perjantai 20. marraskuuta 2015

Ensilumi

Kun heräsin aamulla, niin kysyin avomieheltäni että "Sataako lunta?" "Ei." Tää vastasi. Olin vähä pettynyt, kun sitä nyt oltiin vihdoinkin luvattu. Joskus sitten siinä vähä vajaa kymmenen (iltavuoron ihanuuksia, saa nukkua aamulla pitkään) kun nousin sängystä niin huusin ihan täysillä "ULKONA SATAA LUNTA!" En ollut pysyä nahoissani. Rakastan lunta ja ihanaa kun vihdoinkin tulee talvi!

Tämmöseltä näytti aamulla
Lähimetsässä oli tosi kaunista
Lumisia kukkasia
Olen ollut joulutunnelmissa jo hyvän aikaa, joidenkin mielestä jo liikaakin. Ensimmäiset joulutortut onnistui hyvin, vaikka ensimmäisestä pellillisestä tuli hitusen liian tummia. Huomenna teen taas uudet ja nyt pöllytän ne talvisiksi tomusokerilla.
Klementtiinit kuuluu kanssa jouluherkkuihini
Vuoden ensimmäinen suklaapukki tuli napattua mukaan lähisiwasta
Äiti osti minulle joululahjan jo etukäteen. Olinkin toivonut tämän vuoden Talvimuumimukia. Nyt on hyvä, että yksi talvi muki on täällä asunnollani ja toinen lapsuudenkodissani. Tämän vuoden talvimuki on minusta todella ihana. Rakastan Taikatalvi kirjaa ja mukiin on saatu todella ihanasti sen tunnelma, varsinkin kun esi-isäkin vielä roikkuu kattokruunusta. Tästä mukista oli hyvä ottaa iltakaakaot.

Joulukortit olen saanut tälle vuodelle jo askarreltua. Materiaaleina on suklaapatukoiden kääröt, viime vuoden joululahjapaperit, vanhat kiiltokuvat ja myös viime vuonna ostamani jouluisia papereita sisältänyt askartelupaketti. Niitäkin jäi vielä jäljelle, joten saa niistä varmasti vielä kolmannetkin kortit aikaan. Mitä mieltä olette, onko nättejä?

Joululahjat olen tänä vuonna saanut paketoitua. Sininen paperi on viimevuodelta, valkoinen pikkukuvioilla Ikeasta, valkoinen pukkipaperi Tokmannilta ja punainen kuviopaperi (josta tuli suosikkini) Nekalan löytöliiteristä. Etsin pitkään kauniita lahjapapereita, mutta en niitä tänä vuonna peruskaupoista kyllä löytänyt. Nämä oli todellakin kauneimmat ja olen tyytyväinen, että sain taas kauniit kääröt aikaiseksi. Lahjojen saajat on äitini, siskoni, avomies ja hänen porukkansa, sekä kaksi läheisintä lapsuuden ystävääni. Toivottavasti lahjat heitä miellyttävät.
Avomiehen isälle olen kutomassa joulusukkaa, johon ajattelin piilottaa suklaata. Tämä on vielä vähän kesken, mutta kyllä sen jouluksi ehtii saamaan valmiiksi. 
Lupasin aluksi avomiehelleni, että laitan joulukoristeet esille vasta adventtina, mutta kun hän nyt ei ole viikonloppuna kotona niin tunnelmoin vähän etukäteen sähkövaloilla. Ei kerrota hänelle, hihi.
Kun tulin kotiin iltavuorosta, niin lumisade oli vain yltynyt. Lunta oli tullut jo vaikka kuinka ja oi ihana, kun se on niin kaunis näky!

Tämän kuvan otin ikkunastani takapihalle, nuo jouluvalot heijastavat valon tuohon reunaan.

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Tarinahaasteita

Siskoni heitti minulle kaksi haastetta: Harry Potter aiheiden ja Disney aiheisen. Siskon Disney haaste vastaukset löytyy täältä. Mainitaan vielä tähän alkuun, että blogini löytyy nyt myös Blogilistalta (linkki sivulta). Sieltä voit käydä etsimässä itsellesi uusia blogeja seurattavaksi ja samalla vaikka linkittää oman blogisi.

