Otto-Nallen touhuja

Otto-Nalle kirjoja on meille kotiani aikoinaan ostettu kaksi kappaletta: Otto-Nalle Lapissa ja Otto-Nallen kauppamatka. Tykkäsin näistä sillon ihan pikkusena ja onneksi kaikki muutkin Otto-Nalle kirjat olen näin vanhempana löytänyt kirpputoreilta. Kaksi ensimmäsitä Otto-Nalle kirjaa eli Otto-Nalle retkeilee ja Otto-Nallen syksy olenkin jo esitellyt täällä. Otto-Nallen talvipuuhat on sarjassa seuraavana, mutta katsotaan sitä kirjaa sitten lähempänä ensitalvea. Muut Otto-Nalle kirjat sijoittuu kesäaikaan ja niihin voidaan nyt tunnemallissti paneutua.

Otto-Nalle lähtee tässä kirjassa vaeltamaan Lappiin hyvän ystävänsä Tapsan kanssa. Matkalle lähdetään junalla ja tavataan poroja sekä tonttuja ja katsellaan tietysti upeita Lappimaisemia. Tässä kirjassa on mielestäni valokuvakuvitus onnistunut äänimmäisen hyvin. Kuvista oikein hehkuu Lapin lumo ja taika. Olen suunnittelemassa pohjosen reissua loppusyksyksi hyvän ystäväni kanssa ja tämä kirja auttaa kyllä todella tunnelmaan pääsemisessä.

Otto ja Tapsa kiipeävät korkean tunturin huipulle

Kun janottaa niin tunturipurosta saa raikasta vettä

Joen yli päästään pätevästi omatekoisella lautalla

Kohiseva koski on mykistyttävä näky

Tonttujen kanssa on kiva syödä eväitä

Otto-Nalle Lapissa tarinaa ennen olimme saaneet nähdä vain Oton arkisia puuhia ihmisten kanssa. Nyt Otto sai kaverin mukaansa ja ihmiset jäi taakse. Lapin tarinan jälkeen Otto palaa ihmisten pariin ja viettää kevättä touhuilemalla. Paljon ollaan ulkosalla, mutta Otto viettää myös kevään juhlia, pääsiäistä ja vappua.

Otolla on keväinen vene leikittävänä

Oton omatekoisia ja hyvin ysäreitä pääsiäiskoristeita

Vappuilmapallot ovat aika erinäköisiä nyyisiin verrattuna

Kuudennessa Otto-Nalle kirjassa lähdetään kaupungille ostoksille. Ihmisiä on jälleen luvassa, mutta Otto saa mukaansa myös hyvän ystävänsä Ullan. Kaupungilla tunnetusti innostutaan leikkimään lelukaupoissa. Myös yksi vaasi rikoutuu vahingossa ja kuunnellaan kannettavalta kasettisoittimelta musiikkia.

Kauppamatka kirja tuo minun mieleeni lapsuuden lauantait, kun käytiin aina kaupungilla ostoksilla

Kaupungilla leulukaupassa on vaikka mitä jännää. Yksityiskohtana voi bongata Miina ja Manu lääkärissä kirjan, mitä nallet lukevat.

Viimeisin valokuvakuvituksella tehty Otto-Nalle kirja on Otto-Nalle Huvipuistossa. Tarkemmin sanottuna Särkänniemessä.

Tästä kirjasta näkee hyvin kyllä sen ajankulun, kuinka Särkänniemi on muuttunut. Kuvituskessa näkyy niin vanhoja, jo edesmenneitä laitteita, kuin oman aikansa innostusta. Oton kanssa huvipuistoon lähtee Jonna tyttönen, jonka kanssa laitteiden kyydin lisäksi katsellaan eläinpuiston eläimiä, ollaan juomatauolla, lasketaan mäkeä ja hypitään pomppulinnassa. Kirjassa myös näytetään jo edesmennyttä Delfinaariota ja sen silloisia delfiinejä, joita kaikkia en itse edes ole elämäni aikana ehtinyt näkemää. Tämä huvipuistokirja on todella tunnelmallinen ja tuo mieleen sen ilon mikä huvipuistoissa pitääkin olla. Ei hurjuus, vaan hauskanpito. Kannessa komeilee vissiin vieläkin Särkässä oleva leppisjuna.

Särkänniemen hinnat on ollut kovin alhaiset aikoinaan, verrattuna nykyhintoihin. Klassisen possujunan kyytiin olen nykyään jo liian iso. Yhyy.

Särkänniemessä Otto ja Jonna syövät hattaraa. taustalla näkyy jo edesmennyt kummitusjuna, joka minua ainakin aikoinaan pelotti kamalasti.

Nämä laitteet on vielä Särkässä. Vanhat autot ajaa kyllä nopeammin mitä muksuna ja tuon taikajoen ympärille on tuotu jotain ihmeellisiä maalattuja kaloja. Paljon hienompi tuollain luonnonmaiseman kanssa.

Otto-Nallesta on tehty vielä ainakin yksi kirja, mutta se ei ole enää valokuvakuvituksella. Sen nimi on Otto-Nalle puutarhassa. Kirpputorilla olen nähnyt sitä myytävän, mutta Otto on siinä ihan eri hahmo jo, etten ole kokoelmiini hankkinut. Nämä alkuperäiset valokuvin tehdyt Otto-Nallet on tälläisinä rakkaita. Otto-Nallet on kustantanut Satukustannut, joka on myös kustantanut kuuluisat Miinat ja Manut.

Otto-Nallen takakansi

Eläimellinen kannanotto

Minulla ei ole yleensä tapana takertua ajankohtaisiin aiheisiin niin, että niistä julkisesti kamalasti kommentoisin tai huutaisin, mutta nyt teen poikkeuksen, sillä asia on vaivannut päätäni pitkään, enkä usko saavani siitä rauhaa ennen kuin saan hajanaiset ajatukset muodostettua selkeämmiksi. Aihe siis, josta tässä kirjoitan on Särkänniemen delfiinit.

Koko juttu lähti viime vuonna. Olin Tampereen Silinteri kirpputorilla ja löysin sieltä mitä kivoimman keräilyaarteen eli kaksi Otto-Nalle kirjaa: Otto-Nallen talvipuuhat ja Otto-Nalle huvipuistossa. Molempiin ihastuin ja kuvia tutkiskelin tarkoin. Otto-Nalle huvipuistossa kirja sijoittuu Tampereen Särkänniemen huvipuistoon (eikä ihme sillä kirjan kustannusyhtiö Satukustannus on Tamperelainen yhtiö). Kirja on julkaistu vuonna 1989 ja kuvista ja tunnelmista voimme huomata Särkänniemen muuttuneen paljon vuoteen 2015 mennessä. Kirjassa on yksi sivu, jossa kerrotaan Otto-Nallen käynnistä delfinaariossa.

Otto-Nalle Huvipuistossa, Satukustannus v.1989

"Delfinaariossa Veera, Näsi, Niki, Joona ja Delfi innostuivat näyttämään taitojaan." Tämä lause herätti huomioni. Olin viimeksi vuotta aiemmin, kesällä 2014 käynyt Delfinaariossa ja silloin siellä polskutteli 4 delfiiniä, osa ihan erinimisiä kuin kirjassa. Tästä kiinnostuneena kävin  lukeamassa wikipediasta Särkänniemen delfiinien historiaa ja tajusin että olinpas tyhmä. Kirja on tehty 25 vuotta sitten, joten kyllähän siellä varmasti delfiinit ovat vaihtuneet. Tästä innostuneena tutkailin internetin syviä saloja ja löysin hyvin mielenkiintoisia ja osittain myös järkyttäviä artikkeleita delfinaarion synnystä ja siellä olevista tapahtumista. Long Playn teksti Veden vangit kertoi hyvin kattavasti näistä aiheista ja osan tekstistä voit lukaista täältä. Nyt sen saa ilmaiseksi lukea vain demoversiona, mutta vuosi sitten luin tekstin ilmaiseksi kokonaan, joka lisäsi järkytystäni. Katsoin myös Yle Arkistosta dokumentin delfiinien pyydystämisestä Meksikonlahdelta ja olin tämän nähtyäni ristiriitaisissa ahdistuksen tuntemuksissa. (Dokumentin näet täältä.)

Aihe oli minulla pitkään poissa mielestä, kunnes nousi taas ajankohtaiseksi viimeviikonloppuna Delfiinien siirrosta johtuen. Medioissa oli monia spekulaatioita, videoita, klippejä ja vanhoja haastatteluja aiheesta, joka jäi niin kovin vaivaamaan mieltäni. Katsoin dokumentin pyydystämisestä uudelleen, luin Veden vangit demon uudelleen, luin monia kymmeniä artikkeleja jota google antoi haulla Särkänniemen delfiinit ja facebooksivustolla Särkänniemen Delfiinaario on sulettava löysin paljon vanhaakin materiaalia. Siellä olevista muistakin artikkeleista sain uusia ajatuksia ja etiikkakysymyksiä eläintarhoja kohtaan.

Tältä facebook sivulta löysin myös karun tiedon, josta periaatteessa tämän tarinan voi aloittaa.  Särkänniemessä on siis toiminut 60-70 luvulla eläintarha. Eläintarha perustettiin koska Tampere oli saanut lahjoituksena Puolalta kaksi leijonaa, eikä heillä ollut paikkaa missä pitää niitä. Näin kehitettiin rakentaa eläintarha leijonien ympärille. Eläintarha sijaitsi Sorsapuistossa teurastamossa, nykyisen Tampere Talon tilalla. Puistoon tuotiin leijonien lisäksi apinoita ja leopardeja, karhuja ym. muita eläimiä. Leijonat sai nimekseen Tam ja Pere. Eläimillä oli teurastamolla hyvin pienet tilat, oikein kunnon ahtaat häkit, jossa hyvä kun pystyi edes kääntymään (karsean videon paikasta voit nähdä Yle Arkistosta). Koska eläimillä oli niin huonot oltavat niin eläintarha onneksi suljettiin. Suurin osa eläimistä annettiin muihin eläinpuistoihin Suomeen ja Ruotsiin. Tam ja Pere oli myös tarkoitus kuljettaa Ruotsiin. Heidät nukutettiin ja siirrettiin pakettiautoihin. Leijonat oli valtavan pienissä laatikoissa ja Tam kuoli jo siirtolaatikkoonsa ennen Ruotsiin pääsyä, sillä varmaan herättyään hän ei kunnolla mahtunut edes olemaan siellä. Myös joukko apinoita jouduttiin suoraan lopettamaan, sillä niitä ei saatu minnekkään muualle siirrettyä. Tästä Tampereen olisi jo pitänyt oppia, että tänne ei saisi tuoda/ottaa vastaan ulkomaisia eläimiä. Mutta ei, mitä vielä. Keksitään 80-luvulla tehdä delfinaario.

