Innostuin etsimään kirppareilta ja netistä vanhoja Barbapapa vhs-kasetteja joista lapsena kovasti pidin. En tajua miksi ihmeessä olen nämä itse myyyt aikoinaan pois, sillä nämä ovat todella nerokkaita piirrettyjä. Voi tätä ihanaa nostalgian määrää. Harmikseni tällä kasetilla ei ole lainkaan mainoksia.
|
Barbapapa VHS-kasetin kansi |
Barbapapa syntyy Jaakon ja Liisan puutarhassa mullasta. Hän syntyy jo valmiiksi isona vaaleanpunaisena möllykkänä. Barbapapa viedään eläintarhaan, koska se on niin iso ettei voi elää Liisan ja Jaakon kanssa. Häkissä Barba ei tykkää olla ja siellä hän seuraa muita surullisia eläimiä. Häkissä Barba oppii muuttamaan omaa muotoaan, aluksi etanaksi ja lopulta hän oppii, kuinka pystyy muuttamaan muotoaan ihan miksi vaan. Barbapapa tulee ulos häkistä ja kokeilee erilaisia eläimen muotoja. Johtaja katsoo Barbapapaa pahalla, mutta häntä ei huomaa tätä, kun Barba muuttuu mursuksi ja puuksi. Mutta lopulta ihmisetkin tajuavat, että Barba osaa muuttaa muotoaan. Barbasta on vain harmia ja hänet heitettiin ulos eläintarhasta.
Barbapapa päättää lähtä matakalle junalla ja hän joutuu tavravaunuun eläinten kanssa, koska hän on niin iso. Eläinten seurassa hän tajuaa kuinka onnettomia eläimet ovat ja haluaa auttaa niitä. Kaikki eläimet ovat pentuja, joiden emo kaipailee heitä kovasti. Barba keksi muuttaa itsensä rahtilaatikoksi ja palauttaa eläimet takaisin Afrikkaan. Suunnitelma onnistuu ja hän pääsee lentämällä Afrikkaan ja sieltä muutuneena hän pääsee kulkemaan viidakkoon ja päästää eläimet takaisin emojensa luokse. Eläimet olivat todella innoissaan vanhempiensa näkemisestä. Barbapapa jopa auttaa pientä apinaa löytmään äitinsä, joka asuu korkealla puussa. Barba palaa takaisin Afrikasta ja törmää lentokentällä eläinten metsästäjiin. Hän seuraa porukkaa, että saisi salametsästäjät aisoihin. Safarilla metsästäjät ammuskelevat häikäileättömästi eläimiä, muta kehenkään ei saada onneksi osumaa. Barbapapa muuttaa ittensä muotoa niin, että saa metsästäjät kiinni ja kaataa heidän laivansa, sekä pysäyttää heidän helikopterinsa. Barbapapa jo olemuksellaan säikyttää metsästäjät, joille hän antaa pikku opetuksen. Hän laittaa metsästäjien päät reikään samalla tavalla kuin yleensä kuoleeiden eläinten päät pannaan reikiin.
|
Barbapapa pelastaa eläimet |
Takaisin kotona Barbapapa yrittää elää kaupungissa, mutta hän on sinne vähän liian iso. Autot ei mahdu kulkemaanja ihmiset säikähtävät häntä. Hän ei pääse elokuviin, ei polskimaan suihkulähteeseen ja kaikki aikuiset pelkäävät häntä. Yksinäinen Barbapapa on surullinen, muta onneksi hänestä on apua tulipalossa ihmisten pelastamiseen ja sen sammuttamiseen. Jaakon ja Liisan isä rakentaa Barballe jopa oman talon. Jaakon ja Liisan kanssa Barbapapa on menossa uimaan täydelle uimarannalle. Siellä vedessä he käyvät Barballa jopa sukeltamassa ja vähän kauempanakin rannasta. Sieltä löytyy laiva, joka heittää öljyä mereen. Barbapapa imee öljyn itseensä ja heittää öljyn takaisin laivan miehistölle. Uimarannalla he putsaavat itsensä, sekä myös uimarannan, joka on täynnä ihmisten roskia. Barbasta on tullut junaraiteiden vartija. Hän ohjaa ja pysäyttelee junia ja pitää niistä huolta. Juna kuitenkin lähtee ilman kuskia liikkumaan raiteellaan ja nyt on tosi kyseessä. Barbababa lentää ja juoksee ja saa junan kiini, ettei se törmää toiseen junaan.
|
Barbapapa rakastuu hetkessä Barbamammaan |
Kotona Barba on taas surullinen, silä hän tarvitsee Barbamamman. Musta mistä sellainen löydetään? Ensin kysytään lääkäriltä apua ja sitten lähetän etsimään. Meren poikki Lontooseen ja siellä saadaan sakot liian isosta talosta. Eros patsaan luota kysytään neuvoja ja sieltä ehdotetaan Intiaa. Yhdessä lähetään junalla Intiaan ja siellä kysytään Budhalta apua. Pienten Shivan ja käärmetanssien jälkeen saadaan neuvo kysyä rikkaalta mieheltä New Yorkista. Sinne siis suunnataan laivalla. Laiva uppoaa, mutta Barba saa kaikki pelastettua. New Yorkissa rikkaan miehen luona kerroskessa 100, joka ohjeistaa vaan kysymään joltain onnekkaalta mieheltä. Helikopterilla he lentävät maatilalle onnellisen pariskunnan luokse, joka heittää vaan, että avaruudesta. Joten nyt suunnataan ylös tähtiin avaruusaluksella. Ehkä Barbamamma on siellä? Monia ihmeellisiä olentoja tulee vataan, muttei Barbamammoja. Lopulta syöksytään omaan puutarhaan ja mitäs sieltä löytyykään. Barbamamma kasvaa puutarhasta, ihan kuin Barbapapakin. Rakkautta ensisilmäyksellä. Barbalapsien hankinta sitten alkoi ja niitä istutettiin yhteensä seitsemän puutarhaan ja siellä ne kasvoivat. Eräänä kauniina päivänä sitten syntyi punainen, sininen, musta, keltainen, vihreä, ja violetti ja oranssi barba. Barbapapan syntymäpäiväksi tehtiin yhdessä kakkua ja siinäpä lasten kommellukset tulee tielle. Kakku saadaan lopulta valmiiksi vaikka yksi lapsi on taikinassa, yksi melkein paistunut ja Barbamamma ihan jauhojen peitossa.
Barbapapa sisälää yksittäisiä eri kohtauksia, mutta kuitenkin ne yhdessä muodostavat kokonaisen kaaren. Barbapapan muodonmuutokset ovat todella mielikuvitusrikkaita ja muutenkin tykkään sarjan värikylläisyydestä. Barbapapassa painoitetaan hyvin paljon luonnonsuojelua, eläintenoikeuksia ja ollaan vahvasti salametsästystä vastaan. Lapesna en niin selkeästi huomannut/tajunnut näin vihreitä arvoja mutta nyt tuntuu hienolta, että piirretyssä todella korostetaan sitä näin tarkasti ja yksinkertaisesti. Tässä on paljon ihan pieniäkin opetuksia: ei saa roskata, ei pitää eläimiä minään leluina ja onnen voi löytää lähempää kuin arvaatkaan.