Ukki

Olin maanantaina työpaikan palaverissa ja ihmettelin kun äitini koitti soittaa moneen otteeseen. Palaverin jälkeen sainkin ymmärrettävän syyn miksi. Äiti soitti että Ukki on kuollut. Se tuli jotenkin ihan puskista kesken hyvän mielen bussilla ajon. Olin koko maanantain hyvin ristiriitaisissa oloissa, koska monet muut asiat olivat saaneet mieleni niin positiiviseksi. Välillä nyt itku iskeytyy hetkessä kasvoihin, ilman ettäö sille voi mitään.

 Ukkini asui Kuusamossa Rukalla, ennen muin he muuttivat paikalliseen keskustaan (jo ennen syntymääni). Ukin ja Mummin osakeasunto oli minulle äitin puolenen mummola/ukkila.Siitä asunnosta muistan paljonkin; huonekalut, tuoksut, näkymät pihalle, punaiset kahvikupit, marikeksit,  leikit ja keinutuolin. Ukki katsoi siinä usein elokuvaa Rovaniemen Markkinoilla. Ukkilassa katsoin myös videolta ensimmäisen kerran aikoinaan Toy Storyn, se vuokrattiin serkun kanssa lähi R-kioskilta. Pihalla oli ukin tekemä kiikku, jossa keinuttiin aina mennessä ja tullessa.

Ukki sairastui tuossa 15 vuotta sitten pahasti, eikä hän pystynyt enään asumaan mummin kanssa tässä osakkeessa. Hän pääsi hyvään hoitokotiin, jonne mummi tuli vähän ajan kulttua perässä. He saivat siellä hyvää hoitoa ja asua samassa huoneessa. Ukin vointi ei ole enää ollut hyvä, puhumen ollut pitkään hankalaa ja kun viime kesänä siellä pikaisesti kävin niin ääntä ei tullut ollenkaan. Silmistä huomasin ukin kuitenkin tunnistavan minut. Olen aina ollut Ukin tyttö.

Ukin ja minun yhteinen juttu oli jo lapsena korttipelit. Ukki opetti minulle jo nuorena Casinoa ja Tuppea.  Kun sain kuulla tästä suru-uutisesta olin juuri tullut työpalaveristani ja mietinkin, että oliko se kohtalo. Juuri kun oltiin korttipeleistä työpaikalla onta tuntia puhuttu ja sitten saada kuulla tämä suru. Haluan ajatella, että ukki ois musta ylpeä. Oon tehnyt meidän yhteisen jutusta jo itselleni ammattin.

Ukki oli aina luontoihminen. Hän viihtyi pitkään kalassa lammella ja tykkäsi myös nikkaroida. Kesämökkimme Kuusamossa on Ukin tekemä ja siskolleni hän aikoinaan myös valmisti oman Barbitalon, joka on nyt minun kaapissani tallessa. Aivan upeaa käsityötä molemmat.

Barbietalo asukkeineen viime jouluna

Ensi lauantaina lupauduin lähtemään äitini seuraksi Ukin hautajaisiin. OLen ollut aiemmin isäni, tätini, enoni avovaimon ja kissani hautajaisissa. Olen näiden kokemusten avulla huomannut, että minun on hyvin vaikea päästää irti, ellen saa vielä jotain konkreettista hetkeä, jossa tajuan menettämisen kokonaan. Isän kohdalla se oli hoitotäti joka oli käymässä ja jutteli kanssani ja pelasi Uunoa. Tätini kohdalla oli hänen hautajaisissaan hänen tutun pappinsa pitämä puhe. Enon avovaimon kohdalla kun hoitelin hänen poikaansa (eli nuorinta serkkuani) ja hänen kanssaan käytyä keskustelua. Kissani kohdalla kynttilä puussa. Toivonkin tavallaan, että saisin nuiden hautajaisten jälkeen kokea sen jonkun hetken, että pystyn päästämääm irti. Vaikka se on aina se vaikein ja itkuisin hetki, niin se ainakin minua auttaa eniten. Ehkä se tulee siellä Rukalla syksyn ruskaa katsoessa tai sitten jostain puheesta, keskustelusta tai ajatuksesta. Ei voi tietää.

Sen tiedän, että Ukkia jään kaipaamaan.

Löylysi henki sinun muistoa kantaa
Se metsän suojasta lammen rantaan

Pelikortteja

Olen lapsesta asti tykännyt korttipeleistä. Ihan peruskorttipakkaan tutustuin joskus muutaman vuoden ikäisenä ukkini avulla, joka opetti minulle todella varhaisessa vaiheessa casinoa ja tuppea. Ne kaksi onkin pelit jota vieläkin pelaan parhaiten. Hassua jotenkin, että nuista lapsuuden harrastuskista olen nyt päätynyt Black Jack dealerin työhön.

Joku työilta on ollut niin rauhallinen, että valokuvan ehdin napata

Omistan vaikka kuinka monia pelikortteja tällä ihan peruspakalla, en edes osaa laskia montako niitä on. Työpaikalta olen saanut kanssa mahtavat kortit, jotka venyy ja paukkuu suuntaan sekä toiseen. Kun korttipeliseuraa en saa, niin välillä innostun lätkimään pasianssia.

