perjantai 16. joulukuuta 2016

Harlekiini video

Kun minä olin pieni, niin ei ollut olemassa tallentavia digiboxeja, ei ollut vielä digareita ollenkaan. Ensimmäinen dvd-soitikin saapui meille vasta ollessani jotain 12-vuotias. Pienistä paksuista televisiosista aikoinaan ohjelmia katsottin ja jos ei oltu paikalla niin laitettiin vhs-soittimet tallentamaan ajastimella. Sitten sai aina toivoa tomikohan ajastin kunnolla, monesti jos sen kello meni sekaisin (vaikka kellojensiirron yhteydessä), niin sitten videot nauhotti ihan omia ohjelmiaan. Milloin myös televisio tai videosoitin tai itse kasetti hajosi tai sammuili tallennuksen yhteydessä.

Ultra Hair Barbien mainos
Sami Sanko pelin/lelun mainos
Opin itse nauhoittamaan tosi aikaisin ohjelmia tvstä, varmaan hetki kun ylipäätänsä opin videosoittimen nappuloita painelemaan. Tämän vanha itsenauhoitettu kasetti jota nyt esittelen on kuitenkin varmasti vanhempieni nauhoittamana. Kasetin kaikki ohjelemat on nauhoitettu selvästi neljänä eri päivänä. Toisen päivän Harlekiinijaksossa Essi Wuorela sanoo: "Suomi täyttää ylihuomenna 76 vuotta". Tästä voimme päätellä, että toinen jakso on nauhoitettu 4.12.1993. ja ensimmäisen päivän ohjelmat todennäköisesti muutamaa viikkoa aikaisemmin. Kolmas ohjelma on selvästi minun itseni nauhoittama/ajastama 2000-luvun alkupuolelta, sillä kuin vahingossa videolle ei olekkaan tallentunut Tohelon ja Torvelon joulukalenteria vaan englanninkielinen jakso Teletapeista. (Muoks, ohjelma on sittenkin tullut vuonna 1998, tämän sain selville Ylen joulukalenterien listauksesta täältä) Viimeinen Pinokkiojakso taas on selvästi alusta jäänyt Teletappien alle ja tullut varmasti juuri joulun aikaan, muutamaa viikkoa edellisten Pinokkioiden jälkeen. Yllätyksekseni kasetti on vieläkin aika loistavassa kunnossa, kun ei ole räpsyjä ja kuvanlaatu on yllättävän terävä noin vanhaksi ja katsotuksi videoksi. Äänenlaatu ei ole myöskään kärsinyt.

Ylen aamuohjelmistoavuodelta 1998
Kerron postauksen lopussa miksi tämä kasett on itselleni olllut niin tärkeä, että vielä näin parinkymmenenkin vuoden jälkeenkin innostun palaamaan kyseisen videokasetin pariin.

Mainokset

Kasetin ohjelmat on nauhoitettu aikonaan Mtv3 ja tv1 kanavilta, eihän silloin meillä montaa kanavaa näkynytkään. Mtv3 kanavalta tuli tuolloin aivan ihania mainoksia joista videolle on tallentunut: Sindy prinsessa nukke, Tapsan lelutapuli (laiva, lautta ja miekkakin alle 300mk. Huomaa että asuimme tuolloin Oulun seudulla, siellähän se Tapsan Lelutapuli sijaitsi), Harlekiini-klubi ohjelma, Weetabix aamiaismurot, Sami Sanko lelu (liikkuva ihmesanko, johon kerättiin palloja), Bestis 2 kasetti ja cd-levy, Nami nami välipalavanukkaat, Lego sysiem kaupunki (näitä mainoksia oli paljon, lyhempinä ja pidempinä versioina) Joulupikin kirje (voit tilata sen postista), Loopy kollegs honey murot, Pinokkio ohjelma, Kinder suklaamunat krokotiililelujen kanssa, Puppy Suprise synnyttävä koira, Lego sysiem linna, Sindy nukke ja Gogo koira, Lego sysiem merirosvolaiva, Tiny Toons ohjelma, James Bond Junior ohjelma, Tropic nektari mehu, Samck kellogs murot, Fun Factory Paly Dohl muovailuvaha, Sally Secret Mattel nukke (jola on leimasin ja tarroja), Kellogs rice krispies murot, Attac pack leluautot, Muumi kasetti ja cd ja Barbie ultra hair nukke. Päälle vielä ihana vanha Mtv3 pöllömainos ja logo. Vielä myös vilahti Mtv3 odotushetki eli kuvattuna vain jotain randomia talvimaisemaa ja teksti "kaikki yhdellä kanavalla". Kasetin loppupuolella vilahtaa myös jo Ylenkin edesmennyttä logoa. Voi minkä ihanan nostalgian jo pelkät nämä lelumainokset minut saa. Huomaa, että nämä on nauhoitettu ennen joulua kun monenlaisia leluja on tarjolla lapsille. Aamiaismurojen runsas mainonta tuohon aikaan aamusta vähän yllätti.

