Maailmanklubin kansien alku- ja loppuaukeama. |
Maailmanklubi sarja ei ole mitenkään yhtenäinen, mutta kirjojen kantava teema on seikkailu matkoilla. Päähenkilöinämme on joko Aku, Mikki, Minni, Hessu, Roope ja/tai ankanpojat. Välillä he seikkailevat porukassa, välillä yksikseen. Jokainen tarina sijoittuu eri maahan ja yhteen sen kaupungeista. Satuihin on pyritty paljon liittämään kyseisen maan maisemia, kulttuuria ja eri tapoja. Monesti juonikin on pyritty tekemään jonkin kulttuurin asian ympärille tai lähettyville.
Hessu laskettelemassa Alpeilla ja eksyy suklaakauppaan |
Kirjojen erikoisuutena on jokaisen tarinan loppuun pistetty Tiesitkö että...? sivut, joissa kerrotaan kyseisestä maasta aina muutamia faktoja. Ihan viimeisenä aina opetetaan yksi sana kyseisen maan kielellä, yleensä se on "näkemiin".
Tiesitkö nämä Espanjasta? |
Roope esittelee ankanpojille Saksalaista linnaansa. |
Aku pelkää, että vuoren kolosta voi tulla peikko |
Aku ja Iines kiertelevät Kreikkalaisia basaareita |
Mikki ja Aku Lontoossa teellä |
Hessu ja Mikki haluavat ikustaa Pariisin maalaukseen |
Tiesitkö tämän länsinapuristamme Ruotsista? |
Pelastakaa pussikarhut - Operaatio Australiassa
Hiihdon huumaa - Seikkailu Alpeilla
Arpajaisvoitto Niilille - Seikkailu Egyptissä
Kummituslinnassa - Seikkailu Englannissa
Juhlahumussa - Seikkailu Espanjassa
Iines ja kilpakosijat - Seikkailu Hollannissa
Puun päivä - Seikkailu Israelissa
Leija karkuteillä - Seikkailu Japanissa
Aku ratsupoliisina - Seikkailu KanadassaHessu safarilla - Seikkailu Keniassa
Akun lomaristeily - seikkailu Kreikassa
Aku ja peikko - Seikkailu Norjassa
Ikioma lemmikki - Seikkailu Perussa
Mestarimaalarit - Seikkailu Ranskassa
Lapin lumoissa - Hiihtoloma Ruotsissa
Linnani on kotini - Seikkailu Saksassa
Loch Nessin hirviö - Seikkailu Skotlannissa
Hessu tapaa Australiassa vesinokkaeläimen |
Minni ja Mikki pääsevät Espanjassa ratsastamaan aaseilla |
Israelin eri tapoja. Tässä seikkailussa on Mummo Ankkakin mukana |
Japanilainen leijakauppa |
Kanada on monipuolinen maa |
Skotlannissa Loch Nessin järvellä. Minnehän Aku on kadonnut? |