Aloitetaan Harry Potterista


1. Suosikki Harry Potter kirjasi?
Azkabanin vanki

2. Suosikki Harry Potter elokuvasi?
Azkabanin vanki myöskin

3. Vähiten pidetyin Harry Potter kirjasi?
Feeniksin kilta

4. Mikä kohtaus (kohtaukset) kirjasta/elokuvasta saa sinut itkemään?
Kirjoja lukiessa minulla ei tule yleensä kyyneliä. Koskettavimmin ja kaikkein lähimmin niitä saattaa vuodattaa Kuoleman Varjelukissa Severuksen kuolema.
Elokuvista itkukohtauksiani ovat Kuoleman varjelusten 1 lopun ja 2 alun Dobbyn kuolema sekä Severuksen kuolema. Harry katsomassa ajatusseulassa Kalkaroksen muistoja, jolloin tämä itkee Dumbledoren nähden on koskettavin kohtaus koko elokuvasarjassa minulle.

5. Jos voisin tavata jonkun Harry Potter hahmon, kuka se olisi?
Pottereissa on todella paljon ihania hahmoja. Valitsen nyt neljä, koska yhtä on mahdotonta valita. Ensiksi haluaisin tavata Severus Kalkaroksen, sillä olen tavaton Sev fani (nimimerkistänikin sen varmasti voi päätellä), Hagridin kanssa olisi kiva istua iltaa ja kuunnella tarinoita ja lopuksi Fred ja George Weasleyn kanssa voitaisiin pujahtaa Hunajaherttuaan herkuttelemaan.

6. Kuka on suosikki Harry Potter hahmoni?
Tähän on helppo vastata: Severus Kalkaros!


7. Millainen oma suojeliuksesi olisi?
Luulisin suojeliuksen olevan pieni kissa, sillä kissa ei luota ihmiseen heti vaan luottamus pitää ansaita. Kissat ovat mysteerisiä eläimiä. Toinen vaihtoehto voisi olla lentävä korppi, jolla on terävä nokka. Korpit ovat minusta kauniita lintuja omassa harmaanmustassa rosoisuudessaan. Lentävä, terävänokkainen korppi oisi hyvä suojelemaan ankeuttajilta. Myös peura on eläimenä minulle henkisesti läheinen. Jokin näistä.

8. Minkä Kuoleman Varjeluksista valitsisit itsellesi: näkymättömyysviitan, elpymiskiven tai seljasauvan?
Ottaisin näkymättömyysviitan. Sillä voisi helposti huijata itsensä ilmaiseksi vaikka mihin paikkoihin, kuten keikoille, elokuviin...

9. Mihin tupaan kuuluisit?
Luihuiseen


10. Jos saisit tavata jonkun Harry Potter  näyttelijän, kuka se olisi?
Severus Kalkarosta näyttelevän Alan Rickmanin 

11. Oletko pelannut jotain Harry Potter aiheista videopeliä?
Minulla on Viisasten kivi, Salaisuuksien Kammio ja Azkabanin vanki pc-pelinä. Niitä on tullut tahkottua vuosien saatossa hyvinkin paljon. Jotain Harry Potter Lego pelin demoakin olen kokeillut, mutta se ei yhtään kiinnostanut. Feeniksin kilta pc-pelin olen lainannut kaveriltani, mutta se oli minulle liian vaikea.

12. Jos olisit huispausjoukkueessa, mitä paikkaa pelaisit?
Joukkueessa toimisin varmasti lyöjänä, sillä minulla ei ole tarkkuutta ja nopeutta kuin etsijällä, en ole hyväestämään maaleja kuten pitäjä ja tuskimpa saisin kaatoa muutenkaan käsiini. En ole urheilijaluonne, joten mieluiten toimisin varmasti ottelun selostajana tai maskottina.

13. Olitko tyytyväinen sarjan loppuun?
Loppu olisi voinut olla makuuni parempikin, mutta ihan ok tasoa. Ginnyn hahmosta en ole koskaan liiemmin välittänyt, joten toivoin Harrylle jotain muuta elämänkumppania. Myös lasten nimet tuntui vähän huvittavilta, kun moni niistä oltiin annettu vanhojen hahmojen mukaan. Albus Severus kuulostaa korvaani jotenkin kummalliselta yhdistelmältä.


14. Kuinka paljon Harry Potter merkitsee sinulle?
Potter merkitsee minulle kasvua ja uskoa taikuuteen ja mahdottomaan. Kaiken kaikkiaan hyvin paljon.  


