maanantai 19. lokakuuta 2015

Lapsen joulu

Jouluttelua blogista löytyi valloittavan ihana haaste, joka täytyy ehdottomasti ottaa vastaan. Idea on näyttää kuva omasta lapsuuden joulusta ja kirjoittaa pieni kuvateksti. En halua haastaa suoraan ketään, mutta jos jotakuta innostaa niin lapsuuden joulukuvia olisi kyllä muiltakin upeaa nähdä.


Nämä kuvat olen kännykällä kuvannut suoraan perhealbumistani. Tässä kuvassa olen luultavasti 4 vuotias, joten joulu taitaa olla 1995. Istun tässä jo edesmenneen isäni sylissä ja olen ilmeisesti juuri avannut joululahjapaketista itselleni uuden ihanan Uppo-Nalle pehmolelun. Uppis pysyikin pitkään ihan suosikkilelunani. Tuosta muutama vuosi myöhemmin olimme perheen kanssa Tukholman risteilyllä ja Uppikseni unohtui sinne. Kun se kotona huomattiin purskahdin niin kovaan itkuun, että äitini soitti Silja Linelle ja he lähettvät sen meille kotiin. Uppis oli pitkään todella tärkeä. 
Minulla ei ole nykyään edes koneellani kauheasti valokuvia isästä, saatika sellaisia jossa olin hänen sylissä. Isi oli minulle aina todella tärkeä. On suuri suru, että hän joutui pois luotamme vuonna 1998. 

 Tämä kuva on varmaan vuosi kaksi edellisen jälkeen. Villi veikkaus, että on joulu 1997. Asuimme vielä silloin rivitalsosa ja omistimme tuon pitkän sukan. Olen ilmeisesti koko vuoden ollut hyvin kiltti kun paketteja on noinkin paljon minulle kertynyt. Huomatkaa myäs ihanan väriset villasukat. Muistaakseni tämä on viimeisin vuosi kun meillä kävi joulupukki kylässä ja viimeisin joulu, kun isä oli kanssamme. 

Lapsuuden jouluihini kuului vahvasti lahjat, piiretyt, punaiset vaatteet, piparit ja piparikakkutalojen teko yritykset, sekä joululaululeikit. Yksi suosikeistani oli tuolloin nissenpolkka. 




4 kommenttia:

  1. Ihana 90-luku :D Mukavia muistoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuriltaosin siki tämän blogin perustinkin. Muistellakseni ysäriä sillä mallin kun sen ite muistan. :D

      Poista
  2. Ihanaa, kun osallistuit haasteeseen! Mahtavia kuvia ja tunnelmia, kiitos Severus ♥

    VastaaPoista
  3. Ihanaa kun laitoit tälläisen haasteen pystyyn. Ihmisten lapsuusmuistoja on ihana nähdä ja kuulla. ;)

    VastaaPoista