perjantai 20. lokakuuta 2017

Alkupolku Ekaluokka

Olen pikkusesta pitäen tykännyt tietokone peleistä. Mitkään räiskinnät tai muut ei ole koskaan mua kiinostanut, vaan tykästyin kamaasti tähän Alkupolku sarjan opetuspeleihin. Ekaluokka, tokaluokka ja kolmasluokka on minulla hyvin tahkottuja pelejä, itteasiassa kolmatta luokkaa innostuin pelaamaan vasta yläasteikäsenä, koska sen sisältö on minusta aika laaja perus 9 vuotiaalle ja tietokone ei meinannut sitä aikaisemmin kunnolla käynnistää. Vaikka nämä opetuspelit onkin ihan lapsille suunnattuja, niin viihdyttäviä juttuja näissä on minusta vielä aikuisenakin.

Aloitan esittelyni Ekaluokasta.

Ekaluokka alkaa tällä näkymällä. Kun koulun ovea painaa tulee kirjautuminen ja esitellään pelin päähahmo Arttu koira. Arttu on joka pelissä mukana, joko selittäjänä, toimijahahmona tai kertojana.
Kirjautumisesta päästään luokkahuoneeseen.

Luokkahuoneessa Arttu tekee pikkuisen tanssin ja opettajanpöydän takana on rouva Kukkanen. Kukkanen kyselee pikkupeleissä kysymyksiä, joilla voi saada pisteitä ja pisteillä merkkejä. Pelissä on tavoitteena kerätä kaikki matikka, luonto, lukemis ja aikamerkit. Merkit kertyvät siniseen rasiaan, joka on tuolla radion alapuolella. Radiosta voi kuunnella lauluja kuten Olen porkkana ja Nolla. Luokkahuoneessa on seuraavia tomintoja: kellosta pääsee peliin, jossa opitaan kellonaikoja, tietokonessa on muistipeli, pensseleistä pääsee piirrustus ja värityskirjaan ja hiirenkolossa on hiirikuoro, jonka tarkoitus on kait opettaa musiikkia.

Kirjahyllystä pääsee suosikkipeliini, eli satukirjojen luokse. Hanhiemon tarinat kirjan lorut ovat oikeasti Hanhiemon tarinoita, muut kirjojen sadut taitavat olla pelinkeksijöitten omaa jälkeä. Jokaisessa kirjan aukeamassa on pientä animaatiota ja kirjojen tarinat ovat vähän teemoittain. Karkkiautomaatin saduissa on matemaattisia juttuja, Leivon lennossa käsitellään eläimiä ja Sininen Planeetta tarioissa käydään maantiedettä. Sadut ovat oikein hassuja ja niissä on kivan kuuloiset lukijat.

Jokaisessa kirjassa on sisältö, josta voi nähdä mitä tarinoita kirja sisältää. Pienenä satu Tero Toukasta oli yksi suosikkejani. Osassa kirjoissa on enemmän satuja ja osassa vähemmän. Aina sadun kuunneltua rouva Kukkanen kysyy kysymyksen satuun tai sen teemaan liittyen, jolla voi kerryttää itseleen pisteitä.

Tässä on tarina Kolmioista, Ympyröistä ja Nelikulmioista. Animaatiot tosiaankin liikkuvat ja hassut ääniefektit tuo huumoria mukaan tarinaan. Kuvitus on monissa paikoin parempaa kuin tässä tikku-ukon näköisessä tarinassa.

Tämä tarina taas kertoo pojasta ja hänen päivästään kellon tahtiin. Nyt on yöpalan aika.

Kun saduissakin syödään, niin pitäähän itse koulussakin olla ruokala. Hanna emäntä tässä esittelee koulun ruokatloja. Välipala-automaatilla täytyy laskea Artun kolikoita, että voi ostaa omaa evästä. Kassakoneen kohdalla pääsee kokeilemaan allekkainlaskua, Arttua painamalla pääsee valitsemaan sopivia pizzoja, vihannes kuva laulaa laulun vihanneksista ja hampurilaisten kohdalla on suosikkipelini.

Ruokatarjoilun aika. Lapset sanovat montako osaa ruokaa he haluavat ja tarjottimet täytyy täyttää pikapikaa. Koulun ruokatarjoilu on suht laajaa ja aina tätä kuva katsoessa mietin, että hitsi kun saisi broileripyöryköitä, salaattia ja ranskalaisia pääruuaksi ja jälkkäriksi keksejä, jätskiä ja mansikoita.