Puppy Surprise lelukoira
 Harlekiini -klubi

Harlekiini klubia juontaa Super Essi eli Essi Wuorela (tunnetaan nykyään paremmin Rajaton lauluyhtyeestä). Essi leikittelee ohjelmassa ala-asteikäisiä lapsia. Tässä jaksossa juostaan piiriä säkkituolien ympärillä ja tiedustellaan lapsilta mikä eläin haluaisit olla, jos olisit eläin. Lopputekstimusana soi Frööbelin palikoiden luritus kuinka koirat uivat. Lopuksi esitetään vielä Frööpelin palikoiden laulu Letkujumppa, jonka tahdissa lapset tanssivat. Muistelenpas minäkin joskus laspena tykkäileeni Fröblelin palikoista kaikessa rasittavuudessaan.

Essi Wuorela juontaa Harlekiini -klubia
Toisessa Harlekiinijaksossa lapset huutelevat Essiä esille, joka on taustaseinän takana piilossa. Taustaseinä on koristeltu lasten tekemillä jouluisilla kuvilla. Eläinteema jatkuu luomilla eläinäänillä, joka joistain näyttää vähän vaivaannuttavalta. Uutena sitten on steppisleikki, jossa muutama lapsi pääsee yksitellen sellasen vempeleen ääreen, jossa hakataan pikkusella vasarallla ympäröiviä pahvihahmoja, sekä poljetaan lattialla vilkkuvia valoja. Tämmösiä vempeleitä olen varmaan nähnyt 90-luvulla joissain lastenpeliluolissa kauppakeskusissa tai huvipuistoisa. Sitten Essi kertoilee lapsille mitä on itsenäisyyspäivä ja tässä kohdassa paljastuu minulle kasetin nauhoitusvuoden olevan -93. Siihen päälle luikautetaan vielä kaunis joululaulu (josta kerron tekstin lopussa), jonka innostuttama lapset alkavat askartelemaan joulukortteja. Lopputekstit sitten pyörivät Frööbelin Palikoiden "Hahehihohuhyhåhähö" esitykseen.

Pinokkio

Tämä Nipponin tuottama animaatio tv-sarja on saksasta tehtyä ja se on yhden henkilön Raila Hämäläisen suomeksi kertoma. Alkuperäinen puheraita on alta otettu pois, mutta alkutunnari on jätetty saksankiliseksi. Tarina on paljon pidempi ja pelottavampi, kuin vaikka minulle tutuksti tullut Disneyn versio Pinokkiosta. Tämä varmasti pohjautuu premmin alkuperäisteokseen. Tämä animaatio on yksinkertaista ja hidastempoista siihen mitä itse olen tottunut katsomaan.

Seuraavaksi Pinokkio
Ensimmäinen jakso mitä Pinokkiota on tallessa on nimeltään Itku pitkästä ilosta. Pinokkio on pikkuruisen Tiina ankan, Ketun ja Kollin kanssa huvipuistossa ilottelemassa. Hän kurvailee ja syö makeisia monen kuukauden ajan. Sitten yks kaks hän menee johonkin ihme taloon nukkumaan ja muuttuu siellä pelottavasti aasiksi. Sirkustirehtöri hakee Pinokkioaasin talliinsa, jossa on myös Kettu ja Kolli aasiksi muuttuneina. He kaikki joutuvat nyt sirkukseen. Tiina epäilee kaiken olevan pielessä, eikä tunnista Pinokkio aasia Pinokkioksi

