maanantai 29. huhtikuuta 2019

Ilmapallotonta Vappua!

Kevät alkaa kukoistamaan ennätysajassa, sillä yleensä vasta toukokuusa koivut alkaa kukkimaan. Meillä ei ollut lainkaan täällä kotona pääsiäiskoristeita, mutta anoppilassa missä itse pyhät vietettin, oli todella nätit ja keväiset koristeet.



Minulla on tapana ollut näin aikuisena hankkia vappupallo. Tällä kertaa joudun ilmapallon jättämään väliin rahan tiukkuuden takia, vaikka kuinka kivoja palloja oli Prismassa tarjolla. Pikatchu ja Super Mario pallot olivat todella hienoja. Pallokaipuuseeni voin sentään ihastella kuvia viime vuosien palloistani.


Lapsena meille ei hankittu ikinä ilmapalloja, joten siksi kait aikuisena olen sellaisen usein halunnut ostaa. Sen kerran kun olimme hankkimassa ilmapalloa teimme sen koulun kautta. Tilasimme silloin itselleni ja siskolleni Tarzan pallot, mutta Tarzanin tilalta sieltä tulikin Batman. Olimme hyvin pettyneitä, mutta saimme onneksi tuotevirheen takia rahamme takaisin. Markka-aikana kun foliopallot maksoivat mielestäni reilusti enemmän kuin nykyään. Emme sen koommin palloja tilanneet, eikä kyllä ostettukkaan. Joskus juhliin olen itse muutaman ilmapallon saattanut puhallella.


Vappu on minulle ollut usein naamiaisten ja mässäilyn juhla.  Naamiaiset on jääneet vuosien varrella, mutta herkutteluun vappu on oivallinen tekosyy. Monesti silloin on grillikausikin avattu porukoilla. Nyt kun meillä ei ole grilliä, niin tyydymme hakemaan munkkeja Tampereen Kauppahallista ja herkuttelemaan Lidlestä löydetyillä alehintaisila sipseillä. Vappupäivänä tulee varmasti kierrettyä vapputorilla fiilistelemässä markkinahuumaa.
Vasemmalla kädellä tein korvapuusteja jokunen viikko sitten
Naksut ja raffelit odottaa huomisiltaa, mokkapaloja voi mussuttaa jo nytten
Noin 10 vuotta sitten kun pidettiin vappukemut pöytä näytti tältä
Olin viime perjantaina ystäväni kanssa viihteellä Ihkussa katsomassa Costello Hautamäkeä. En olisi ikinä kuvitellut, että saan kuulla livenä Costin 80-luvun alun englanninkielistä tuotantoa. Ystäväni ei ollut aikaisemmin kuullutkaan kappaleita Play with the fire ja Do you love me.

Mä pistän pennit jonoon ja ostan BMW:n...
Näin keväällä minusta on ihana selailla kesäisten lastenkirjojen kuvia. Miina ja Manu varsinkin tuo aina niin rauhoittavan tunteen. Vielä jonain päivänä on näin kaunis kesä kuin tässä Värikirjan kannessa. Myös Kalle- sedän laivakoti tuo jotenkin itselleni kaipuun kauas jonnekkin. Tässä suunnittelinkin, jos toukokuun lopussa menisin käymään porukoillani.


Lämpöistä ja vihreää vappua kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti