torstai 6. kesäkuuta 2019

Barbien grillibileet

Päivä on ollut hyvin sateinen. Kukaan Barbien perheestä ei halunnut olla ulkona, vaan he olivat kutsuneet ystävänsä kylään. Barbien talo on niin kotoisa, että jokainen saa olla ihan kuin kotonaan.
Lastenhuoneessa Susie innosui leikkimään Shellyn eluilla. Niitä onkin Shelyn nurkka pullollaan.
Skipper on luovalla tuulella. Hän juuri säveltää kitarallaan uutta laulua ja nauhoittaa sitä pienessä kotistudiossaan.
Nancy löysi kaapista Stacien skeittlaudan ja kehitti uusia venytyksiä.
Tina liittyi Nancyn kuntoiluhetkeen ja slkoi nostella puntteja. Jaksaa jaksaa.
Stacie ja Todd olisivat halunneet telttailemaan. Koska ulkona on märkää he päätyivät telttailemaan Barbien ja Miandan makuuhuoneen lattialle.
Selkeää säätä ei ole luvassa muuala kuin telkkarissa.
Fredin makeanhammasta kolottaa ja hän on siirtynyt olohuoneen puolelle maistelemaan jälkiruokia. Televisiosta tulee Backstreet Boyssien konsertti, jonne Fred ei harmillisesti eilen päässyt. Everybody!
Christina ja Terisa olivat alunperin menossa ostoksille, mutta päättivät piipahtaa Barbien luona teellä.
Kiralla oli niin kova nälkä, että hän kävi tullessaan mäkkärillä.
Midge on innostnut ompelemisesta. Hän on tehnyt itse itselleen H.I.M fanilaukun.
Ruuat on katettu jo pöytään, kun vaan kaikki malttaisivat tulla syömään.
Barbie on innostunut grillipizzan teosta. Toivottavasti kokkaus sujuu.

Ihania kesäherkkuhetkiä kaikille!

2 kommenttia:

  1. Hieno kuvatarina : ) Itse olen löytänyt monia kivoja Barbie-tarvikkeita huuto.netistä ja vanhoja nukkeja myös. Joskus löytyy aika edullisestikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu barbietarvikkeita on edullisest kyllä kaupan. Meillä näitä tavaroita on vuosien mittaan kertynyt todela paljon.

      Poista