Toinen jakso mikä nauhalta löytyy on Sirkuksen vetonaula. Pikku Tiina, joka ei tiedä Pinokkion muuttuneen aasiksi lähtee etsimään haltiatarta ja näkeekin hänet kyyhkynä lentämässä taivaalla. Pinokkio, Kettu ja Kolli tekevät aseina sirkuksessa teppuja. He potkivat kapinallisina pellejä ja kun Pinokkio pääsee hetkeksi karkuun hän alkaakin katua; ei aasina ehkä sittenkään ole kummosta olla. Tiina kyselee sirkuksessa jos joku olisi nähnyt Pinokkio puunukkuea. Rosaleo leijona paljastaa Tiinalle Pinokkion olevan aasi, mutta ei Tiina häntä usko. Myöhemmin Tiina löytää Pinokkion, eikä usko silloinkaan häntä Pinokkioksi ennen kuin tämä kiukustuu jääräpäisesti ja muistelee muutamaa heidän yhteistä seikkailuaan. Tina lähtee etsimään hatijatarta, joka voi muuttaa Pinokkion takaisin puunukeksi. Hän löytää matkalla haltijattaren ystävän, jättietanan joka lupaa auttaa. He eivät kuitenkaan ehdi sirkukseen, kun etanan pitää jo palata unten maille. Hän paljastaa Tiinalle, että Pinokkio voi muuttua puunukeksi takaisin jos tekee aasina sellaisia hyviä tekoja, joita vain aasit voivat tehdä.

Pinokkio aasina
Kolmas jakso löytyy kasetin ihan lopusta ja alkaa keskeltä, sille en tiedä nimeä. Kettu, Kolli ja Pinokkio ovat edelleen sirkuksessa, jossa he tepastelevat pallojen päällä ja tekevät muita vaarallisia temppuja. Sirkustirehtööri on todella tyytyväinen Pinokkion työhön ja hänelle satelee kehuja. Tiina kuitenkin painostaa Pinokkiota tekemään jotain muuttumisen eteen. Sirkustirehtööri polttaa piippua ja kerran hän sammutti sen huolimattomasti, niin että lopulta kaikki sirkusteltat oli ilmiliekeissä. Pinokkio herätti henkilökunnan ja vapautti Rosaleoleijonan ennen omaa pakenemistaa. Kun hän ja Tiina lopulta pääsi turvaan Pinokkio seuraavana päivänä muuttunui taas puunukeksi.

Tiny Toons

Muistelen tykkääväni tästä aivottomasta sarjasta paljon lapsena. En silloin ikinä tajunnut mitä tässä alkulaulussa sanotaan, kun siinä on niin sekavaa kuorolaulua. Jotenkin tuo alkutunnari on ihanan värikäs. Jakso sisältää kolme tarinaa.

Tiny Toonsin värikäs alkutunnari
Ensimmäisessä tarinassa Veli vemmelsääri on dekkari, joka saa tehtäväkseen ratkaista robottien arvoituksen. Tässä pupumuija, joka on hukannut robottinsa, polttelee porkkananmuotoisia sikareita ja Veli käy paikallisessa peliluolassa. Pelit täällä on kyllä aika erikoisia, kun nyrkkeillään robotteja vastaan. En ihan lapsena tajunnut näitä jaksoja, eikä näissä kyllä aikuisenakaan tunnu olevan mitään päätä eikä häntää. Veli päätyy Acme clubille, josta robotit löytyykin. Näissä lyhäreissä tapahtuu ihan aviottomia juttuja, kun randomisti auto tippuu Velin päähän.

Boo-Ha-Ha nimisessä tarinassa Topi sorsa ja pikku Possu ajavat polkupyörällä kaatosateessa. He löytävät vanhan majatalon, jossa eräs kummitus on hereillä ja tekee eläville jäynää. Hän kutsuu Topin ja Possun majataloonsa yöksi ja siellä Aave toimii milloin tyynynä, milloin hammastahnana. Muut aaveet hän häätää pois pelaamaan pokeriaa jonnekkin muualle, että saa elävät huoneeseensa. Possua kummitus pelottelee minkä ehtii, Topi ei meinaa aluksi edes aavetta uskoa, ennen kuin lopulta itse näkee ja kokee kaikkia kummituksen tekemiä kauheuksia. Kun pelottelu on lopulta ohi, kummitus lupaa viedä Topin ja Possun kotiin. Ei suinkaan heidän kotiinsa, vaan omaansa keskelle tulilieskoja.

Sisko (?) ja Veli Vemmelsääsri
Viimeinen tarina kertoo suuresta sankarista Topi Ovelasta ja hänen Junioristaan vuonna 2350. Paljon on keksintöjä tuollon jo saatu keksittyä ja esineet ja asiat häviää jälkiä jättämättä. Topi Ovela Junioreineen lähtee Marssiin etsimään Muodonmuutoskonetta, joka imee kaiken itseensä. Sieltähän kone löytyy ja sen käyttäjä Avaruusolio pikkutyttöineen. Saturnuskin koneella imetään ja kone muuttaa sen rakennuspalikaksi, jota tyttönen voi käyttää leikkilinnan rakennukseen. Topi Ovela haastaa Avaruusolion kaksintaisteluun ja tappelu on aikamoista räminää. Lapset ei innostu kaksintaistelusta vaan jäävät leikkimään palikoillaan. Lopulta muodonmuutskone jää auki ja se imaisee koko maailman aina piirtäjää myöten itseensä ja tekee kaikesta vaan rakennuspalikan, joka sisältää mailmankaikkeutta.

