keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Ensimmäisiä joulutunnelmia

Heärsin tänä aamuna ihanan virkeänä ja piemyteen. Se nostatti heti tunnelmaani, hämärä, kaunis syys. Ikkunasta kun katsoin ulos siinä kahdeksan pintaan täällä Pirkanmaalla ol iuskomaton sumu. Nautin siitä valtavasti. Oli puolituntia aikaa ennen kouluun menoa. Sytytin kynttilät ja mietin ehtisinkö katsoa jotain tunnelman herättäjää ennen kouluun lähtöä. Makuuhuoneessa leffakaapille mentäessäni ihasteli yöpöydällä olevaa isoa peltirasiaa, jossa on talvinen Muumimaisema.


Tässä ihastuttavassa purkissa säilytän kaikki meikki ja hiusjuttuni. Sen koosta voitte päätellä, etten omista niitä kovinkaan paljon ja hyvä niin. Leffahyllyssäni aikalailla päälimmäisenä löytyi tämmöinen kaunis dvd Talven Ihmemaa. Olin ostanut tämän dvdn viime jouluna Anttilan alennuslaarista, ihan vin kauniin kannen perusteella. Tykkään dvdstä paljon, vaikkei tässä minulle yhtään mitään uutta ole, paitsi Jarmo Kosken kertoma jouluruno ja kuvat kauniista joulukoristeista. Vaikka elokuvan sisältö onkin minulle tuttu, niin tämän kokoelman tunnelma sai kyllä aamuni loistavasti käyntiin. Herätti täysin joulutunnelman minussa ja sai tänään aikaa sen, että järjestin tänään leffahyllyni niin, että kaikki mahdolliset joululeffat ovat päälimmäisenä.
Kerroinkin jo ostamistani Barbielehdistä, joita ihailin taas lisää tänään. Tässä kauniissa joulunumerossa on ensimmäinen tarina ihanan talvinen ja ylipäätänsä Barbitarinat, jotka sijoittuvat ulos on yksiä suosikkejimpiani. Monesti Barbien joulunumeroissa on tämöisiä isoja Barbien värkkäämiä juhlatarinoita, ja niin on myös tämäkin. Kaikki vaatteiden värit saa minut johyvälle tuulelle tätä lukemaan ja tuo lumisade talven tuulelle. Tässä tarinassa on myös semmoinen hassu erikoisuus, sillä siinä Skipper tuo Barbielle Skib-po pelin ja kysyy pelattaisiinko? En olisi ikinä uskonut, että bongaan suosikkipelini Barbielehdestä, sillä pidän valtavasti Skib-po pelistä. Tosin tässä Barbit pelaa sitä lautapelinä, vaikka oikeasti se ainakin minulla on korttipeli. En sitten tiedä, onko siitä jottain variaatioita. Mutta toisaalta, molemmat ovat Mattelin tekemiä, joten pientä piilomainontaa tässä kait on haettu takaa.


En tiedä, onko se hyvä vai huono asia odottaa joulua jo nyt, kun on vielä syksyn kauneuskin kesken.
Kauniita unia.

2 kommenttia:

  1. No kyllä saa jo jouluttaa. Minäkin olen ihan joulumielellä jo ja avasin joululeffakauteni tällä http://minttu-mietteet.blogspot.fi/2015/09/kaunotar-ja-hirvio-lumottu-joulu.html

    Joulublogissani vielä vähän enemmän joulutunnelmaa http://joulukuusen-loisteessa.blogspot.fi/2015/09/sata-yota-paivaa-jouluun.html

    Talven ihmemaa leffan sain äitiltä viime vuonna joululahjaksi. :)

    VastaaPoista
  2. Kaunottaren ja Hirviön lumottu joulu on kanssa ihana jouluelokuva. Senkin voisi jo joku päivä katsoa tunnelman nostattamiseksi. :)

    VastaaPoista