Postilaisen tyttönä minulle on aina ollut itsestään selvyys antaa (ja myös saada) syntymäpäiväkortteja. Nyt nettiaikakaudella suurin osa toivottelee onnea tekstiviestinä, whatsupilla tai facebookin kautta, mutta kyllä yhä edelleenkin tahdon saada perinteisen synttärikortin. Äitiltä, siskolta ja kahdelta lapsuudenystävältäni onneksi sellaiset sain tänä vuonna. Oikeassa kortissa on paljon enemmän ajatusta ja tunnelmaa, kuin hätäisesti kirjoitetussa facebook onnittelussa. Korttiin on myös helpompi kirjoittaa sellaisia sanoja, joita on hankala sanoa ääneen.
Nyt esittelen kauneimpia synttärikorttejani, joita olen viimeisen 27 vuoden aikana saanut, tai muuten vain hankkinut itselleni, koska kortit ovat parhautta:
|
Pikku Myy ja Haisuli kortit olen saanut ystäviltäni, kaksi muuta olen ostanut Muumikaupasta |
|
Nämä Muumikortit olen saanut joskus lapsena syntymäpävä ja ystävänpäiväkortteina. |
|
Äitini tietää, että rakastan tenavia, joten häneltä olen saanut mopoilevan Ressun |
|
Tenavat jo itsessään ovat minulle ilonaiheita |
|
Postcrossingin kautta olen saanut nallepostia |
|
Sisko antoi kerran Homer kortin |
|
Jasminen sain tänä vuonna ystävältäni. Synttärilahja ja käärepaperikin oli ehtaa Disneyteemaa |
|
Tämän söpön kortin sain joskus ala-asteikäisenä |
|
Kun avomieheni täytti pyöreitä annoin hänelle tämän Kippari Kallen |
|
Tämä kortti on aina ollut niin suloinen, sain sen 8-vuotiaana lapsuuden ystävältäni |
|
Tämän kortit ostin Sokokselta, koska se on niin hieno |
|
Sisareni antoi tänä vuonna Minni ja Figaro kortin |
|
Maagisen sägkökisun sain toiselta lapsuudenystävältäni |
|
Sisareni tietää että Tuhkimo on lempiprinsessani, jonka sain viime vuonna |
|
Mummo Ankan ostin ihan askartelukaupasta |
|
Sisko on anatanut tänänkin, olin pari vuotta sitten kovasti innostunut konsolipeleistä |
|
Tämän vuoden paras kortti tuli kyllä äidiltä. Maisan teksti on aivan kuin omasta suustani sanottu. |
Keräilettekö tai säilytättekö te muutkin saamianne postikortteja?
Kyllä kaikki kortit tulee säilytettyjä, myös joulukortit. :)
VastaaPoistaMinä kanssa, joulukorteista saa nättejä asetelmia jouluisin vaikka jääkaapin oveen.
Poista