lauantai 9. huhtikuuta 2016

Haluutsä koskee mun kyttyrää?

Muuttotouhut on nyt suurimmilta osin ohi, mutta vielä on elokuvat ja figuurit pahvilaatikoissa. Tänään käytiin miehen kanssa Ikeassa etsimässä niille hyllyt, joiden nyt olisi maanantaina tarkoitus tulla ulko-ovelle. Siinä sitten parisuhde punnitaan kun niitä aletaan kasailee. Tosin äitini muistutti, että olenhan kasannut lapsuudenkotimme ulkokaluston, kaksisohvasänkyä ja viimeasuntoni levitettävän sängyn, joten yksien hyllyjen pystyyn pistäminen ei tulisi olla mikään mahdoton tehtävä. Kun ne on saatu paikoilleen ja vielä tälläiset pikkujutut kuin taulut seinille ja parvekkeelle matto niin laitan kuvia tästä ihanasta uudesta asunnostamme, Nautin niin siitä, että divaani on suoraan ikkunan vieressä, josta voi katsella aamuhämärää aamupalaa syödessä tai sateen ropinaa illan pimetessä.

Tästä keväästä ei ole vielä tullut otettua kuvia, mutta nämä viimekesäiset kuvat saa jo hyvälle mielelle. 

Stockmannin hullareilla tuli tottakai käytyä ja ostettua mässyä vähän liiankin tiiviiseen tahtiin. Harry Potter ja Viisasten Kivi kirja löytyi kuvitettuna yllättävän halvalla, vain 13€. Pidin kovasti tästä kuvituksesta ja nyt oikein odotan, että on aikaa lukea tämä ensimmäinen Potteri rauhassa läpi. Tuossa viimevuonna pidin aika tiukan Pottermaratonin niin elokuvien kuin kirjojenkin osalta, joten samaan rupeamaan en heti aio ryhtyä. Koska Tampereen Stockalla ei enää elokuvia myydä, jouduin Cittarista hakemaan juuri julkaistun Tenavat elokuvan. Toinen katsomiskerta ei yllättänyt enää tietenkään niin vahvasti kuin ensimmäinen, mutta sai taas kaipuun lukea Tenavat pokkareita. Harmikseni ne kaikki on nyt kuitenkin lapsuudenkotonani. (Arvostelun elokuvasta voit lukasta täältä).

Osa Tenavat pokkareistani
Kävin viimeviikolla ystäväni kanssa katsomassa elokuvateatterissa elokuvan #Onnenonkija. Teen siitä elokuvablogiini syvemmän postauksen vielä, mutta se antoi kyllä mielenkiintoista näkökulmaa näin bloggausmielessä. En ole itse kokenut olevani mikään varsinainen bloggaaja, varsinkin kun minua ei kiinnosta mitkään yhteistyöt ja rahan hankinta tätä kautta, vaan omaksi iloksi kirjoittaminen. Tuo elokuva jotenkin antoi sellaista uskoa siihen, että sillä ei ole mitään väliä, onko itelläni lukijoita, tai onko blogini jotenkin rajattu tai teemoitettu tietyn kaavan mukaan, vaan että mistä on ite mukava pitää, enkä ottaisi paineita siitä, että kirjoitan liian harvoin (tai joidenkin mielestä liian usein). Luen itse blogeja päivittäin, mutta joskus se joka päiväinen päivittäminen tuntuu joissain paikoissa menevän vähän yli. Olen pyrkinyt tähän "muutaman kerran kuussa" tahtiin, mutta sekään ei ole mitenkään kiveen hakattua. Tavallaan hyvä kuitenkin että "vaadin" jotain sellaista itseltäni, koska muuten kirjoittaminen helposti jää iteltäni vain ajatuksiksi aivoihin, eikä niitä sakkaan suollettua ulos siihen tahtiin kuin haluaisi. Tekisi jopa vähän mieli katsoa elokuva uudestaan ihan vaan tästä bloggausnäkökulmasta, mutta koska siinäkin oli omat vikansa, niin odotan mieluummin blu-ray julkaisua.

       Sketsi sarjasta Studio Impossible. Samaisesta sarjasta on tämän kertainen tekstin otsikkokin otettu. Suosittelen todellakin, parasta sketsiviihdettä suomesta!

 Mintun Mietteet blogissa oli tälläinen haaste kuin 10 faktaa minusta. Lyhyesti haluan vastata tähän vielä sekavan postaukseni loppuun.

1.  Suomalainen sketsiviihde on aivan parasta. Olemme avomiehemme kanssa pitäneet maratonin, jossa katsottiin kaikki kotimaiset sketsisarjat, joita on vaan dvdlle (ja joitain van vhs-kaseteille) julkaistu aina vanhoista Spede Showsta tv-seen tuleeseen Siskonpetiin. Nostan tähän nyt muutamat sketsit esille, jotka on ihan parhaita:
Spede Show: Naisen logiikka, Pikkupojat, Rautakauppa, "Sauna palo poroks, mutta maattiin vaan" laulu, "Potkut sain" -laulu, Naurava Kulkuri
Älyvapaa Palokunta: Heppu Hei, Eikö ole mielenkiintoista- mies,
Soitin menot: Musiikin voimaa-laulu, pastori Silli, isä ja Poika
Lapinlahden linnut: Tarvajärvi kerho, Vesku-show jatkuu
Pulttibois: Heikki ja Kaija, James Potkukelkka
Kummeli: Kyllä lähtee, Matti Näsä, Speedy & Saku, Jouko ja Kosti,
Pulkkinen: Radiojuonnot, kopiovastaava, Kato Sauli terve
Studio Impossible: Teräsvilla, Sig pyöräilijä, Kyttyrä, Riki Sorsan Veli
Trabant Expres: Helvetin rikkaat Jullenburgit, Mieti mieti -mies
Vintiöt: Kuka on kingi, Juha Watt Tolvanen, Ravintolapällikkö
Putous: Ensiprinsiippi, Jussi-Laulu, Mikko Zetterbergin Täh häh niin laulu

2. Tampereen kesä on ihana, kun ei ole hyttysiä toisin kuin pohjosessa

3. Syön suklaata aivan liikaa

4. Tunsin suurta henkistä tyydytystä kun sain VHS-kasettini lajiteltua oikeaan järjestykseen divaaniini.

5. Minua ei itseasiassa enää yhtään kiinnosta ala mitä opiskelen, mutta viedään se nyt loppuun kun kesällä valmistutaan.

6. Käyn ihan  hiton paljon leffassa. Vähintään kerran kuukaudessa

7. En osaa syödä ruuan kanssa salaattia.

8. Keskellä yötä töistä tullessa kaipaan kuunnella suosikkibiletysbiisejäni, joten niin tein itelleni biletyssoittolistan.

9. Kännykkäni on tosi paskassa kunnossa, olen vaan liianlaiska ostaa uutta.

10. Istun kotona todella usein jalat ristissä, niin ei saisi tehdä.

 Vintiöiden ihan suosikki sketsini. Ja tuo ihana Santeri Kinnusen tukka







1 kommentti:

  1. Hih, kiva kun teit tuon haasteen vaik en sinua haastanutkaan. Täytyy varmaan ensi kerralla kohdistaa sinulle haaste. ;)
    Joo, mä en kans ymmärrä jokapäivä bloggaajia. Tai itellään ei ainakaan asiaa riittäs jokaiselle päivälle eikä aikaa kirjoittaa. :)

    VastaaPoista