Korttipakkoja

Disney kortit

Harry Potter kortit

Kreikkalaisia kissoja kortit

Vanhemmat Kreikkalaiser kisukortit

Muumikortit

Pikkuruiset kortit. Vieressä Muumipakka, että voitte hahmottaa korttien koon

Näitten lisäksi omistan ainakin Finnairin kortit, postimerkkikortit, Pariisikortit, Disneylandkortit, kalakortit, RAY:n kortit, ylimässä kuvassa olevat Pirates Of The Caribbean kortit ja Kreikkalaiset kissanpentukortit. Minulla taitaa olla jok fiksaatio noihin kreikkalaisiin kissakortteihin, kun on niin onta eri pakkaa niitä.

Muita korttipelejä mitä omistan on Skip-bo, Uno, Hullunkuriset perheet, Eläinpeli ja Musta pekka.

Nämä eläinkortit on ukin ja mummin luota löytyneet. Lapsena leikin aina näillä kivojen kuvien takia.

Tämä eläinpeli on kanssa tuttu ukin ja mummin luota. Löysin ihan samanlaisen pakan uutena aikoinaan Tiimarista, joten nyt on kaikki kortit tallella.

Vanhat Hullunkuriset perheetkin on vielä tallella.

Barbie lehdessä Skipperkin pitää Skip-bon peluusta. Se on myös minun ihan yksi suosikki pelini

Eläimellinen kannanotto

Minulla ei ole yleensä tapana takertua ajankohtaisiin aiheisiin niin, että niistä julkisesti kamalasti kommentoisin tai huutaisin, mutta nyt teen poikkeuksen, sillä asia on vaivannut päätäni pitkään, enkä usko saavani siitä rauhaa ennen kuin saan hajanaiset ajatukset muodostettua selkeämmiksi. Aihe siis, josta tässä kirjoitan on Särkänniemen delfiinit.

Koko juttu lähti viime vuonna. Olin Tampereen Silinteri kirpputorilla ja löysin sieltä mitä kivoimman keräilyaarteen eli kaksi Otto-Nalle kirjaa: Otto-Nallen talvipuuhat ja Otto-Nalle huvipuistossa. Molempiin ihastuin ja kuvia tutkiskelin tarkoin. Otto-Nalle huvipuistossa kirja sijoittuu Tampereen Särkänniemen huvipuistoon (eikä ihme sillä kirjan kustannusyhtiö Satukustannus on Tamperelainen yhtiö). Kirja on julkaistu vuonna 1989 ja kuvista ja tunnelmista voimme huomata Särkänniemen muuttuneen paljon vuoteen 2015 mennessä. Kirjassa on yksi sivu, jossa kerrotaan Otto-Nallen käynnistä delfinaariossa.

Otto-Nalle Huvipuistossa, Satukustannus v.1989

"Delfinaariossa Veera, Näsi, Niki, Joona ja Delfi innostuivat näyttämään taitojaan." Tämä lause herätti huomioni. Olin viimeksi vuotta aiemmin, kesällä 2014 käynyt Delfinaariossa ja silloin siellä polskutteli 4 delfiiniä, osa ihan erinimisiä kuin kirjassa. Tästä kiinnostuneena kävin  lukeamassa wikipediasta Särkänniemen delfiinien historiaa ja tajusin että olinpas tyhmä. Kirja on tehty 25 vuotta sitten, joten kyllähän siellä varmasti delfiinit ovat vaihtuneet. Tästä innostuneena tutkailin internetin syviä saloja ja löysin hyvin mielenkiintoisia ja osittain myös järkyttäviä artikkeleita delfinaarion synnystä ja siellä olevista tapahtumista. Long Playn teksti Veden vangit kertoi hyvin kattavasti näistä aiheista ja osan tekstistä voit lukaista täältä. Nyt sen saa ilmaiseksi lukea vain demoversiona, mutta vuosi sitten luin tekstin ilmaiseksi kokonaan, joka lisäsi järkytystäni. Katsoin myös Yle Arkistosta dokumentin delfiinien pyydystämisestä Meksikonlahdelta ja olin tämän nähtyäni ristiriitaisissa ahdistuksen tuntemuksissa. (Dokumentin näet täältä.)

Aihe oli minulla pitkään poissa mielestä, kunnes nousi taas ajankohtaiseksi viimeviikonloppuna Delfiinien siirrosta johtuen. Medioissa oli monia spekulaatioita, videoita, klippejä ja vanhoja haastatteluja aiheesta, joka jäi niin kovin vaivaamaan mieltäni. Katsoin dokumentin pyydystämisestä uudelleen, luin Veden vangit demon uudelleen, luin monia kymmeniä artikkeleja jota google antoi haulla Särkänniemen delfiinit ja facebooksivustolla Särkänniemen Delfiinaario on sulettava löysin paljon vanhaakin materiaalia. Siellä olevista muistakin artikkeleista sain uusia ajatuksia ja etiikkakysymyksiä eläintarhoja kohtaan.