Veturi

Veturista on nauhoitettu Kansansatu Ihmekirves, joka on nukkeanimaatio. Musiikista päätellen tarina on itämainen ja lopputeksteistä katsottuna tämä on tuotettu Venäjällä. itse tarina ei ole minulle aiemmin tuttu, vaikka sisältääkin tyypillisiä kansansatuelementtejä: äitipuolen, keijun, varkaita ja taikajuomaa. Sadun jälkeen on veturinjuonto jossa miesjuontaja lukee ja esittelee lastenlähettämää postia ja esittää nimipäivärunon. Maanantaina juhlitaan itsenäisyspäivää tämän mukaan, joten ohjelma on lauantailta 4.12. Postiosoite veturiin ollut tuolloin Tv1 Veturi pl 10 00241 Hki.

Veturin juontaja
Nalleparaati pärähtää käyntiin tutulla Pähkinänsärkijämusiikilla, jonka tahdissa 5 pehmonallea liikuskelee. Sitten vuoroon tulee Sakari Topeliuksen satu Maaoravasta, joka saa karhulta juovat selkäänsä. Sadun kertoo näyttelijä Sanna-Kaisa Palo. Faktatietoa karhuista saamme Ilkka Koiviston kertomana, miten karhut valmistautuvat talviuneen ja milloin ne synnyttävät poikasia. Sanna-Kaisa Palo kertoo vielä toisenkin Topeliuksen karhusadun, nyt Karhusta ja jäniksestä moottoripyörän kyydissä. Lyhyesti näytetään nalletietoutta ennen lopputekstejä, joiden taustalla on tietty 50 penninen, onhan siinäkin kerta nallen kuva. Veturissa kerrotaan vielä loppujuonnot, ennen lopputekstejä. Pelkäsin ihan kamalasti lapsena nuita Veturin lopputekstejä. En itsekkään kunnolla ymmärrä miksi. Ehkä tuo jotenkin tunkkainen veturin ääni sai minut jotenkin pelokkaaksi.

Veturin loppu. Hrrrr, pelkkä kuva tuottaa jo kylmiä väreitä.
Harlekiinin joulukuvia
Jakson tärkein osio, se miksi tartun tähän videokasetiin vieläkin näin monen vuoden jälkeen on Essi Wuorelan laulamana ja Ari Oinosen säestämä ihana suosikkijoulukappaleeni Tonttu tuossa toisessa Harlekiini jaksossa. Tätä laulua ei minun lapsuudessani missään kouluissa laulettu, eikä lastenlaululevyiltä sitä aikoinaan löytynyt. Ihastuin kovasti laulun sanoihin ja tähän esitykseen. Vasta monia vuosia myöhemmin, joskus 12-vuotiaana tämän laulun löysin Vesa-Matti Loirin Sydämeeni Joulun Teen levyltä ja päässyt kunnolla kuunteluun. Veskun versio on hieno, mutta Wuorelan esitys on minun makuuni paljon tunnelmallisempi. Aina kun kuuntelen tätä laulua tulee mieleen nämä lasten tehdyt, jopa hiukan kömpelöt joulupiirustukset, jota tässä laulun aikana Harlekiinissa kuvataan.


Tonttu laulu, jonka olen nauhoittanut Harlekiini -klubista 4.12.1993



4 kommenttia:

  1. Tiny Toonsin tyttöpup on nimeltään Viivi ja hän ja Veli eivät ole mitään sukua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa. Itse en muistanut kummankaan hahmon nimeä ja jaksossa mainittiin vaan Velin nimi.

      Poista
  2. Usko tai älä, mutta minä katsoin Harlekiinia vielä 93 vuonna, vaikka olin 12.v. Super Essi oli ihana ja Tiny Toons ihan mun lemppari sarja! Etenkin se rassukka kissa siinä. <3
    Pinokkio oli pitkä ja tylsä sarja.
    Mainoksista muistan tuon Sami Sangon. Ihana lelu, mutta en saanut sitä kun olin hieman liian vanha moiseen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse himoitsin nuista mainoksista eniten tietty Sindy ja Barbinukkeja. Super Essi on kyllä ollut hyvä lastenjuontaja. Harmi kun näitä Harlekiineja ja ihania lelumainnoksia meillä onvain tämä ylsi jakso tallessa.

      Poista