Delfinaarion alkuaikoja

 Vuosi 1984, syksy. Tampereelle ollaan rakentamassa delfinaariota. Meksikonlahdella pyydystetään tänne delfiinejä, tietyn ikäisiä, kokoisia ja kuntoisia, kaksi naarasta ja kolme urosta. Saatuaan delfiinit kiinni, nämä laitettiin ulkoaltaaseen ja heille alettiin heti opettaa temppuja. Kouluttajana toimi tuolloin Ric O'Barry, joka tunnetaan mm. kuuluisan Flipper televisiosarjan delfiinikouluttajana. Eräänä aamuna kun Ric meni tutkimaan allasta yksi delfiini, Happy löydettiin altaan pohjalta kuolleena. Nyt delfiinejä oli enää vain neljä ja oli marraskuu. Kiireesti pyydystettiin vielä yksi delfiini lisää muiden jälkeen. Aamulehti oli järjestänyt kilpailun delfiinien nimistä, jotka olivat siis: Veera, Joona, Niki, Delfi ja Näsi. Happyn kuoleman jälkeen ja uuden delfiinin pyydystettyä Aamulehti ole tehnyt artikkelin jossa epämäärisesti luki, että Happy on nyt Näsi. Kansalle ei kerrottu yhden delfiinin kuolemasta Meksikonlahdella. Delfiineille opetettiin siellä alkeistemput ja Näsi oppi nopeasti myös, vaikka hänet oltiin siepattu pari kuukautta muiden jälkeen. Keväällä 1985 delfiinit sitten tuotiin suomeen. Mukana heitä tuomassa oli meribiologi Jaap van der Toorn, joka oli myös delfiinien pyydystyksessä mukana. Hän suostui aluksi lähtemään projektiin mukaan sillä ehdolla, että Särkänniemi antoi hänen tehdä delfinaariossa heistä tutkimusta. Kun Delfiinit oltiin tuotu suomeen, Särkänniemi ilmoittikin Jaap van der Toonille, ettei tutkimusta saakkaan aloittaa, koska delfiineillä menee enimmäisaika yleisöesityksiin. Tästä johtuen Jaap van der Toon lopetti delfiinien kouluttamisen närkästyneenä Särkänniemessä, koska hänestä yleisölle nimen omaan pitää antaa tietoa delfiineistä, eikä pitää siellä vaan viihtyisyyden vuoksi.  Myöhemmin kouluttaja Ric O'Barrykin kääntyi delfinaarioita vastaan, kun hänen koulittamansa delfiini Flipperin kuvauksissa kuoli hänen käsivarsilleen. Sen jälkeen Ric O'Barry on ollut aktiivisesti suojelemassa eläimiä ja vaatinut delfinaarioiden lakkauttamista. Hän on tehnyt delfiinien pyydystämisestä dokumentin The Cove, joka on voittanut Oscar palkinnon.

Tuosta vuodesta 1985 aina vuoteen 2015 on Särkänniemen delfiinejä kuollut tiuhaan tahtiin. Joona aika alkumetreillä 80-luvulla, Niki 90-luvun alkupuolella ja Näsi vuonna 2014. Delfiinien lisääntymistä ei ole estetty ja on laskettu että näillä Delfiineillä, Näsillä ja Veeralla on yhteensä ollut 16 poikaskuolemaa. En ota kantaa kuoleeko delfiininpoikasia luonnossa yhtä suurella määrällä, mutta mielestäni jo noinkin monta poikaskuolemaa on jo hälyttävä merkki. Molemmat delfiinit ovat pystyneet synnyttämään vain yhden terveen poikasen, Näsi Leevin (v.1993) ja Veera Eevertin (v.1996). Osa poikasista on syntynyt kuolleena, osa kuollut heti syntymän jälkeen ja osa ehtinyt elää parikuukautta. Näsi ainakin joskus ennen Leeviä oli saanut Ninni nimisen pennun, joka hänkin valitettavasti kuoli. Näitä kuolemia on koitettu selittää lääketieteellisillä syillä, mutta miksi itse uskon poikasten kuolleen, on heidän laumansa ja elinympäristönsä Särkänniemessä. Näitten delfiinien lauma on väistämättä liian pieni ja koska he ovat niin tiiviisti yhdessä, voisin sanoa pentujen tekemistä jo lähemmäs sukurutsaksi. Nämä useat poikaskuolemat ovat varmasti olleet koko delfiinilaumalle hyvin stressaavia ja ahdistavia tilanteita. Kuinka paljon emo voi kestää monen poikasen menehtymistä? Uskon kyllä, että Särkänniemessä on tehty parhaat mahdolliset olot delfiineille mitä voi, mutta sille tosiseikalle emme voi mitään, että keinotekoinen allas on valtavan pieni heidän oikeaan elinympäristöönsä eli mereen. Vaikka suomessa onkin mahtavia eläinlääkäreitä, niin heitäkään ei ole välttämättä koulutettu suoranaisesti delfiinien hoitoon, joka voi johtua siitä, että kaikkiin heidän sairauksiinsa ei ole pystytty nopeasti reagoimaan. Myös yksi, itseäni hyvin järkyttävä aihe on se, että delfinaariossa delfiinit eivät koskaan ole pystyneet näkemään auringonpaistetta, sillä jotenkin olin aina siinä uskossa, että siellä jossain delfiineillä on oma ulkoallas tai edes lasikatto, että olisivat taivaan nähneet, mutta eipäs olekkaan. Eiväthän ne edes saaneet vitamiineja auringosta, heille kait kaikki tärkeät ravintoaineet on piilotettu kuolleeseen kalaan, mitä heille opetettiin syömään. Minusta nämä poikaskuolemat ovat ihan samanlainen vaaran merkki, kuin tuo aikainen eläintarhakin. Jos eläimiä ei saada piettyä hengissä niin paikka olisi jo silloin ollut lopetettava. Näin kauan kuin 30 vuotta vankeudessa olevia delfiinejä en vapaaksi uskaltaisi päästää, sillä olisin varma että enään he eivät selviäisi ilman ihmisen apua. Siitä on tullut heille riippuvuus.

Nyt ei delfinaariota enää ole, vaan ensikesänä voi kersat mennä siihen rakennukseen, jossa nämä luontoraukat joutuivat elämään 30 vuotta, pomppimaan ja rehumaan sisähuvipuistoon. Minua ei delfinaarion "salainen siirtäminen" kuohuttanut lainkaan, en välitä siirrettiinkö ne salassa vai olisiko pitänyt mainostaa etukäteen. Olin ylipäätään hämmentynyt koko siirrosta, sillä minusta ainoa ja oikea tapa olisi ollut jättää delfiinit loppuiäksi Särkänniemeen, ilman että heidän tarvitsisi enää ikinä esiintyä. Ne olisivat voineet kuulua osaan akvaariota. Särkänniemi olisi ollut sen näille eläimille velkaa. Sitten joskus kun se "Merieläinten vanhainkoti" olisi valmistunut nämä oisi voitu siirtää sinne. Nyt delfiinien siirto Kreikan Attikan eläinpuistoon ei poistanut ongelmaa, se vaan siirrettiin meiltä pois muiden ongelmaksi. Ei näin Särkänniemi, ei näin.

Haluan toivoa, että Attikassa näillä jäljellä olevilla delfiineillä on hyvät oltavat. Eevertti ja Leevi saavat nähdä ensimmäistä kertaa elämässään auringon vasta parikymppisinä. Se onkin ainoa hyvä asia mitä Attikasta osaan sanoa.

Eläinparat ei ole 30 vuoteen edes aurinkoa saanut nähdä

Vaikka kuinka sanottiin, että eläinten siirto-operaatio onnistui hyvin ja ongelmitta, minun on vaikea uskoa sitä. Pelkään itsekkin lentämistä, niin voin vain kuvitella kuinka tuollainen luontokappale, jonka oikea koti on meressä eikä ilmassa toimii hätääntyneenä kuljetuslaatikossa lentokoneessa. Veera ja Delfi ovat jo kerran, 30 vuotta sitten kokeneet sen kauheuden (ja vielä todella pitkän matkan) pikkuruisissa kuljetuslaatikoissa joten pelkäsinkin vakaasti, että onnistuuko toinen siirto näin pitkän ajan jälkeen. Delfiinikin voi tehdä itsemurhan, kun vaan lakkaa hengittämättä. Näin itseasiassa oletettiin Happy delfiinin kuolleen, sillä ruumiinavauksessa häneltä ei löytynyt mitään kunnon syytä kuolemaan. Attikassa aluksi väitettiin, että delfiinien ei pidä tehdä muita kuin opetuksellisia näytöksiä ja heidän laumaansa ei eroteta. Kuitenkin olen saanut lukea, että näytökset on edelleenkin temppuja yleisölle ja mietitään jo Leevin ja Eevertin siirtämistä laumaan, jossa olisi enemmän naaraita, kun molemmat ovat vähän tuollaisia peräkammarin poikia. Muutenkin ihmettelen tätä, kun sanottiin että Särkänniemen lauma on pieni ja sen pitäisi kasvaa, niin Attikassa oli valmiiksi vain kaksi delfiiniä. Eikö olisi ollut parempi lopettaa Attika samantein ja siirtää ne kaksi delfiiniä ja meidän Särkänniemen pullonokat jonnekkin paljon isompaan akvaarioon, jossa heistä olisi tullut kunnon lauma? Kreikassakin on delfinaariota pyritty sulkemaan, mutta ilkeästi voisin sanoa, että nyt Särkänniemi pilasi senkin.
 