Tältä facebook sivulta löysin myös karun tiedon, josta periaatteessa tämän tarinan voi aloittaa.  Särkänniemessä on siis toiminut 60-70 luvulla eläintarha. Eläintarha perustettiin koska Tampere oli saanut lahjoituksena Puolalta kaksi leijonaa, eikä heillä ollut paikkaa missä pitää niitä. Näin kehitettiin rakentaa eläintarha leijonien ympärille. Eläintarha sijaitsi Sorsapuistossa teurastamossa, nykyisen Tampere Talon tilalla. Puistoon tuotiin leijonien lisäksi apinoita ja leopardeja, karhuja ym. muita eläimiä. Leijonat sai nimekseen Tam ja Pere. Eläimillä oli teurastamolla hyvin pienet tilat, oikein kunnon ahtaat häkit, jossa hyvä kun pystyi edes kääntymään (karsean videon paikasta voit nähdä Yle Arkistosta). Koska eläimillä oli niin huonot oltavat niin eläintarha onneksi suljettiin. Suurin osa eläimistä annettiin muihin eläinpuistoihin Suomeen ja Ruotsiin. Tam ja Pere oli myös tarkoitus kuljettaa Ruotsiin. Heidät nukutettiin ja siirrettiin pakettiautoihin. Leijonat oli valtavan pienissä laatikoissa ja Tam kuoli jo siirtolaatikkoonsa ennen Ruotsiin pääsyä, sillä varmaan herättyään hän ei kunnolla mahtunut edes olemaan siellä. Myös joukko apinoita jouduttiin suoraan lopettamaan, sillä niitä ei saatu minnekkään muualle siirrettyä. Tästä Tampereen olisi jo pitänyt oppia, että tänne ei saisi tuoda/ottaa vastaan ulkomaisia eläimiä. Mutta ei, mitä vielä. Keksitään 80-luvulla tehdä delfinaario.

Delfinaarion alkuaikoja

 Vuosi 1984, syksy. Tampereelle ollaan rakentamassa delfinaariota. Meksikonlahdella pyydystetään tänne delfiinejä, tietyn ikäisiä, kokoisia ja kuntoisia, kaksi naarasta ja kolme urosta. Saatuaan delfiinit kiinni, nämä laitettiin ulkoaltaaseen ja heille alettiin heti opettaa temppuja. Kouluttajana toimi tuolloin Ric O'Barry, joka tunnetaan mm. kuuluisan Flipper televisiosarjan delfiinikouluttajana. Eräänä aamuna kun Ric meni tutkimaan allasta yksi delfiini, Happy löydettiin altaan pohjalta kuolleena. Nyt delfiinejä oli enää vain neljä ja oli marraskuu. Kiireesti pyydystettiin vielä yksi delfiini lisää muiden jälkeen. Aamulehti oli järjestänyt kilpailun delfiinien nimistä, jotka olivat siis: Veera, Joona, Niki, Delfi ja Näsi. Happyn kuoleman jälkeen ja uuden delfiinin pyydystettyä Aamulehti ole tehnyt artikkelin jossa epämäärisesti luki, että Happy on nyt Näsi. Kansalle ei kerrottu yhden delfiinin kuolemasta Meksikonlahdella. Delfiineille opetettiin siellä alkeistemput ja Näsi oppi nopeasti myös, vaikka hänet oltiin siepattu pari kuukautta muiden jälkeen. Keväällä 1985 delfiinit sitten tuotiin suomeen. Mukana heitä tuomassa oli meribiologi Jaap van der Toorn, joka oli myös delfiinien pyydystyksessä mukana. Hän suostui aluksi lähtemään projektiin mukaan sillä ehdolla, että Särkänniemi antoi hänen tehdä delfinaariossa heistä tutkimusta. Kun Delfiinit oltiin tuotu suomeen, Särkänniemi ilmoittikin Jaap van der Toonille, ettei tutkimusta saakkaan aloittaa, koska delfiineillä menee enimmäisaika yleisöesityksiin. Tästä johtuen Jaap van der Toon lopetti delfiinien kouluttamisen närkästyneenä Särkänniemessä, koska hänestä yleisölle nimen omaan pitää antaa tietoa delfiineistä, eikä pitää siellä vaan viihtyisyyden vuoksi.  Myöhemmin kouluttaja Ric O'Barrykin kääntyi delfinaarioita vastaan, kun hänen koulittamansa delfiini Flipperin kuvauksissa kuoli hänen käsivarsilleen. Sen jälkeen Ric O'Barry on ollut aktiivisesti suojelemassa eläimiä ja vaatinut delfinaarioiden lakkauttamista. Hän on tehnyt delfiinien pyydystämisestä dokumentin The Cove, joka on voittanut Oscar palkinnon.

