Ulkona sataa ja on jo mukavan viileätä. Tätä olen todellakin odottanut kesän hirmuhelteiden jälkeen. En kamalasti kyllä nauttinut kuumuudesta. Nyt voi hyvällä omalla tunnolla istua sohvalla teekupposen kanssa katsomassa elokuvia telkkarista ja käydä aamuisin raikkaalla sauvakävelyllä. Olenkin jo kaivannut syyselokuvat esille ja Lost Boysin katsoinkin tuossa muutama päivä sitten. Eiköhän siitä tule teksti piakkoin tuonne Elokuvalippujen puolelle.
|
Halloweeniksi sopivia elokuvia, vaikka reunimmainen Where The Fuck Is Santa? sopiikin paremmin kyllä pikkujoulujen puolelle |
|
Jyrki69:n soololevy Lp:nä. Yhden kappaleen nimi on Last Halloween |
Kynttilät olen kanssa kaivannut esille ja niitä tulee aamuisella ja illalla polteltua. Muita jouluaiheista en vielä uskalla pistää näytille, ettei mieheni suutu, mutta päässäni joulutus on jo pitkällä. Aloitin oman jouluvihkon teon, mihin kirjaan kaikkea joulujuttujani, sekä tein jo itselleni joulukalenterin. Kalenterissa on 24 lappusta, joissa kaikissa on jostain kirjasta otettu lyhyt jouluien pätkä. Pistän nämä lappuset sitten kuusikoristeeseeni, jossa on pienet pussukat.
|
Tekstit mm. kirjoista Ruusun Aikaa ja Taikatalvi |
|
Tälläiset söpöt pikku kääröt niistä muotoutui ja odottelee joulukuuta kauniissa pussissa |
|
Joululehtien lukemisenkin olen jo aloittanut, ei muuten ehdi kaikkia. Kaveriksi lehdelle oli itetehtyjä pekonimuffinsseja |
|
Ensimmäinen Jouluiloa vihkoni |
Otin esille maljakon, mitä en ole ainakaan vuoteen käyttänyt. Nyt laitoin siihen pihalta lehtiä ja jouluna taasen laitan siihen yhdet valot ja joulupalloja. Porukoillamme pidämme aina sellaisia jouluisin koristeena. Uudet valot ostinkin jo Löytexistä kun halvalla sai. Yritn himmailla tätä joulutusta itselläni, en ole vielä esim. joulumusiikkia alkanut kuuntelemaan. Muutaman lahjan olen kuitenkin hankkinut ja siskon kaulahuivi on hyvällä mallilla. Muutaman viikon päästä kun menemme äitini kanssa käymään Helsingissä, niin siellä yhdessä joulupaikassa meinaan ainakin piipahtaa.
|
Kirjavat lehdet maljakossa... |
|
... ja maljakko terassilla lyhtyjen vierellä |
Nautitaan syksystä nyt kuitenkin ensin: raikas ulkoilma, puiden väriloisto ja ihanat pimeät illat kynttilöineen.
Huomenna on muuten minun ja avomieheni 5-vuotis yhdessäolopäivä. Sen kunniaksi tänään juhlimme uudella Johnny English leffalla Scape salissa, käydään ulkona syömässä ja teen meille ihanaa unelmatorttua jälkkäriksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti