Odotus

Lapsena meikäläinen aina odotti joulua. Nykyään se tulee ennemminkin hitaasti, mutta varmasti. Olen lähes aina kuvitellut sitä kiirettä, mitä ei edes oikeasti ole. Nyt kun on vapaa-aikaa enemmän niin kiireen olen saanut tukahdettua, mutta se on muuttunut odotukseksi. Millon odotan bussia, millon pimeän tuloa, millon mihin tuloa töistä että saan seuraa, millon uunin lämpeämistä ja milloin harrastusten alkua. Ja nyt tietty odotan joulua. Ensiviikolla se tulee ja jänitys nousee. Jännitys siitä kuinka Boris oppii matkustamaan ja siitä, ettei vaan tulisi perheriitoja ja kaikki sujuisi hyvin. Pitäisi välttää suorittamista, mutta taasen ne tutut rutiinit tekee sen parhaan tunteen, joulun tunteen.

Salaisen jouluystävän toista pakettiakin odotin innolla. Viime viikolla se postista tuli ja itselläni kun oli hyvin känkkäränkkäpäivä oli aluksi pakettiin pettynyt, mutta tarkemmin katseltuna sisältö oli kyllä ihan mielekäs.

  Eniten sitä känkkäränkkätunnettani taisi kasvattaa tuo salmiakkipurukumi, sillä en voi sietää salmiakkia (ja tämän olin kyllä esittelyssäni kertonut). Kun muut paketit avasin mieleni kohosi enemmän, sillä alakuvassa olevat suklaamoussekeksit olivat todella herkullisia.

Pahan purkan, jonka annoin miehelleni ja ihanien suklaakeksien lisäksi mukana oli tummaan pukeutunut tonttu, joka pääsi kurkkimaan kuueni taakse. Toinen tonttu pääsee koristeeksi ensivuonna. Pukkitarjottimesta tuli hyvä kynttiläalusta ja tarroja aloin jo nyt käyttämään muutamiin kirjeisiin. Kulkuset varmasti meidän Borista miellyttää, mutta kokeillaan niitä sitten ensivuoden koristuksiin. Sydämmet varmasti menee joskus joulukortteihinja suklaan tuoksu levisi ihanasti tuikkujen avulla ympäri kämppää. Joulukortti oli suloinen ja tuo punainen oli kuin olilkin suklaasydän jonka naukkasin heti suuhuni.

Olen nyt koittanut tässä joulua odotellessa tuhlata aikaa jouluohjelmia katsomalla. Minulla on muutama joululaulukaraoke vhs-kaseteilla ja Disney teemalla. Peppi Pitkätossun joulunviettoa katselin hetki sitten ja myös Koiramäen Talven kanssa tuli tunnelmoitua. Olenkin niin innoissani kun ulkona on oikeasti lunta. Tampereen joulutori näyttää nimittäin uskomattoman kauniilta lumipuvussa.

Torilta tuli tietenkin haettua paahdettuja manteleita. Noin muuten olen kuunnellut paljon jouluradiota ja koittanut iltaisin käydä ulkona ihastelemassa muiden jouluvaloja. Vanhat joululehdet on nyt lukulistalla ja ihastelen kauniita kuvia niistä. Eilen taasen kävin katsomassa uuden Muumi Taikatalvi elokuvan ja vaikka animaatio oli kuinka kaunista ja joulun henki siitä välittyi, niin harmitti kun kirjan tapahtumia oli sotkettu keskenään liikaa.

Ensiviikolla on todellakin jo aatto ja lähdemme Boriksen kanssa pohjolaan. Olemme siellä muutamaa päivää ennen aattoa ja kaikki täytyy laittaa siellälkin valmiiksi: siivous, koristeet ja ruoka. Hautausmaalla ennen aattoa ja elokuvissa vielä jos Idän Pikajuna vielä silloin näytetään. Itse aattoon kuuluu lastenohjelmat, Kunnaksen joulukirjat, hyvä ruoka, suklaa, sauna ja aattoni huipentuu minulle niin rakkaaseen Samu Sirkan joulutervehdykseen, jolloin avaamme lahjat. Mietin miksi ihmeessä juuri tuo Samu Sirkan ohjelma on minulle niin tärkeäksi noussut ja huomasin keksiväni siihen selityksen. Isäni kuoli kun olin 6 ja puoli vuotias. Olimme juuri muuttaneet omakotitaloon ja siihen taloon ei koskaan tullut joulupukkia. Päätimme avata lahjat noin seittemän aikaan ja kas kummaa kun tv:stä laitettiin taustalle Samu Sirkan joulutervehdys. Sieltä se on lähtenyt, aina avaamme paketit Samu Sirkkaa katsoessa. Minulle se Samu Sirkan Joulutervehdys on sama asia kuin muille pienille Joulupukin kotiin tulo. Nämä Disneyn piirretyt ovat minun Joulupukkini ja siitä en enään päästä irti. Vaikka koko ohjelma lakkautettaisiin niin ei hätää, minulla on muutama tervehdys videolla ja näin ollen voin aina, joka ikinen joulu, avata lahjat sitä katsomalla.

Ihanaa Joulun odotusta täältä Mansen kimaltelevan kuusen juurelta. 

Pariisin Kevät - Odotus