Tuosta vuodesta 1985 aina vuoteen 2015 on Särkänniemen delfiinejä kuollut tiuhaan tahtiin. Joona aika alkumetreillä 80-luvulla, Niki 90-luvun alkupuolella ja Näsi vuonna 2014. Delfiinien lisääntymistä ei ole estetty ja on laskettu että näillä Delfiineillä, Näsillä ja Veeralla on yhteensä ollut 16 poikaskuolemaa. En ota kantaa kuoleeko delfiininpoikasia luonnossa yhtä suurella määrällä, mutta mielestäni jo noinkin monta poikaskuolemaa on jo hälyttävä merkki. Molemmat delfiinit ovat pystyneet synnyttämään vain yhden terveen poikasen, Näsi Leevin (v.1993) ja Veera Eevertin (v.1996). Osa poikasista on syntynyt kuolleena, osa kuollut heti syntymän jälkeen ja osa ehtinyt elää parikuukautta. Näsi ainakin joskus ennen Leeviä oli saanut Ninni nimisen pennun, joka hänkin valitettavasti kuoli. Näitä kuolemia on koitettu selittää lääketieteellisillä syillä, mutta miksi itse uskon poikasten kuolleen, on heidän laumansa ja elinympäristönsä Särkänniemessä. Näitten delfiinien lauma on väistämättä liian pieni ja koska he ovat niin tiiviisti yhdessä, voisin sanoa pentujen tekemistä jo lähemmäs sukurutsaksi. Nämä useat poikaskuolemat ovat varmasti olleet koko delfiinilaumalle hyvin stressaavia ja ahdistavia tilanteita. Kuinka paljon emo voi kestää monen poikasen menehtymistä? Uskon kyllä, että Särkänniemessä on tehty parhaat mahdolliset olot delfiineille mitä voi, mutta sille tosiseikalle emme voi mitään, että keinotekoinen allas on valtavan pieni heidän oikeaan elinympäristöönsä eli mereen. Vaikka suomessa onkin mahtavia eläinlääkäreitä, niin heitäkään ei ole välttämättä koulutettu suoranaisesti delfiinien hoitoon, joka voi johtua siitä, että kaikkiin heidän sairauksiinsa ei ole pystytty nopeasti reagoimaan. Myös yksi, itseäni hyvin järkyttävä aihe on se, että delfinaariossa delfiinit eivät koskaan ole pystyneet näkemään auringonpaistetta, sillä jotenkin olin aina siinä uskossa, että siellä jossain delfiineillä on oma ulkoallas tai edes lasikatto, että olisivat taivaan nähneet, mutta eipäs olekkaan. Eiväthän ne edes saaneet vitamiineja auringosta, heille kait kaikki tärkeät ravintoaineet on piilotettu kuolleeseen kalaan, mitä heille opetettiin syömään. Minusta nämä poikaskuolemat ovat ihan samanlainen vaaran merkki, kuin tuo aikainen eläintarhakin. Jos eläimiä ei saada piettyä hengissä niin paikka olisi jo silloin ollut lopetettava. Näin kauan kuin 30 vuotta vankeudessa olevia delfiinejä en vapaaksi uskaltaisi päästää, sillä olisin varma että enään he eivät selviäisi ilman ihmisen apua. Siitä on tullut heille riippuvuus.

Nyt ei delfinaariota enää ole, vaan ensikesänä voi kersat mennä siihen rakennukseen, jossa nämä luontoraukat joutuivat elämään 30 vuotta, pomppimaan ja rehumaan sisähuvipuistoon. Minua ei delfinaarion "salainen siirtäminen" kuohuttanut lainkaan, en välitä siirrettiinkö ne salassa vai olisiko pitänyt mainostaa etukäteen. Olin ylipäätään hämmentynyt koko siirrosta, sillä minusta ainoa ja oikea tapa olisi ollut jättää delfiinit loppuiäksi Särkänniemeen, ilman että heidän tarvitsisi enää ikinä esiintyä. Ne olisivat voineet kuulua osaan akvaariota. Särkänniemi olisi ollut sen näille eläimille velkaa. Sitten joskus kun se "Merieläinten vanhainkoti" olisi valmistunut nämä oisi voitu siirtää sinne. Nyt delfiinien siirto Kreikan Attikan eläinpuistoon ei poistanut ongelmaa, se vaan siirrettiin meiltä pois muiden ongelmaksi. Ei näin Särkänniemi, ei näin.

Haluan toivoa, että Attikassa näillä jäljellä olevilla delfiineillä on hyvät oltavat. Eevertti ja Leevi saavat nähdä ensimmäistä kertaa elämässään auringon vasta parikymppisinä. Se onkin ainoa hyvä asia mitä Attikasta osaan sanoa.

Eläinparat ei ole 30 vuoteen edes aurinkoa saanut nähdä

Vaikka kuinka sanottiin, että eläinten siirto-operaatio onnistui hyvin ja ongelmitta, minun on vaikea uskoa sitä. Pelkään itsekkin lentämistä, niin voin vain kuvitella kuinka tuollainen luontokappale, jonka oikea koti on meressä eikä ilmassa toimii hätääntyneenä kuljetuslaatikossa lentokoneessa. Veera ja Delfi ovat jo kerran, 30 vuotta sitten kokeneet sen kauheuden (ja vielä todella pitkän matkan) pikkuruisissa kuljetuslaatikoissa joten pelkäsinkin vakaasti, että onnistuuko toinen siirto näin pitkän ajan jälkeen. Delfiinikin voi tehdä itsemurhan, kun vaan lakkaa hengittämättä. Näin itseasiassa oletettiin Happy delfiinin kuolleen, sillä ruumiinavauksessa häneltä ei löytynyt mitään kunnon syytä kuolemaan. Attikassa aluksi väitettiin, että delfiinien ei pidä tehdä muita kuin opetuksellisia näytöksiä ja heidän laumaansa ei eroteta. Kuitenkin olen saanut lukea, että näytökset on edelleenkin temppuja yleisölle ja mietitään jo Leevin ja Eevertin siirtämistä laumaan, jossa olisi enemmän naaraita, kun molemmat ovat vähän tuollaisia peräkammarin poikia. Muutenkin ihmettelen tätä, kun sanottiin että Särkänniemen lauma on pieni ja sen pitäisi kasvaa, niin Attikassa oli valmiiksi vain kaksi delfiiniä. Eikö olisi ollut parempi lopettaa Attika samantein ja siirtää ne kaksi delfiiniä ja meidän Särkänniemen pullonokat jonnekkin paljon isompaan akvaarioon, jossa heistä olisi tullut kunnon lauma? Kreikassakin on delfinaariota pyritty sulkemaan, mutta ilkeästi voisin sanoa, että nyt Särkänniemi pilasi senkin.
 