Nämä tunteet ja ajatukset delfiineistä ja tuosta Tampereen vanhasta eläinpuistosta ovat saaneet ajattelemaan itse eläintenkohteluani ja ajatuksiani uudella tapaa. Eläintarhat eivät koskaan ole ollut minusta mielenkiintoisia, mutta kannatan sitä, että niissä pidetään huolta uhanalaisista lajeista. Heille kuitenkin pitää taata isot ja mahdollisimman luonnonmukaiset tilat. Myös pidän henkilökunnan pysyvyyttä tärkeänä. Eläinpuistot ovat minusta kivempia, sillä siellä on vain suomalaisia eläimiä ja niistä esim. tääläiset kaupunkiheput kuten allekirjoittanut oppii ajattelemaan jotain aitoakin. Rehellisesti voin sanoa että lähimmäksi lehmää olen päässyt Särkänniemen Koiramäessa ja esim. siellä koen että eläimiä hoidetaan hyvin. Aitaukset voisivat olla isommat ja lehmien päästä laitumelle, mutta noin muuten delfiineihin verrattuna heillä on varmasti kotoisammat oltavat.

Eläimet sirkuskäyttöön (jota koen delfiiniesitysten olevan), on kiellettävä kokonaan. Se on sitten ihan eri asia, että harrastako koirasi kanssa agilityä, kuin että laittaisit tiikerit vilkuttamaan tassuillaan yleisölle ja heittämään vitosta. Mietin myös paljon sitä, onko soveliasta käyttää eläimiä vaikka elokuvissa? Surullisenkuuluisa Poika ja Ilves tapaus näytti, että vaikka ulkoisesti eläin voi hyvin, hän ei välttämättä kestä rankkoja kuvaussessioita. Ilvestä elokuvassa näytteli Ranuan Eläinpuiston Väinö, joka elokuvan kuvausten jälkeen vain 3 vuotiaana, kiipesi aitansa yli ja hyppäsi suoraan terävään kiveen ja kuoli samantein. Eläinten käyttöä elokuvissa pitäisi vahtia tarkemmin ja mennä enemmän niiden kuin budjetin ehdoilla. Ylipäätänsä villieläimen on parasta olla luonnossa, sen oikeassa elinympäristössä. Lemmikkieläimet ja kotieläimet/maatilan eläimet on sitten ihan asia erikseen.

Tässä on minun rakas kissani. Hänestä pidän hyvää huolta, enkä ressaa häntä turhilla kuljetuksilla tai temppujen tekemisillä, kun hän ei semmoisesta pidä.

Nämä pohdinnat ja ajatukset ovat henkilökohtaista tulkintaani, eivätkä edusta Särkänniemen, Tampereen Kaupungin, Särkänniemen eläimiä hoitavan henkilökunnan, eikä Attlantikan eläinpuiston mielipiteitä.

Lähteitä:
http://longplay.fi/single/vedenvangit
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001248988.html
https://www.facebook.com/SarkanniemenDelfinaarioSuljettava/
https://hermithounds.com/2016/08/28/mita-sarkanniemi-ei-oppinut-delfiineilta/
http://www.tamperelainen.fi/artikkeli/408816-kuollut-viisi-delfiinia-viidessa-vuodessa-animalia-sarkanniemen-delfiineja-ei-saa
http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3336595-sarkanniemen-nasi-delfiinin-kuolinsyyna-maksakirroosi
http://www.sarkanniemi.fi/sarkanniemi/elamyskohteet/delfinaario/
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001249272.html?ref=rss
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2012/10/30/suomen-ensimmaiset-delfiinit
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/09/04/ovatko-elaintarhat-elainten-keskitysleireja
http://yle.fi/uutis/syntymasta_kuolemaan__katso_millainen_historia_sarkanniemen_delfinaariolla_on/837678i

Kevättä ja ilmapalloja

Perusvapun juhlijaksi minusta ei ole, en ole Koskenrannassa vappuaattona ryyppäämässä, enkä vappupäivänä missään brunssilla tai lounaalla. Minulle riittää kierros Keskustorilla, muutama munkki ja kaunis ilmapallo. Kevät todellakin tulee, kun ulkona on ihanan valoisa ilma. Kevätnahkatakki tulee vihdoinkin päivittäiseen käyttöön.

Kaunista kesää ja kevättä kuvastaa myös seuraavat ihanat lastenkirjat:

Mintun Puutarha. Siellä uidaan mummon ja Villen kanssa

Mintun Puutarha kirjassa Minttu vierailee Mummin luona veljensä Villen kanssa. Mummon luona harrastetaan perinteistä kesän viettoa: uintia, rannalla löhöilyä, kokkausta, kalastusta ja tietty kasvimaanhoitoa. Minttu saakin kasvatettua komeita retiisejä.

