perjantai 18. syyskuuta 2015

Syyssadetta Otto-Nallen seurassa

Tämä meikäläisen lakkoaamu alkoi sadepisaroilla ikkunaa vasten, joihin heräsin. En ole kyllä mikään järisyttävä politiikan seuraaja, mutta mitä vanhemmaksi tässä on tullut, sitä enemmän sitä on tullut seurattua. Nämä hallituksen sunnuntaisäästöt on se syy, miksi minä kieltäydyin tän päivän töistä ja toinen tietty se, että tänään oisi ollut koulupäivä. Opettajakin sen onneksi ymmärsi, että TKL;n lakon takia puolet oppilaista kumminkin jättäisi tulematta, joten parempi heti suoraan pitää etätehtäväpäivä. Itse kannatan tätä lakkoilua, sillä nuo leikkaussäästöt osuvat juuri tämän hetken työhöni, sekä tulevaan ammattiini, mihin keväällä toivottavasti valmistun. Hyväähän tässä on ollut se, että olen ihanassa syyssäässä saanut tänään ulkoilla.

Kävin tänään kolmesti ulkona kävelyllä, enkä kahdella ensimmäisellä tietenkään ottanut sontikkaa mukaani. Kämpille päästyäni oli siis ihan läpi märkä. Kolmannella kävelyllä eksyin valloittavan kauniille polulle, jonka olemassa olosta en tiennytkään. Sontikan alla sitä oli valloittavaa ihastella.


Aamu meni pitkälti rentoutuen kaakaokupin ja viimesimmän Harry Potter kirjan kanssa. Poltin samalla punaisia kynttilöitä ja kuvittelin, kuinka ihanaa on kun saa laittaa sähköiset jouluvalot pian esille ja mietin mistähän saisin kivan pienen joululiinan pöydälleni. Joululahjatkin olen jo suurin piirtein miettinyt, jopa yhdelle kaverilleni ensimmäiset ostanut. Heti kun ensilumi tulee, niin täytyy tuolle uudelle polulle sitä mennä ihastelemaan. Katselin sitä ihanaa polkua ihastellen ja kuvitellen, miltä se näyttää paksun lumi kinokset ympärillään. Tuli olo, että olisi jossain vanhassa mainoksessa, tai elokuvassa.

Tästä syksytunnelmasta tuli mieleen keräämäni Otto-Nalle kirjat, joista esittelen nyt kaksi ensimmäistä kirjaa. Numero yksi on Otto-Nalle Retkeilee.


Otto-Nalle on pieni lelukaupasta kadonnut nalle, joka tykkää seikkailla. Retkeilee kirjassa Otto seikkailee metsässä, ihastelee kesäsadetta, puroa ja valtavaa metsää. Tykkään näistä Otto-Nalle kirjoista valtavasti, kun näissä on kaunis, suht yksinkertainen valokuvakuvitus. Kuvat kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

 

Toinen kirja on osuvasti Otto-Nallen syksy. Tämän kuvat vetoaa minuun vielä vähän enemmän, kuin Retkeilee kuvitus; katsokaa nyt ihmeessä noita Oton pyörähdyksiä lehtikasoissa. Otto-Nalle kirjoja meillä oli lapsena kotona kaksi (jotka esittelen myöhemmin). Kun innostuksnei lastenkirjoja kohtaan kasvoi, niin rupesin keräämään lisää Otto-Nalle kirjoja ja nyt minulla on yhteensä 8 erilaista, enkä ole tietoinen että niitä olisi enempää tehnyt. Otto-Nallen on kustantanut tamperelainen Satukustantamo, joka on tehnyt myös kuuluisat Miina ja Manu kirjat. 

 IHANAA SYKSYÄ!

2 kommenttia:

  1. Ooh, muistan lapsuudesta nuo Otto-Nalle kirjat. <3 Yhtää omaa en omistanut, mutta kirjastosta niitä lainailtiin ja luettiin. :)
    Paksu Otto-Nalle puuhakirja minulla oli. Sen muistan hyvin. Varmaan jossain jemmassa vieläkin kotitalossa.

    VastaaPoista
  2. Tuo puuhakirja taita olla ainoa, mikä minulta puuttuu. Löysin juuri eräältä Toijalan kirppikseltä Otto-Nalle Puutarhassa kirjan, joka ei ollutkaan valokuvakuvitettu, vaan ihan piirretty. Olihan se kiva, mutta pidän näissä valokuvakuvituksesta enemmän :)

    VastaaPoista