Nämä tunteet ja ajatukset delfiineistä ja tuosta Tampereen vanhasta eläinpuistosta ovat saaneet ajattelemaan itse eläintenkohteluani ja ajatuksiani uudella tapaa. Eläintarhat eivät koskaan ole ollut minusta mielenkiintoisia, mutta kannatan sitä, että niissä pidetään huolta uhanalaisista lajeista. Heille kuitenkin pitää taata isot ja mahdollisimman luonnonmukaiset tilat. Myös pidän henkilökunnan pysyvyyttä tärkeänä. Eläinpuistot ovat minusta kivempia, sillä siellä on vain suomalaisia eläimiä ja niistä esim. tääläiset kaupunkiheput kuten allekirjoittanut oppii ajattelemaan jotain aitoakin. Rehellisesti voin sanoa että lähimmäksi lehmää olen päässyt Särkänniemen Koiramäessa ja esim. siellä koen että eläimiä hoidetaan hyvin. Aitaukset voisivat olla isommat ja lehmien päästä laitumelle, mutta noin muuten delfiineihin verrattuna heillä on varmasti kotoisammat oltavat.

Eläimet sirkuskäyttöön (jota koen delfiiniesitysten olevan), on kiellettävä kokonaan. Se on sitten ihan eri asia, että harrastako koirasi kanssa agilityä, kuin että laittaisit tiikerit vilkuttamaan tassuillaan yleisölle ja heittämään vitosta. Mietin myös paljon sitä, onko soveliasta käyttää eläimiä vaikka elokuvissa? Surullisenkuuluisa Poika ja Ilves tapaus näytti, että vaikka ulkoisesti eläin voi hyvin, hän ei välttämättä kestä rankkoja kuvaussessioita. Ilvestä elokuvassa näytteli Ranuan Eläinpuiston Väinö, joka elokuvan kuvausten jälkeen vain 3 vuotiaana, kiipesi aitansa yli ja hyppäsi suoraan terävään kiveen ja kuoli samantein. Eläinten käyttöä elokuvissa pitäisi vahtia tarkemmin ja mennä enemmän niiden kuin budjetin ehdoilla. Ylipäätänsä villieläimen on parasta olla luonnossa, sen oikeassa elinympäristössä. Lemmikkieläimet ja kotieläimet/maatilan eläimet on sitten ihan asia erikseen.

Tässä on minun rakas kissani. Hänestä pidän hyvää huolta, enkä ressaa häntä turhilla kuljetuksilla tai temppujen tekemisillä, kun hän ei semmoisesta pidä.

Nämä pohdinnat ja ajatukset ovat henkilökohtaista tulkintaani, eivätkä edusta Särkänniemen, Tampereen Kaupungin, Särkänniemen eläimiä hoitavan henkilökunnan, eikä Attlantikan eläinpuiston mielipiteitä.

Lähteitä:
http://longplay.fi/single/vedenvangit
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001248988.html
https://www.facebook.com/SarkanniemenDelfinaarioSuljettava/
https://hermithounds.com/2016/08/28/mita-sarkanniemi-ei-oppinut-delfiineilta/
http://www.tamperelainen.fi/artikkeli/408816-kuollut-viisi-delfiinia-viidessa-vuodessa-animalia-sarkanniemen-delfiineja-ei-saa
http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3336595-sarkanniemen-nasi-delfiinin-kuolinsyyna-maksakirroosi
http://www.sarkanniemi.fi/sarkanniemi/elamyskohteet/delfinaario/
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001249272.html?ref=rss
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2012/10/30/suomen-ensimmaiset-delfiinit
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/09/04/ovatko-elaintarhat-elainten-keskitysleireja
http://yle.fi/uutis/syntymasta_kuolemaan__katso_millainen_historia_sarkanniemen_delfinaariolla_on/837678i

Synttärikortteja

Postilaisen tyttärenä olen aina rakastanut postikortteja. On ihanaa kun postilaatikosta tulee oikea kunnon kortti, eikä onnittelun toivotukset ole vaan viestejä puhelimessa. Arvostan postikortteja entistä enemmän näin vanhempana ja tykkään valtavasti katsella niiden kauniita kuvia ja ihania tervehdyksiä ystäviltä.

Suomalaisessa kulttuurissa on tapana lähettää/antaa kortti ystäville jouluna, syntymäpäivänä, matkoilta tai elämän juhlista (häät, valmistuminen, vauvan tulo ym.) Itselleni ei vaadi mitään erikoista syytä korttien lähettelyyn ja usein joku sellainen tulee mukana kun kirjoitan vaikka kirjettä. Postcrossing on kanssa hyvä korttiharrastuksenmuoto, jos ei muuten keksi minne korttejansa lähettäisi. Itse aloitin postcrossingin 12-vuotiaana ja aina välillä vieläkin innostun siitä. En kuitenkaan yhtä paljoa kuin ennen.

Kaikki läheiseni tietää minun rakastavan Tenavat sarjakuvia ja minusta on hienoa, että perinteisten rippiristikorttien ja ylioppilaslakkien seasta olen saanut Tenavat aiheisia kortteja. RippipäiväRessukortti on tädiltäni, Ressu Ylioppilaslakissa serkultani ja viimeisimmän Onnea valmistuneelle sain lapsuudenystäviltäni. Olin todella iloinen tämän viimeisimmän kortin saatuani.

