtiä. En anna ankeiden ajatusten pilata syksyäni.

The 69 Eyes - Dance D´amour