Olen ihan tavallinen britti

Näin tammikuun kylmyydessä on ihana muistella pari kesää sitten tehtyä helkutin kuumaa reissua Briteissä. Olin siellä äitini ja siskoni kanssa kesällä 2017 viikon ennen juhannusta. Matka alkoi itseasiassa jo Suomen puolella, sillä olimme äitini kanssa yötä Vantaan Holiday Inn- hotellissa, koska meidän lentomme Manchesteriin lähti viiden aikaan aamulla. Hollari oli ihan hyvä yöpymispaikka, sillä sen läheisyydessä sijaitsi ravintoloita, niin että sunnuntaina päästiin sapuskoimaan. Maistoin silloin muuten ensimmäistä kertaa kampasimpukoita. Hotellissa viihdyttiin iltasaunassa, mutta aikaisin mentiin kyllä maate. Uni ei meinannut tulla kyllä millään, kun automaattinen ilmastointi piti julmetunmoista mekkalaa koko yön ja herätys oli kolmen aikaan. Hotellilta oli ilmainen bussikyyti lentokentälle ja saimme mukavasti aamupalan mukaan, joka syötiin ennen lähtöselvitystä. Lennot sujuivat onnistuneesti, vaikka Arlandan kentällä Tukholmassa tehtiinkin vaihto, eikä lähtöselvitys meinannut kännykän ruudulta avautua. Manchesterissa oltiin ihan ajoissa ja sieltä menimme junalla Wrexhamiin, joka oli matkamme ensimmäinen kohde. Sisko kun asuu siellä.

Hotellimme Lemon Tree oli todella tunnelmallinen majatalo. Henkilökunta kantoi laukut toiseen kerrokseen, missä oli hyvin nukuttavat sängyt, sekä ihana kylpyamme. Ainoa harmi oli se, ettei huoneessa ollut jääkaappia. Nuilla helteillä se olisi ollut tarpeen. Aamupala oli mitä uskomattomin, saimme tilata listalta mitä vain ja kaikki kannettiin suoraan pöytään. Teetä sain kannullisen ja makuja siihen vaikka kuinka monia. Viihdyin todellakin tässä tunnelmallisessa hotellissa, jonka nimestä tulee mieleen Under The Lemon Tree laulu. Ensimmäinen päivä Wrexhamissa tuntui todella pitkältä, kun matkalla hävisi se pari tuntia. Kiertelimme kaupoissa Wrexhamissa, sisko esitteli paikkoja ja söimme hyvää kiinalaista.

Tiistaina suuntasimme ensin Liverpooliin ja sieltä Chesteriin. Olin aina odottanut ja olettanut Liverpoolin olevan kaunis merenrantakaupunki ja mielikuvitellut sen vähän Helsingin Kauppatorin näköiseksi. Olinkin siksi suunnattoman pettynyt, kuinka likainen ja sekava Liverpool oikein oli. Ei kyllä houkuta sinne mennä enään uudestaan. Chesteriin taasen ihastuin. Tapasimme siellä siskoni kaverin ja kiertelimme nähtävyyksiä ja kauppoja. Suuri onnenhetki kyllä tuli minulle, kun pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni Disney Storeen (joka ei ollut Disneylandissa). Tälläisen Tuhkimon olisin kotia mielelläni halunnut tuoda. Disney Storessa huumaanuin kyllä kaikesta ihanasta Disneytavarasta...

Mukaani lähti kuitenkin vain Kulkuri koira ja myöhemmin Lontoon Disney Storesta nappasin prinsessafiguri setin. Lontoon Disney Storet olivat paljon suurempia kuin tämä Chesterin, mutteivät yhtä tunnelmallisia. Chesteristä löysin myös avomiehelle hänen kaipaamansa pelin tuliaiseksi, Mikki Hiiri kauppakassin ja kirjepaperia. Päivälliseni oli tällä kertaa makea versio, sillä olen aina haaveillut tilaavani tälläisen teehuoneella:

Ja voin sanoa: olivat hyviä! Ihan ähky tuli meikäläiseen. Ilta vietettiin taasen Wrexhamissa ja äitini kanssa kierrettiin kahdestaan paikkoja. Kyllä Britannia osasi olla vihreä, vaikka helle olikin.

Paikallaan Wrexhamissa ei jaksettu pysyä, sillä matkan kolmas päivä meni vuoristokylässä (jonka nimeä en muista.) Bussimatka sinne oli todella töyssyinen ja vaikka paikka oli kaunis, niin minun oli siitä hankala nauttia, kun olin selvästikkin saanut auringonpistoksen tai vastaavan ja iltapäivää kohti minulla nousi kuume. Limukkaa sai kokoajan litkiä ja syödä jäätelöä. Heiluva bussimatka ei yhtään auttanut asiaa. Kylässä kuitenkin söimme ihanasti ulkona ja muistan kuinka kuuma lihahöystö oikein turrutti kurkkukivun hetkeksi poies. Loppuilta minulla meni hitaasti kylpiessä ja päiväunia ottaessa, niin että sain pahan olon laantumaan. Äitini haki apteekista paikallisia ibutabseja, jotka onneksi auttoivat.

Puolivälissä matkaamme teimme suunnan vaihdoksen Lontooseen päin. Kävin vielä ennen junalle  lähtöä kävelyllä jättämässä hyvästit Wrexhamille, joka oli todellakin kaunis kaupunki.

Minulla ei ole ollut aikaisempia kokemuksia Lontoosta, joten itse koko kaupunki oli minulle iso ja odotettu nähtävyys. Menimme sinne siis junalla ja metrolla ja perillä alkoi hotellin etsintä. Se löytyikin pienen mutkan kautta ja voi harmi, kun hotelli oli laaduton. Kolmen hengen huoneita kun harvoin on hotelleissa tarjolla, niin että niistä löytyy jääkaappikin vielä hyvällä hinnalla, mutta tästä hotellista en tykännyt sitten yhtään. Sängyt olivat aivan hassun malliset, tilaa liikkua ei ollenkaan ja vessa haisi järkyttävän karmivalle. Kaikista pahinta oli hotellihenkilökunta, jolle annoinkin suoraa palautetta ala-arvoisesta palvelusta. Onneksi minun matkoillani hotelli on vain nukkumista varten. Lontoossa kun oli niin paljon nähtävää ja tehtävää. Heti ensimmäisenä iltana suuntasimme nimittäin Prince Edwardin teatteriin, minne minulla ja siskollani oli liput Aladdin musikaaliin.

Aladdin on minulle yksi Disneyn tärkeimpiä klassikoita, joten oli aivan mieletöntä päästä näkemään tämä musikaaliversio. Paikkamme oli aivan parven reunassa, mistä näki näytelmän todella hyvin. Vaikka oma englantini ei kummallista olekkaan, näytelmää oli todella helppo seurata. Johtuukohan tutusta lähdeteoksesta? Hengen näyttelijä oli aivan uskomaton ja ne vaatteiden vaihdot mielettömiä. Upea kokemus kaikin puolin.

Koska en ole aikaisemmin Lontoossa ollut, halusin nähdä myös nämä kuuluisat klisee nähtävyydet ja tietenkin Big Ben on yksi niistä. Oli todella hämmentynyt kellotornin lyhyydestä, olen aina ajatellut sen olevan korkeampi. Punaiseen bussiin ei tälläkertaa menty, mutta tietty kävin poseeaamassa punaisessa puhelinkioskissa. Punaisiin postilaatikkoihin tuli myös törmättyä.

Siskoni oli ottanut selvää, että Lontoon Elokuvamuseossa oli meneillään James Bond näyttely, joten johdatin porukan heti sinne. Bondeja kun juuri tuona keväänä oltiin mieheni kanssa katsottu. Näyttelyssä oli rekvisiittaa Bond elokuvista, pääasiassa autoja ja muita ajoneuvoja. Postikortteja ja pelikorttipakan tuolta museosta otin muistoksi, onhan Bond sentään kova äijä. Tämä Bond flipperi oli kyllä kaikkein hienoin.

Siskoni kanssa mainosti minulle pientä museota, jossa on Harry Potter elokuvien paperirekvisiittaa esillä. Siellä kiertelimme rauhassa ja ihastelin, että kuinka yksityiskohtaista jälkeä on todellakin tehty näitä leffalavasteita varten. Löytyy niin Albus Dubledoren Elämä Ja Teot, kuin Weasleyn Welhowitsienkin mainosta.

Pottertunnelmissa suuntasin yksikseni metrolla King Crossin asemalle, katsomaan onko siellä todellakin laituri 9 ja 3/4. Itse laitureille ei päässyt, ellei junalippua ollut, mutta Potter aiheinen puoti sieltä löytyi. Sain koskettaa suuren mestarini, Severus Kalkaroksen taikasauvaa.

Vuonna 2017 Suomessa oli kylmä kesä, mutta auta armias kun Briteissä oli helle. 35 astetta varjossa ja auringissa lähemmäs 45. Siksi olinkin suojautunut huivilla, sillä nahkalätsä paahtoi päätäni entistä pahemmin. Vietimme siskon kanssa paljon aikaa läheisessä ja todella kauniissa puistossa vilvoittelemssa, kun äiti oli kirppiskierroksilla.

Siskon kanssa kun käytiin kulttuuririennoissa, niin äidin kanssa kävimme kaupoilla. En kuitenkaan Lontoosta niin paljon mielestäni ostellut, kuin vaikka Chesteristä. (Paraskin puhumaan, palatessa matkalaukku oli revetä liitoksistaan ja painoa reilut 20 kg). Enemän halusin kokemuskia ja tietty ruokamatkailua. Söin mm. burgerin aidossa pubissa ja kävimme paikallisessa Hard Rock Cafessa, josta onneksi hankin uuden lippiksen tuohon helteeseen. Äitin synttäreiden kunniaksi tuli vähän kilisteltyäkin.

Äiti ja sisko ovat aikoinaan käyneet kahdestaan Madame Tussaudin vahakabinetissa, eikä kumpikaan halunnut ottaa sitä uusiksi. Niimpä suuntasin yksin tähän turistirysään. Olin vähän yllättynyt vahakabinetin pienoudesta, sillä minulla meni aikaa siellä vain jotain tunti. Yksin ollessa sitä kait löytää helpommin ne kiinnostavimmat patsaat, eikä tarvinnut jäädä kaveria odottamaan. Täällä selfiekamerasta oli muuten hyötyä, sillä sain hyviä kuvia otettua "julkimoiden" kanssa. Mitä Steven Spielberg kyseli mua leffaansa pääosaan...

Vimeisen matkapäivän viimeisenä iltana käytiin tutkimassa missä sijaitsi Paddingtonin asema. Sieltä meillä nimittäin lähti seuraavana aamuna juna kohti lentokenttää. Samalla tuli etsittyä Paddington kauppa, sillä yksi Brittien kuuluisin nalle on antanut kasvot tälle asemalle. Olen itse viime vuosina lueknut Paddington Karhusta tehtyjä kirjoja ja tämä nalle on kyllä todella herttainen. Uudet elokuvat Paddingtonista ovat kanssa hyviä. Paddingtonin asemalle on kanssa hyvä päättää tämä matkakertomus ensimmäisestä Brittimatkastani. Vielä kerron sen, että otsikko "Olen ihan tavallinen Britti" tulee Vaaleanpunainen Pantteri Matkalippu vaaraan -pelistä, jossa eräs hahmo sanoo näin Brittipubissa istuessaan.