Ylioppilaskortit voi olla muutakin, kuin perus ylppärilakkeja. Näin näytti perhetuttumme, joka väsäsi kortin itse jostain sanomalehden sarjakuvasta, aivan mahtava. Äidiltä sain ylppärikortiksi tuon ihanan suklaakuvan, jossa takana paljasti lahjani: matkan Pariisiin. Kun muutimme avomieheni kanssa uuteen asuntoon, niin sain ystävältäni tämän aivan ihanan Onnea Uuteen Kotiin Muumikortin, josta olin todella liikuttunut. En edes tiennyt, että tälläisiä myydään.  

Lapsuuden aikaiset synttärikortit on usein ihanan värikkäitä, huumoripioisia ja sarjakuva aiheisia. Ylin koirakortti on todella söpö ja tullut aikoinaan perhetuttavaltamme. Sylvesterikortti on varmaan joltain kerhokaverilta, Karvinen ihanalta lapsuudenystävältäni, Miina ja Manu kortti joltain sukulaiselta, sekä huumoripitoinen kivikausikortti toiselta lapsuudenystävältäni. Karvis kortteja omistan enemmänkin, mutta Miina ja Manu kortteja en ole oikein koskaan nähnyt myynnissä. Ne taitaa olla nyt jo aika harvinaisia. Yleensä lapsuuden korttini, nämä jotka on saatu ikähaarukalla 1-10, on ollut jotain tämän tyylisiä.

Nämä kortit on saatu sitten ikähaarukalla 10-14. Bäkkärifani olen ollut silloin, joten mikäs sen söpömpää kuin Bäkkärin pojat pitelemässä sydäntä. Tenavatkortit on kovassa huudossa ollut jo tuolloin ja pidän valtavasti niistä, kaikki varmaan äidiltä saatuja. Tuo reunimmainen murkkukortti on lapsuuden ystävältäni ja se on kanssa omiaan meidän huumoriimme.

 Nykyään synttärikorttini on lähemmäs tälläisiä, itse askarreltuja, hauskoja tai elokuva-aiheisia. Siskoni on tehnyt kaksi ylintä korttia (ihana Rölli kiiltokuva) ja tuon Aristokatit kortin. Alimmat on sitten ystäviltä saatu. Nämä on tullut siinä vaiheessa kun olen täyttänyt 20-jotain.

Viimeisimpiä kortteja on tässä. On kauneutta, haikeutta, jo vähän aikuismaisempaa huumoria, muumeja ja näitä ihania elokuva-tv juttuja. Kakku kortti on äitiltä, Pokémon, Pikku Myy ja Naiset kortti ystäviltä ja Keiju, Lilo ja Muumi siskoltani. Tälläiset kortit tuo minulle todellakin hyvän mielen.

Ystäviltä ei ole kortteja vielä tänä vuonna sadellut, vaikka facebook onkin täyttynyt onnentoivotuksista. Olen syntynyt siinä 6 aikaan aamuyöllä, joten viime yönä niihin aikoihini kun olin töistä palannut, mieheni antoi minulle ihanan synttärilahjan eli toivomiani elokuvia. Näitä on hyvä kattella pitkin tulevaa viikkoa.
 

 

Äiti antoi etukäteen lahjaksi urheiluhousut ja lenkkarit mitä olin toivonutkin ja siskon lahja taasen näkyy tässä viimeisessä kuvassa hänen ja äitini kortin ympäröimänä

Syystuulen tuomia mietteitä

Syksyn alun tuntee siitä, että voi taas laittaa vanhan rakkaan nahkatakin ylle. Se on varma syksyn merkki ja oikea tunne. Aloitin myös kynttilöiden polton iltojen riemuksi ja näin sateisten aamupäivien kunniaksi. Rakastan syksyä yli kaiken, vaikka nyt koen lievää ahdistusta työn ja muu elämän tasapainottamisen kanssa. Niin kuin läheiseni tietävätkin, TKL-teki osaltani kusisen tempun vetämällä yöbussini pois, niin etten enää pääse yöllä töistä tullessani suoraan kotiovelle, vaan joudun kävelemään pysäkiltä sen puolisentuntia. Kyllä hän se muuten menee, mutta kuten varmaan uskotte, se ei ole herkkua puoliviiden aikaan aamuyöllä. Myöskin näin syksyllä olen pettynyt siihen, kun kaikki happeniningit ovat viikonloppuiltaisin, jolloin itelläni on ne ainoat työvuorot. Tämän takia olen  harkinnut alanvaihtoa ja/tai mahdollista opiskelua.

 Kesä tuntui taas menevän hujauksessa ohi, ilman että siitä heti kunnolla nauttimaan. Vaikka aluksi kuvittelinkin, että yötöiden ansioista ehdin nauttimaan kauniista kesäpäivistä, niin jälleen se kaikki tuntui menevän hujauksessa ohi. Päivät meni entistä enemmän siinä, että laskeskelin kelloa ja odotin miestäni palaavan töistä seuraksi. Ehkä tässä onkin se suurin virheeni, en osannut enää nauttia yksinolosta, kun se kerran oli pakollista. Ja meidän ainoa yhteinen aika on illalla, jolloin taas itse valmistaudun töihinmenoon. Pidän nykyisestä työstäni ja siksi nouseekin tämä problematiikka. Kummasta minun on tärkeämpää nauttia enemmän: työstäni vai vapaa-ajastani? Tällä hetkellä tuntuu että työstäni, sillä vapaapäivinä koen syyllisyyttä siitä, etten tienaa sitä vähäistäkin määrää rahaa, mitä voisin saada. Niin kuin äitini on viisaasti sanonut; ei eletä työtä tehdäksemme, vaan tehään työtä elääksemme. Nyt koen eläväni vain puoliliekillä.