Koiramäen lapset kaupungissa. Siellä vietetään kaunis kierros torilla

Koiramäen lapset pääsee maalta käymään sukulaisillaan kaupungissa. Siellä kierretään kauppoja, käydään herrasväen luona kylässä, nähdään koululaisten meininkiä ja tietenkin kierretään toreilla. Oikein perinteiset markkinat ovat aina tunnelmalliset.

Otto-Nallekin viettää vappua torilla

Otto-Nalle Touhuilee kirjassa vietetään pääsiäisen jälkeen lisäksi vappua. Otto saa itselle kauniin punaisen vappupallon ja seikkailee sillä kauniiseen metsään.

Otto-Nalle seikkailee myös Särkänniemessä Taikajoessa ja Vanhoissa Autoissa

Särkänniemi avautuu ihan näillä näppäimillä ja Otto-Nalle on seikkaillut siellä kirjassa Otto-Nalle Huvipuistossa. Siellä huvipuistolaitteiden lisäksi juodaan limua, katsotaan delfiinejä ja hypitään pomppulinnassa.

Miina ja Manu Markkinoilla. Manu on pussijuoksukilpailussa.

Kuten Koiramäen lapsetkin, käy Miina ja Manukin markkinoilla. Nykyaikaan sijoittuvat Miinat ja Manut saavatkin perinteistä tunnelmaa Wanhan ajan markkinoilla. Siellä syödään perinteisiä lettuja, katsellaan öljyn valmistusta, pestään naama vanhalla saippualla, leikitään lampaiden kanssa ja tietty hypitään pussijuoksua. Lue kirjasta miten Manu voitti kilpailun.

Miina ja Manun Luontoretki. Ulriikka joutsenella vesillä.

Miina ja Manu viettää luontoretkellä kauniin kesäisen päivän, jossa keräävät mustikoita, kiipeävät Olli Oravan kotiin katsomaan maisemia ja lopuksi sateensuojaan Matti Mäyrän kotikoloon. Siellä saadaan herkullisia munkkeja Matin äidin leipomana. Nam nam.

Kesäistä Vappua!

Syyssadetta Otto-Nallen seurassa

Tämä meikäläisen lakkoaamu alkoi sadepisaroilla ikkunaa vasten, joihin heräsin. En ole kyllä mikään järisyttävä politiikan seuraaja, mutta mitä vanhemmaksi tässä on tullut, sitä enemmän sitä on tullut seurattua. Nämä hallituksen sunnuntaisäästöt on se syy, miksi minä kieltäydyin tän päivän töistä ja toinen tietty se, että tänään oisi ollut koulupäivä. Opettajakin sen onneksi ymmärsi, että TKL;n lakon takia puolet oppilaista kumminkin jättäisi tulematta, joten parempi heti suoraan pitää etätehtäväpäivä. Itse kannatan tätä lakkoilua, sillä nuo leikkaussäästöt osuvat juuri tämän hetken työhöni, sekä tulevaan ammattiini, mihin keväällä toivottavasti valmistun. Hyväähän tässä on ollut se, että olen ihanassa syyssäässä saanut tänään ulkoilla.

Kävin tänään kolmesti ulkona kävelyllä, enkä kahdella ensimmäisellä tietenkään ottanut sontikkaa mukaani. Kämpille päästyäni oli siis ihan läpi märkä. Kolmannella kävelyllä eksyin valloittavan kauniille polulle, jonka olemassa olosta en tiennytkään. Sontikan alla sitä oli valloittavaa ihastella.

Aamu meni pitkälti rentoutuen kaakaokupin ja viimesimmän Harry Potter kirjan kanssa. Poltin samalla punaisia kynttilöitä ja kuvittelin, kuinka ihanaa on kun saa laittaa sähköiset jouluvalot pian esille ja mietin mistähän saisin kivan pienen joululiinan pöydälleni. Joululahjatkin olen jo suurin piirtein miettinyt, jopa yhdelle kaverilleni ensimmäiset ostanut. Heti kun ensilumi tulee, niin täytyy tuolle uudelle polulle sitä mennä ihastelemaan. Katselin sitä ihanaa polkua ihastellen ja kuvitellen, miltä se näyttää paksun lumi kinokset ympärillään. Tuli olo, että olisi jossain vanhassa mainoksessa, tai elokuvassa.

Tästä syksytunnelmasta tuli mieleen keräämäni Otto-Nalle kirjat, joista esittelen nyt kaksi ensimmäistä kirjaa. Numero yksi on Otto-Nalle Retkeilee.

