tiistai 14. heinäkuuta 2015

Mummila

Jokainen varmaan muistaa kuinka lapsena tuli käytyä mummolassa isovanhempia moikkaamassa. Eikö ollutkin ihanaa kun mummo ja pappa halasi ovella, antoi mahdollisesti jonkun kettukarkin siinä ja päästi tuvan sisälle maistamaan mustikkapiirakkaa. Pappa istuu kiikkutuolissa ja polttaa piippua, lukee mahdollisesti maaseudun tulevaisuutta ja mummo kysyy että noh, kuinkas paljon täytät tänä vuonna?

Monien muisto mummulasta: Kettukarkit

Tämä on monen idyllinen kuvamuisto lapsuudesta. Omani ei mennyt ihan noin, vaikka yhtymäkohtia varmasti kaikkien perusmummoloiden kanssa muistoistani löytyy. Neljästä isovanhemmastani kolme on vielä elossa, sitä yhtä kuollutta en koskaan ehtinyt tapaamaan, tämä menehtyi jo paljon ennen syntymääni.

Mummilassa syötiin AINA murueskimoita
Äitin puolelta mummo ja ukki asuivat Koilismaalla, kerrostalon alakerrassa. Sieltä muistikuviat ovat tälläisiä:.Ukin komeus (ja ukki nimenomaan pysyi ukkina, pappa tai vaari tai isoisä oli jopa loukkaavia sanoja) ja tämän keinutuoli. Ukin suosikki Rovaniemen markkinoilla elokuva ja Mummon tapittamana Kauniit ja Rohkeat - tvsarja. Kettukarkit ja makeutusaine. Talon pihalla ukin tekemät keinu ja liukumäki. Serkkujen kanssa yöpymiset. Mulan ja Toy Story R-kioskilta vuokrattuna.

Ukki ja mummo asuvat nykyään hoitokodissa. Heistä pidetään hyvää huolta. Näen ukkia ihan liian harvoin. Hän ei pysty enää kunnolla puhumaan, mutta aina kun puhun hänen kanssaan ja vaikka ukki ei pysty vastaamaan niin näen hänen silmissänsä vastauksen. Ukki on paljon läheisempi kuin mummo. Kaipaan tätä mielikuvissani säilynyttä kortinpelaajaa paljon.

Siikajoki
Isän puolelta minulla on mummi. Mummi taas loukkaantuu jos häntä sanotaan isoäidiksi, muoriksi, mommoksi, mummuksi tai emännäksi, hän on aina mummi. Mummin koti oli pitkään pohjoispohjanmaan pienessä kunnassa.Viime vuonna Mummi muutti Toijalaan hoitokotiin. Sikäli ihan hyvä, pääsen tapaamaan häntä useammin.

Seinät punaista tiiltä. Pihalla koivuja ja äärettömän paljon hyttysiä. Takapihalla ainoa omenapuu, joka on ainut mihin olen ikinä uskaltanut kiivetä. Tätini vanha, jo vähän rispaantunut, mutta hellyyttävä nukke. Isän vanaht legot. Isoisän Aku Ankat 70-luvulta, suosikki tarinani niistä on kultainen perhonen. Isän ja äidin rakkauskirjeet. Muovinen joulukuusi ja vanhat joulukoristeet. Mustavalkotelevisio, kuinka sen antennia väänettiin jos halusi torstai iltana katsoa Arttua.

                                     Tuo laji mikä on 15 min kohdalla, sitä tuli lapsena leikittyä
Keinutuoli, josta katsoin kesäuusintoina Soitinmenoja ja Salkkareita. Ammupala valkoisella tupapenkillä. Aamulla ennen kotiinlähtöä Muumilaakson Tarininoista jakso Rannalta löytynyt Hylky. Murueskimot. Barbileikit pöydän alla. Speden Spelejä leikkiminen, sitä missä kieputeltiin punaisen nauhan läpi. Myrkynvihreä saunatakki. Kanankoivet. Sininen maali isän huoneen seinässä. Rispaantunut satukirja rumilla kuvituksilla, mutta Topeliuksen kirjoittama Sampo Lappalainen ei voi näyttää silmissäni enää ikinä miltään muulta.

Runo Mummilasta:

Siikajoen koskessa oltiin yllätyshulluja
tasapainoiltiin keinuvilla kivillä
Illalla iso vihreä saunatakki
ympäröi Spenden Spelit keinutuoliin
legoauto ajaa rallia pöydällä
barbit telttailee tyynyliinassa
Nukenvaunut keinuivat
Humiseva pakastin jalkapäädyssä
Jännitti saanko syödä kolme murueskimoa?

Tähän saunatakkiin tiivistyy minun Mummilani

4 kommenttia:

  1. Ihania muistikuvia.

    t. Toinen lapsellinen nostalgikko joka kaipaa kovasti isovanhempiaan ja etenkin mummon marjapuuroa sekä omenapiirakkaa. Tietysti oman pihan sadosta tehtynä. <3

    VastaaPoista
  2. Kiitos. Lapsuuden mummiloissa on sitä taikaa mitä ei voi muualta löytää. :)

    VastaaPoista
  3. Miten ihana postaus <3 Mummi ja vaari ovat minut kasvattaneet, joten mummeissa ja vaareissa on sitä jotakin. <3 Kettukarkit ja voi ei nuo murueskimot, se syklaasydän oli suurta herkkua. Onneksi on Kingis. <3

    Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Kiitoksia. Mummeissa ja ukeissa on todellakin sitä jotain, ehkä se on se kuuluisa elämänviisaus, joita meihinkin ajan saatossa tulee. Murueskimoissa on ihan parasta nuo suklaasisukset :)

    VastaaPoista