 En ole koskaan pelännyt työntekoa, olen aina pitänyt sitä tärkeänä. Se on rytmittänyt päivääni ja parhaimmillaan antanut paljon uusia ulottuvuuksia muihin elämän osa-alueisiin. Näin, kohta 25-vuotta täyttäneenä ja 1/4 elämästä eläneenä jo kuitenkin koen, että olisi jo aika nauttia elämästä. Kokea elämyksiä, nauttia pienistäkin jutuista, eikä antaa kaiken virrata ohi.

 
Uusi tavoitteeni on pyrkiä elämään hetkessä. Olla murehtimatta huomisesta, olla odottamatta.
Olla Nyt

Mieheni hommasi meille uuden jättiläismäisen television, jossa toimii suoraan youtube. Laitoin sieltä juuri The 69 Eyes videotoiston pyörimään, jota kuunnellessani voin totaalisesti rentoutua. Poltan tuikkuja, näen ikkunasta kuinka koivun oksat tuulee. Minulla on Särkänniemeen vielä ranneke, jonka taidan käyttää tänään. Viikonloppuna on syntymäpäiväni ja käydään ravintolassa syömässä. Pian tulee Doria etsimässä elokuva. Sain juuri viime kuun palkkani. Saan lähiviikkoina siskoni vieraaksi. Vaihdoin sänkyyn lakanat. Laitan rakkaan nahkatakkini jälleen ylle ja ihailen oransseja koivun lehtiä. En anna ankeiden ajatusten pilata syksyäni.

The 69 Eyes - Dance D´amour

 

Helsinki, savun ja sumun kaupunki

Viimeksi toukokuussa aloitin kaupunkisarjani, jossa kertoilin luokkaretkestäni Turussa. Jatketaan jälleen kaupungeissa, tällä kertaa kerron kokemuksiani Helsingistä. Helsinki on tälläisen pohjosen plikalle aina vähän kaukainen kaupunki, sillä jotenkin tuntuu, että siellä ei arvosteta muita kuin paikallisia stadilaisia. En tunne ketään paikallisia stadilaisia, joten sillon kun Helsingissä käyn, niin aina on jotain ohjelmaa, suunnitelmaa ja tekemistä mitä olen varta vasten käynyt siellä tekemässä. En ole koskaan laskenut monestikko olen Helsingissä käynyt. Ennen ne oli pitkiä viikonloppureissuja tai vastaavia, nykyään saatan tehdä siellä junalla tai Onnibussilla vain yhden päivän piipahduksen. Tässäpä siis pientä kertomusta mitä teen Helsingissä, silloin kun siellä käyn:

Linnanmäki 

Meillä ei pohjosessa ole mittään huvipuistoja, joten aina jos vähänkin etelämmässä kävi, niin niissä tuli tottakai notkuttua. Powerpark on vanhana työpaikkanani ja Särkänniemi läheisyyden takia tullut tutuksi, joten kyllä Lintsi on vielä minulle aika koskematon. Viimeksi taisin käyä siellä elokuussa 2010. Muistelen suosikkilaitteeni sielläkin olevat kaikki vesilaitteet, koska niissä nyt muutenkin aina viihdyn. Linnanmäen vuoristoradasta taas on itelle jäänyt jopa traumoja. Kun siellä viimeksi olin, niin laitekuskit laittoi turvakaareni todella löysälle ja jo ensimmäisessä laskussa pelkäsin lentäväni laitteesta pellolle, niin löysällä se oli.

Joskus lapsena käytiin Linnanmäellä niin, että siellä oli Barbienäyttely. Siellä tuli tavattua Ken ja Barbie

Ravintolat

Kun en asu paikkakunnalla, niin tietty täytyy aina käydä ulkona syömässä. Helsingissä päädyn usein erääseen tiettyyn kiinalaiseen ravintolaan, joka on aika lähellä elokuvateatteri Orionia. Myös Kampin kauppakeskuksessa olen loistavaa purtavaa saanut eräässä burgerimestassa. Helpoin ja yleisin paikka missä käyn yleensä hesassa syömässä on Forumin alakerrassa. Siellä on monia eri ravintoloita mistä tilata ja kaikilla yhteiset pöydät. Näin koko pöytäseurue saa mieluista ruokaa. Tälläisistä systeemeistä pitäisin enemmänkin ja toivoisin, että tämmöinen ruokamaailma yleistyisi suomessa.

Zetorissa olen käynyt joskus äidin kanssa syömässä. Ei ihan minun paikkani kuitenkaan ollut.