Ja sitten Disneyn pariin

1. Kohtaus jostain Disney elokuvasta, jonka toivoisit itse kokevasi?
Maija Poppasessa tahtoisin hypätä kauniisiin Pertun asfalttiin piirtämin kuviin. Myös teekutsun katossa olisi hupaisa elämys. Haluaisin myös vierailla Bambin metsässä ja osallistua Tuhkimon tanssijaisiin. Melody Time elokuvan lyhytelokuvaan Once Upon a Wintertime haluaisin päästä rekiajelulle. 

2. Unohtumattomin kohtaus/hetki joka on tapahtunut Disneypuistossa?
Kun ihan ensimmäisen kerran menin Disneylandiin ja näin siellä paraatin. Silloin tuli itku, kun on aina haaveillut sen näkemisestä. 

 
3. Mikä ei-Disneylaulu(t) muistuttaa tai tuo sinulle muistoja Disneyn elokuviin tai Disneylandiin?

Todella hankala. Assosioin yleensä aina Disneylaulut elokuviin, eikä muista erikseen hyppää mieleen. Tulee enemmänkin mieleen nämä valmiit kappaleet, mitä joissain elokuvissa käytetään, kuten Elvis Liloon ja Stichiin, Eye of the Tiger Big Hero 6 ja Spice Girls Pikku Kanaseen.  

4. Millon kävit ensimmäistä kertaa Disneylandissa?
Kesäkuussa 2006 Pariisin Disneylandissa. Se on ollut lapsesta asti haaveeni.  

5. Jos voisit valita kenet tahansa Disney hahmon parhaaksi ystäväksesi, kuka se olisi?
Bambin Kalle, Päättömän ratsumiehen Kuukkeli Kuu, Bernand, Merlin, Nalle Puh ja Henki nyt ainakin sopisi sydänystäväksi. Notre Damen kellonsoittajan Quasimodon kuitenkin valitsisin, sillä hänellä on ystäviä niin harmillisen vähän.

6. Kuka on suosikki Disneyn naishahmosi?

Tuhkimo. Siinä on tyttö, joka uskaltaa tehdä asioita unelmiensa eteen.


7. Kuka on suosikki Dinseyn mieshahmosi?
 Ihania miehiä on niin paljon. Quasi, Gaston, Aladdin, Phoebus, Erik ja John Smith.

8. Nimeä kohtaus/hetki mistä tahansa Disney elokuvasta, joka saa sinut kyynelehtimään?
Leijonakuninkaassa Mufasan kuolema. John Smithin ja Pocahontasin yhteinen hetki teltassa, kun John on sidottu. Bambissa kun Bambi ja Minna kirmaavat pellolla Jukka Kuoppamäen soidessa taustalla. Lilossa ja Stichissä, kun Stich lukee Rumaa Ankanpoikaa. Big Hero 6 Tadashin kuolema.


9. Mikä on ensimmäinen Disney elokuva jonka muistat nähdäksesi?
Elokuvateatterissa ensimmäinen taisi olla Leijonakuningas, mutta kotivideota on ihan mahdoton muistaa. Villinä veikkauksena se on joku näistä mitä ollaan naapurilta aikoinaan poltettu videolle eli: Kaunotar ja Hirviö, Viidakkokirja, Kaunotar ja Kulkuri, Bambi, Tuhkimo tai Pieni Merenneito.

11. Mikä on suosikki Disney elokuvasi?
Tämäkin vaihtelee päivittäin. Bambi, Tuhkimo, Nalle Puh, Melody Time,  Pelastuspartio Bernand ja Bianca, Topi ja Tessu, Pieni Merenneito, Aladdin, Notre Damen kellonsoittaja, Keisarin uudet kuviot, Lilo ja Stitch, Bolt ja Big Hero 6. 
Ja pienenä loppumainoksena: Mummolatyyliin blogissa on arvonta käynnissä, josta voi voittaa Disneyn Mutta Mitä tapahtui joulupukille -elokuvan. Käykää osallistumaan arvontaan täältä.

lauantai 7. marraskuuta 2015

Nenäpäivä Show!

Kapteeni Nekku Nenä
Minulla oli tänä- ja viime vuonna suuri ilo ja kunnia päästä osallistumaan Tampereen Mediapoliksessa pidettävään nenäpäiväshowhun. Annoin oman panokseni Nenäpäivään koko kuvaukset kestävällä vapaaehtoistyöllä´. Työhommiini näinä molempina kertoina on kuulunut narikasta huolehtimista ja cateringia. Ylen väki on aivan mahtavaa ja oli hienoa saada sivusta seurata kuinka suoraa lähetystä tehdään. Molemmista kerroista jäi erinomainen mieli ja toivon, että tulevinakin vuosina pääsisin showhun mukaan. Koko 5 tunnin ohjelman voi katsoa Yle Areenasta täältä. 

Työn ohessa oli tietysti vähän vapaa-aikaakin ja silloin oli hyvä aika bongata esiintyjiä. Tässä aluksi helmet viime vuodelta 2014:
Jari Sillanpää
Viime vuoden artisteissa ei ollut ketään suosikkiani, Jartsa taisi olla yksi harvoja jolta muutaman kappaleen jopa tiesin. Siltsun Tanssii Kuin John Travolta vedon jälkeen tulin kyllä ihan faniksi ja viime jouluna sainkin Rakkaudella Merkitty Mies levyn lahjaksi. Siltsu oli todella kohtelias ja mukava ja nämä uudet biisit saa kyllä tanssijalkani vipattaa.
 

Sami Hedberg
Sami stand up juttuja olen monesti katsonut, mutten koskaan valitettavasti hänen esitystä livenä nähnyt. Sami oli kanssa todella pirteä ja suostui mielellään yhteiskuvaan loppukaronkassa. Sami kuuluu kyllä stand up koomikkojen kärkeen Andre Wickströmin ja Ilari Johanssonin kanssa. 

Ransu ja Pertti Nättilä (ja takana teinipoppari Robin ihan vahingossa)
Illan yksi suurimpia odotuksiani oli saada nähdä livenä ihailemani Ransu Koira Pikku Kakkosesta. Ransukin oli asianmukaisesti laittanut punaisen nenän kuonollensa. Ransun näkeminen oli ihan huippua, sillä en usko sen olevan jatkossa kovinkaan mahdollista. Ransukin alkaa olla jo vanha koira, minäkin olen seuraillut sen toilailuja jo syntymästäni asti. 

Marco Bjurström. Hali hali ja pusi pusi
Marcon tapaaminen oli iltani kohokohta. Lapsena rakastin Bumtsibumia ja Marcon juontoja niissä. Siskoni muuten teki minulle joskus pilapuhelun, jostain kännykkäpalvelusta. Hän siis tilasi minulle jonkun imitaattorin nauhoittaman puhelun, jossa tämä siis imitoi Marcoa ja sanoi: "Hali hali ja pusi pusi. Se on Marco Bjurström täällä toivottamassa sulle hyvää syntymäpäivää!"

Vuosi 2015: Tänä vuonna paikan päällä oli minulle jo todella kovan tason tähtiä; sellaisia joita en olisi ikinä uskonut tapaavani, sellaisia joita olen tosissani fanittanut jo yli kymmenen vuotta, sellaisia jotka sai minut kunnolla itkemään! 

Peto on irti! Antti Tuisku!
 Nyt voin kait kutsua itseäni Tuiskuttajaksi. Fanitin Antti Tuiskua ihan täysillä vuonna 2004, kun Antti kilpaili idolssissa ja kävin silloin 12 vuotiaana jopa hänen keikallaan Oulun Urheilutalolla. Mainitsin siitä muuten Antille ja tämä ei ollut uskoa sitä ja antoi oikein extrahalin XD Silloin lapsena Tuiskutteluinnostukseni kesti (sitäkin intohimoisemmin) sellaiset puolivuotta. Sitä kun kasvoi niin musiikkimakuni muuttui ja Antin esittämä poppiralli meni ihan eiei-listalle. Innostuin tästä uudesta tuotannosta silloin kun Tuisku veti UMK:ssa ensiesityksen Peto on irti kappaleesta. Sen jälkeen olen Tuiskua taas vähän kuunnellut ja seurannut. Ainakin nyt Keinutaan soi aika vahvana päässä. 