Kun keittiöaulassa painaa kassakoneen viereistä ovea pääsee keittiöön. Siellä on mahdollista uudestaan valita Artun Pizzapeliin tai sitten mennä monitoimikoneen äärellä olevaan kokkauspeliin. Aineksia oikea määrä laitteeseen ja kone tekee herkut valmiiksi. Jos yksikin juttu menee väärin rohmuhirviö tulee ja vie kaiken.

Ruokailun jälkeen on välitunnin aika. Välituntipihalla on kolme peliä. Voi mennä pojan kanssa heittelemään merkkejä, josta saa paljon pisteitä ja helposti lisää merkkejä. Marmorikuulilla voi tehdä yhteen ja vähennyslaskuja ja Artun koirankopin edustan hiekkalaatikolla voi pelata etsimisleikkiä. Arttu piilottaa hiekkaansa milloin mitäkin: sanoja, numeroita tai kirjaimia. Väline antaa vihjeen, onko etsimäsi juttu juuri siinä kohdalla.

Viimeisimpänä toimintona Ekaluokassa voi lähteä luokkaretkelle. Bussin suuntanappuloita voi painaa vähän miten sattuu ja sitä kautta päädytään joko eläintarhaan tai uimarannale. Välillä rouva Kukkanen tulee kuorma-autoineen tielle taas heittelemään kysymyksiään.

Luokkaretkipaikoissa ei ole pelejä. Eri kohteita napsauttamalla saa näkymiin vaan erilaisia toimintoja. Kaktus osaa haukotella ja kuusi lentää taivaaseen.
Hiekkaranna on keäsinen fiilis. Aurinko laittaa arskat silmilleen, radiosta voi kuunnella samoja lauluja kuin luokkahuoneessa, merirosvot hyökkää ja hiekkalinna sortuu.

Alkupolun Ekaluokka on todella helppo ja kiva aloittelu peli lapsille, joka tutustuu ekaa kertaa tietokoneisiin. Siinä ei ole mitään vaikeuksia ja tunnelma on sopivan keveä. Tämä tuskin kyllä edes nykyisillä koneilla toimii, mutta onnekseni meikällä on virtuaali kone Windows 95 mallista, jolla tämä pyörii ja saan kuulla taas ne hassut tarinat tuolta kirjahyllystä. Pidän tälläisistä kepeistä peleistä, joissa ei ole varsinaista tavoitetta, eikä alkua tai loppua. Pikkupelejä pelataan niitten hauskuuden takia, ei niinkään että saadaan peli loppuun. Siksi kait näin vanhanakin tykkään tämmösistä peleistä.

3 kommenttia:

  1. On aina kiva, kun yhdessä kuvassa on paljon sisältöä. Hankin itse aidon valkoisen Windows 98 -tietokoneen, kun on niin paljon tunnearvoa siihen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Windows 98 on kyllä klassikko. Se on kyllä mielenkiintoista, miten elektroniikkaan voi syntyä tunnearvoa. Itelleni oli todella tunteikasta myydä ensimmäinen televisioni pois ja niin kirjoitin siitä tarinan. Se pelkkä laite tuo ne kaikki muistot mieleen elokuvista mitä sillä katsoin. Mieheni kun on onneksi nörttien nörtti ja osadi läpärilleni windows 95 ladata ja näin ollen nämä vanhat pelit saan toimimaan, jotka herättää niin paljon muistoja.

      Poista
    2. Arvasinkin, että miehesi on laittanut virtuaalikoneen. Olen itsekin asentanut emulaattoreita kavereidenni koneille. Se on ollut vaikeaa, koska kaverini eivät ole koskaan ymmärtäneet ajatusta, että emulaattori matkii toista tietokonetta. He ovat hyvällä tuurilla oppineet käynnistämään pelit, kun klikkailevat juttuja tietyssä järjestyksessä. Olen kertonut emulaattorista siksi, että kaverini ymmärtäisivät, ettei kyse ole vain pelin asentamisesta. Lopputulos: Kaverini vihaavat e-sanaa, eivätkä jaksa katsoa wikipediasta mitä se tarkoittaa. Moni myös pelkää, että emulaattorissa pelatuista peleistä saisi viruksia, tai että jotkut Commodore-pelit veisivät levytilaa yhtä paljon kuin uudet pelit.

      Mutta pakko sanoa, että emulaattori tai virtuaalikone ei aina korvaa alkuperäistä konetta. Itse ostin tämän Pentium 3 -prosessorilla varustetun tietsikan Huuto.netistä. Asenteluihin on mennyt paljon aikaa, kun ohjeita, osia ja ohjelmia ei löydy helposti - ei ainakaan suomen kielellä. Mutta silti tämä on ollut kannattava projekti. Paljon olen oppinut, ja onhan tuo vuosituhannen vaihteen tietokone yllättävän hieno kapistus...

      Poista