 Shoppailu

En kamalammin välitä ostoksista ja shoppailusta, mutta Helsingissä on pari paikkaa, jossa aina haluan käydä edes piipahtamassa. Ensimmäinen on vaatekauppa Morticia Kampissa. Tämä vaatekauppa myy hyvin goottityylisiä vaatteita, mitä varsinkin harrastin nuorempana. Enää en ole niin genreytynyt, mutta edelleenkin nautin siellä olevien vaatteiden katselemisesta ja hivelöinnistä. Upeita vaatteita sieltä kyllä saa. Muuten olen yleensä kirppisihmisiä ja kirppareiltakin etsin yleensä tavaraa, enkä vaatteita, joten näin ollen Helsingin kirppiksetkään ei minuun oikein iske. Suurimmassa osassa niissä kun on juuri vaatteita. Viime syksynä löysin Helsingistä mitä upeimman elokuvadivarin (jonka sijaintia en kuollaksenikaan tarkkaan muista, suht lähellä Jussi69:n omistamaa baari The Riffiä. Jos tiedätte divarin nimen tai osoitteen niin kertokaa!) Elokuvadivari oli minulle ihan kuin taivas, sillä siellä oli monta riviä pelkkä lasten piirettyjä vhs-kasetteja. Sinne täytyy joskus eksyä uudelleen.

Ylioppilaspukuni ostin aikoinaan Morticiasta

Mikä hylly täynnä videoita

Konsertit

Keikat on nykyään yksi suurin syy, miksi saatan käydä Helsingissä. Sille kun ei mitään voi, että bändit esiintyy mieluummin siellä kuin Tampereella. Helsingissä on tullut nähtyä Children Of Bodom Jäähallilla, Hanoi Rocks Tavastialla kahdesti, The 69 Eyes Virgin Oilissa kahdesti, sekä Neljä Ruusua kerran myöskin Virgin Oilissa. Jokainen keikka on ollut hyvä, mutta tuosta jäähallikeikasta opin kyllä huomaamaan sen, että itse viihdyn paljon paremmin tunnelmallisilla clubi keikoilla, en niinkään suurilla areenoilla. Tavastia ja Virgin Oil on molemmat loistavia keikkamestoja, jossa mielelläni käyn katsomassa bändejä jatkossakin. Muu Helsingin yöelämä ei ole minulle kovin tuttua, The Riffissä kerran piipahdin vain katsomassa paikan, Hard Rock Cafesta ostin paidan ja jossain rautatieaseman lähettyvillä olevassa urheilubaarissa olen pelannut black jackia muutamalla kympillä. Ei sen enempää.

Hanoi Rocks Helsingin Tavastia klubilla

 Elokuvat

Muutaman näytelmän olen Helsingissäkin nähnyt, mutta ei siellä olevat teatterit kyllä vedä vertoja Tampereen näytelmille. Siksi Hesassa käyn mieluummin elokuvissa. Kino Angelsissa olen aikoinani nähnyt Ghiblin pelottavan Henkien Kätkemän ja keskustan Tennispalatsissa Tyttö sinä olet tähden, jonkun Pirates Of The Caribbeanin, sekä jonkun American Pie jatko-osan. Tennispalatsin uusi Scape-konsepti kiehtoo minua kyllä, joten siellä täytyy joskus nähdä jokin elokuva. Tennispalatsi on tunnelmaltaan oikein mukava ja tykkäsin siellä aikoinaan olevasta elokuvatuotteita myyvästä kaupasta Kukunorista. Harmi kun sitä ei enään ole. Uusin ja ihanin elokuvateatteri Helsingissä mihin olen ihastunut on Orion, jossa olen käynyt katsomassa vanhat Disney klassikot Lumikki ja Seitsemän kääpiötä (Matti Raninin dubilla), Tuhkimon (Reino Bäckmanin rubilla) sekä Pienen Merenneidon (Raninin dubilla). Tämä elokuvateatteri on todella kiehtova ja intiimi ja sinne kyllä kaipaan. Lisää vanhoja Disney klassikkoja niin minä kyllä tuun täältä Tampereelta heti sinne.

Pienen Merenneidon juliste Orionin seinällä

Tälläinen on minun Helsinkini. Helsinki aiheista kappaletta en osaa heti valitakkaan, joten pistän siis Helsingin Vampyyrit soimaan:

By the way: sixtareitten livedvd on kuvattu Tavastialla ja levyn nimihän on Helsinki Vampires

Juhannus

Minulla ei ole vielä pitkään ollut juhannusperinteitä. Nykyinen on vasta viimevuosina muodostunut, sekin avomieheni kautta. Ennen ei jotenkin juhannus ollut minun juhlani, eipäs sitä kaupungissa muutenkaan oikein vietetä. Nyt on hyvä, kun avomieheni porukat kutsuvat minutkin heidän nautinnollisiin, perinteikkäisiin juhannusjuhliinsa.

Lastenkirjoissa, joita keräilen ei pahemmin yksittäin juhlita juhannusta, mutta niissä nautitaan kesästä muuten samankaltaisin keinoin. Tässä muutamia kuvia Miinan ja Manun kesän vietosta.

Pupu Tupupunan Juhlapäivät kirjassa esitellään erillaisia juhlia ja sieltä löytyy kyllä komia kokkokin. Sellaisen saan itsekkin lauantai-iltana nähdä.

Mauri Kunnaksen Koiramäessäkään ei juhannuksena juhlita, mutta onhan maatalotyöt sen verran kovia ja sadonkorjuuaika sitten se isompi juhla.

Juhannuksena kesä on kauneimmillaan, senhän tietävät jopa Barbinukkeni.

Action Man ja Barbi samoilevat suomen suvessa

Tämä pariskunta vaihtoi romanttiset juahnnuskihlat

Satoi tai paistoi niin ulkona leikitään

Juhannusta voi juhlia monella tavalla, kuten vaikka järjestää uima-allasbileet

         Nautinnollista juhannusta kaikille                            Videonauhan aikaa lukijoille!