 

Itse Mr.Rock´n´roll! Michael Monroe!
En edes tiennyt Michaelin olevan paikan päällä tänä vuonna ja hänen tapaamisensa tuli ihan puskista. Olin vain itse yllättynyt, etten Miken seurassa ollut yhtään niin jännittynyt tai se ei tuntunut minulle niin suurelta jutulta, mitä olisi varmasti tuntunut nuorempana. Silloin aikalailla 17-vuoden ikäisenä kuuntelin jatkuvasti Hanoi Rocksia ja kävin niiden keikoilla Helsingissä alaikäisenä. Silloin ajatus Miken tapaamisesta olisi tuntunut varmasi jo elämää suuremmalta tapahtumalta. Aika kait on jotenkin minut vanhentanut, kun niin ei käynyt nyt Miken kohdalla. Mike on hyvä laulaja ja hyvä soittaja, mutta kaikki parhaat Hanoin biisit on kuitenkin Andyn kanssa tehtyjä. Siksi kait Hanoin tuotanto kolahtaa minuun niin paljon enemmän, kuin Miken nykyinen soolotuotanto. On hienoa nähdä kuitenkin, kuinka paljon Mike tekee hyväntekeväisyyttä, Nenäpäivän lisäksi hän on Kissakaveria ei jätetä- kamppanjassa. 

Kuvaamani video Hanoi Rocksin viimeiseltä ikärajattomalta keikalta Helsingin Tavastia klubilla   11.4.2009
 

Ei tänne tultu tekee äitii ylpeeks! Roope Salminen
Roope Salminen oli itselleni isoin yllätys. Hän oli todella kohtelias, puhelias, symppis, ihana! Kerroin Roopelle kuinka paljon rakastan hänen äänirooliaan Disneyn Big Hero 6 elokuvassa Tadashina ja hän sanoi olevansa todella otettu kehuista. Oli niin ihanaa jutella Roopen kanssa, että puhkesin kunnolla kyyneliin. En olisi sitä todellakaan odottanut iteltäni, saatikka Roope Salmisen edessä. Häntä kuitenkin olen tässä fanittanut lyhimmän aikaa, itse asiassa tasan siitä asti kun näin Big Hero 6 elokuvan ensimmäistä kertaa elokuvateatterissa. Tähdet, Tähdet ohjelmassa ja Hittikärpäsen juontajana Roope on vetänyt hyvin ja odotan jo innolla uutta Teit meistä kauniin elokuvaa, jossa hän esittää pääosaa (koko elokuva ei kyllä noin muuten Apulanta aiheelta kiinnostaisikaan). Ehdin myös näkemään, kun Roope veti Jon Jon Geitelin kanssa Roope Salmisen & Koirien kappaleen Pilkun Jälkeen ja tykästyin kyllä tähän biisiin. Toinen Salmisenetkoirien biisi mitä olen luukuttanut on Matafakindarra, muuten en tämän tyyppistä musiikkia kamalasti kuuntele. Jon Jon Geitel on itselleni kanssa äänirooleista tuttu, hän nimittäin näytteli aikoinaan TJ:tä sarjassa Disney välitunti.

Pieni Video pätkä Roope Salmisen ja Jon Jon Geitelin esityksestä


 Iltani suurin kohokohta (joihin olisin odottanut noita itkujani) oli MIKKO LEPPILAMPI! Olen fanittanut Mikkoa siitä asti kun näin ensimmäistä kertaa elokuvan Helmiä ja Sikoja. Tasan tarkka päivämäärä siis on (elokuvalipusta tarkistettuna) 5.10. 2003. Mikon uraa olen seurannut hyvin tiiviisti vuosien aikana. Olen nähnyt kaikki elokuvat, missä hän on näytellyt ja Mikko on mielestäni aivan loistava näyttelijä. Minua harmittaa suuresti, kun hän nykyään tekee vain juontokeikkoja, sillä minusta hän on paljon monipuolisempi kuin Aku Hirviniemi, Antti Holma ja Riku Nieminen, jotka nyt näyttää tällä hetkellä olevan enemmän pinnalla. Sanoin muuten Mikolle, kuinka paljon pidän hänestä näyttelijänä ja tämä kiitteli kovasti. Leppilammen tapaaminen oli kyllä yksi elämäni parhaista hetkistä.
En osaa edes kuvailla kuinka suuri tähti Leppilampi on minulle aina ollut. Olen saanut hänen rooleistaan tukea pahoilla hetkillä ja näyttelijänä hän on toiminut suurena innoittajana ja roolimallina. En varmastikkaan olisi itse innostunut näyttelemisestä, enkä olisi tälläinen millainen nyt olen, ellen olisi nähnyt Leppilammen tekemiä rooleja. Hän on suurin esikuvani.