Otto-Nalle on pieni lelukaupasta kadonnut nalle, joka tykkää seikkailla. Retkeilee kirjassa Otto seikkailee metsässä, ihastelee kesäsadetta, puroa ja valtavaa metsää. Tykkään näistä Otto-Nalle kirjoista valtavasti, kun näissä on kaunis, suht yksinkertainen valokuvakuvitus. Kuvat kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

 

Toinen kirja on osuvasti Otto-Nallen syksy. Tämän kuvat vetoaa minuun vielä vähän enemmän, kuin Retkeilee kuvitus; katsokaa nyt ihmeessä noita Oton pyörähdyksiä lehtikasoissa. Otto-Nalle kirjoja meillä oli lapsena kotona kaksi (jotka esittelen myöhemmin). Kun innostuksnei lastenkirjoja kohtaan kasvoi, niin rupesin keräämään lisää Otto-Nalle kirjoja ja nyt minulla on yhteensä 8 erilaista, enkä ole tietoinen että niitä olisi enempää tehnyt. Otto-Nallen on kustantanut tamperelainen Satukustantamo, joka on tehnyt myös kuuluisat Miina ja Manu kirjat. 

 IHANAA SYKSYÄ!

Särkänniemeen Särkänniemeen!

Muutama päivä sitten suuntasin tämän kesän ensimmäisen kerran Särkänniemeen, kun lämpöä vihdoinkin riitti. Olen aina ollut huvipuistoihmisiä ja yhden kesän Powerparkissa työskennellessäni innostukseni on aina kasvanut. Pidän kuitenkin enemmän teemapuistoista, kuin varsinaisista huvipuistoista. Minuun vetoaa enemmän rauhaliset kohteet, tunnelma ja kokemus, ei niinkään hurjistelu. Disneyland on tästä loistava esimerkki, sinne kaipaan aina (ja voisin joskus lisätä tänne puolentoistavuoden vanhan matkakertomuksen siitä) Mutta nyt Särkänniemeen Särkänniemeen!

Aloitin heti vähän pidemmällä kierroksella koiramäessä, joka on aivan hurmaava paikka. Mielestäni Koiramäki ansaitsi ihan kokonaisen teemapuistonsa, Kunnaksen kirjoissa on niin paljon satumaisuutta, että niistä riittäisi ihan kunnon teemapuistolle ainesta. Nyt tämä jää vähän tähän Särkän hurjien laitteiden alle piiloon. En lapsena oikein ymmärtänyt miksi Särkänniemessä oli pieni lasten eläintarha ohessa, mutta nyt kun ne asuvat koiramäessä se luo entistä vahvemaa teemapuiston tuntua. Rölli omistaa myös oman Röllimetsänsä Powerparkin ohessa, mutta siinäkin olisi ainesta ihan omaksi teemapuistoksi.

Eläimiä löytyi Koiramäestä oikein kivasti. Heppoja, aaseja, lehmiä, koiria, possuja, lampaita..Monet eläimet li tuonapäivänä katoksissaan varjossa, joten heitä ei pahemmin näkynyt. Minua se ei periaatteessa haittaa, hyvä vain että eläimet saavat olla rauhassa varjossa, ettei kuuman turkin kanssa pidä auringossa kärsiä. Välillä tuli oikein paha olo kun pikku lapset huutelivat sieltä eläimiä näkyiin.

Eläimien lisäksi maatila-alue sisälsi hienosti tehtyjä kuvauksia oikean maatalon elämästä. Yrttitarhaa, metsää ja peltoja, Vesipumppuja, myllyjä ja tiipiä. Talleista löytyi vanhoja maatalon työkaluja ja tietenkin itse Koirameän hahmoja.

Parvella on hyvä viettää viileää kesäiltaa

Maatalon lisäksi Koiramäki sisältää myös Koiramäen kauniin kaupungin ja Drakkulan linnan. Drakkulan linna on mielestäni järjetön kakaroiden riehumispaikka, en ymmärrä miksei siitä tehty vaikka huvipuistoon uutta kummituslinnaa, kun entinen purettiin Angry Birds Landin tieltä. Drakkulan linnasta olisi voinut tehdä todella upean, jos sen sisällä olisi ollut vaikka kaikkia kauheuksia mitä Kunnaksen kirjoista on löytynyt. Ainakin tonttujen silmiä, merirosvoja, aaveita, näkkejä, noitia, salamoita ja hiisiä olisi sellainen voinut sisältää.

Koiramäen kaupungista löytyy ainakin tunnelmallinen kahvila, raatihuone, lääke(karkki)kauppa, koulu ja suutari. Joihinkin pääsee sisälle ihastelemaan, joissan voi leikkiä ja joissain ikkunoissa vain näkyy kuvaelmia Koirameän hahmoista. Pieni teatterilavakin paikalta löytyi, mutta mitä näytöstä hetken seurasin niin ei tämmönen lastenteatteri ihan mene enää näin vanhalle läpi.

Koiramäessä ei aikuiselle paljon aktiviteetteja löydy, muuta kuin ihastelu. Tämä vesilautta on oikeastaan aika kiva, vaikka onkin ehkä pienemmille lapsille tarkoitettu. Tämmösiä on kuitenkin oikeasti käytetty hevosten siirtämiseen vesistöjen yli.

Vietin Koiramäkeä ihastellessa aikaa reilut puoltoistatuntia, paljon enemmän mitä odotin. Ihastuin tähän tunnelmaan ja myös siihen kuinka eläintenhoitajat olivat pukeutuneen piioiksi ja rengiksi ja kahvilanmyyjät emäntäasuun.

Itse huvipuistokohteisiin. Aloitin kierroksen Koiramäen viereltä Koskiseikkailusta, joka jakaa suosikkilaitteeni tittelin Tukkijoen kanssa. Olen suunnaton vesilaitteiden ystävä. Harmikseni tästä kastuin vähemmän mitä ennen, oisin toivonut pikkusen enemmän pärskeitä ja kuohua. Kasvit ympärillä luo ihanaa tunnelmaa ja pidän siitä, että jokainen seikkailu on tässä pikkuisen erilainen. Loppupään pimä tunneli on kiva tunnelman luoja ja sieltä ulospääsy kuivana oli ennen harvinaista, mutta nyt sieltä ei enää tippunut vettä niskaani. Pöh. Tätä ajelua jaksoin ajaa muutamankin kerran putkeen, jonoja kun tähän harvoin kertyy, kun lauttoihin mahtuu niiin monta ihmistä. 

Törmäilyautoihin olen kait siksi niin ihastunut, kun en itse omista ajokorttia. Tällä huristellessa voin kuvitella kuinka tuulen laulu kuiskii hiuksissani avoautolla ajellessa, sitten kun joskus saan ajokortin. En kyllä ymmärrä tuota miksi autoilla pitää ajaa tiettyyn suuntaan, siitähän lähtee törmäilyn ilo kokonaan. 

 Ennen Särkänniemessä oli kiva vuoristorata Jet Star, mutta sen on korvannut tämä hurja Moto Gee. Tämä onkin ainoa tälläinen hurja laite mihin uskallan mennä kyytiin. Tykkään vuoristoradoista, mutten yhtään pidä siitä, että niissä menee pää alaspäin. Silmälasitkin tätä varten varmuuden vuoski otin pois, onneksi. Vauhti oli hurja ja yksi kierros riittää minun kaltaiselleni nössölle. 

Hetken maassa rauhoituttua päädyin jonottaa lasten tivolimaiseen vuoristorataan Vauhtimatoon. Tämä on sopivan pieni ja rento makuuni. Vauhtia on, muttei liikaa. Tykkään paljon tälläisista pienistä tivolilaitteista. 

Taikajoki sopii seuraavaksi sopivasti leppoisaan rauhoittumiseen. Siellä on kivat maisemat, vaikken kyllä ymmärrä miksi ne on pilattu noilla oikein ällön muovisilla kuvilla. 

Kunnon huvipuistossa pitää aina käydä klassisessa Karusellissa. Harmikseni en uskaltanut oikein noiden kauniiden heppojen selkään mennä, sillä mistä sitä tietää olisiko ne lähteneet siitä raviradalle, niinkuin Maija Poppasessa.

Näsijärven kauniiden maisemien katseluun sopii erinomaisesti autoajelu Kantti Kantti. Muistelin ajelun kulkevan paljon hitaammin, mutta se huristelikin vähän liian nopeaa. Siitä oisi katsonut näkymiä pidempäänkin.

Viimeiseksi jätinkin suosikkilaitteeni Tukkijoen, johon hurahdinkin kahdesti kyytiin. Ekalla kierroksella sain istua etummaisena ja toisella taasen takimmaisena, eli ihan parhailla paikoilla kastumiseen. Rakastan sitä tunnetta kun ylhäällä pienellä jännityksellä tullaan alas ja pärskeet kastelee pään, paidan ja housut ja siitä tulee tietty ihana nauru ja mukavan viileä olo. 

Jätin ihan tietoisesti näsineula vierailun, sekä planetaarion, akvaarion ja delfinaarion väliin. Näsineulassa olen aikaisemminkin käynyt katselee maisemia, planetaariosta en ole oikein koskaan ollut kiinostunut ja akvaarion kalatkin on jo aika nähtyjä. Delfiinit ovat sinänsä ihania eläimiä, mutta tämä heidän shownsa tuntuu joka vuosi olevan mitä huonompi. Jonot sinne on valtavat ja itse esityksestä on puolet videokuvaa ja puolet delffiinien hyppyjä. Niitäkin on tullut nähtyä niin usein. 

Delfinaariosta on monia mielipiteitä, monet ovat vaatineet niiden lopettamista, toiset jatkamista ja kolmannet ei piittää koko asiasta. Tuntuu minustakin vähän inhottavalta, että delfiinit kasvatetaan vankeudessa ja moet poikaset on siellä kuolleet ihan muutamien päivien sisällä. Mutta toisaalta, vankeudessa kasvaneita delfiinejä ei voi päästää enää vapauteen, sillä he eivät siellä enää selviäisi. Minua myös vähän ällottää ajatus että kuinka särkänniemen delfiinit ovat lisääntynet sukunsa kesken. Sekin varmasti aiheuttaa sen, miksi poikaset ei selviä hengissä. 

Otto-Nalle kävi Huvipuistossa kirjassaan reissulla särkänniemessä. Delfinaariossa oli silloin paljon enemmän Delfiinejä elossa, mitä nykyään