perjantai 26. helmikuuta 2016

Minttu

Minttu on Maikki Harjanteen luoma lastenkirjahahmo. Ensimmäinen Minttukirja "Minä olen Minttu" julkaistiin vuonna 1978 WSOYn julkaisemana. Pitkään tätäkään kirjaa, kuten muitakaan vanhempia Minttuja ei ole saanut mistään, mutta vuonna 2013 ntamo niminen kustantamo teki vanhimmista Mintuista uusintapainoksia. Sitä kautta tuli itsellekkin hankittua nämä lapsuuden suosikkikirjan nykyään talteen. Muistan, etten lapsena paljon Minttuja omistanut, vaan lainailin niitä ahkerasti lähikirjastostamme. Omana taisin omistaa vain Mintun Lukukirjan ja vähän myöhemmin Minttu Yllättää kirjan.
Mintun Maailma on yhteisnide, joka sisältää Mintun Leikkikirjan, Mintun Eläinkirjan ja Mintun Lukukirjan
Tämä Mintun vuorokausi oli lapsena yksi suosikkini kirjan aukeamista
Minttu Yllättää sisältää Mintun tarinoita sarjakuvamaisemmassa muodossa
Klassinen, yksinkertainen ja hyvin todenmukainen sarjistarina :D
Aikuisena innostus Minttuihin lähti uudestaan siitä, kun löysin Tampereen Kyttälän kirpputorilta muutamalla sentillä Mintun Joulu kirjan. Se oli vähän kuluneessa kunnossa, mutta ensimmäiseltä painokselta nyt en voi priimakuntoakaan vaatia. Sen jälkeen innostuin tilaamaan Nämä kaksi ylempää Minttu kirjaa huuto.netistä. Harmikseni nuita ihan vanhimpia Minttuja, joita lapsena lainailin kirjastosta, en löytänyt sieltäkään.

Mintun Joulu
Minttu haluaa käpykuusen
Jouluihmisenä kaikki joulukirjat ovat minusta ihania ja niimpä huuto.netistä löytyi myös toinen, uudempi Mintun joulukirja. Tämänkin muistin omistavani lapsena, kun se postiluukusta kolahti. Ihanan tunnelmallisia.
Mintun Joulukirja
Hyvää Joulua Minttu!
Tämmöisenkin Minttu kirjan löysin huuto.netin kautta. En ollutkaan tätä ikinä lapsena lukenut
Minttu on juttelemassa talonmies Usko Pärssisen kanssa
Vuonna 2013 lähetin Maikki Harjanteelle kiitos kirjeen Minttujen kirjojen kirjoittamisesta ja yllätyksekseni sain häneltä jopa vastauksen. Maikki kertoi minulle juuri ntamon uusitapainoksista ja lähetti minulle kauniin Minttu kuvan.

Postia kirjailijalta
Ntamolta tilasin kaksi lapsuuteni suosikki Minttu kirjaa: Mintun kiva päivä ja Mintun puutarha. Näissä on molemmissa mielestäni mitä kauneinta värienkäyttöä ja yksinkertaisia tarinoita, juurisellaisia mistä lapsena pidin. Huomasin kait jo silloin, että rakastan tarinoita missä kuvataan teatteria ja luontoa.

Mintun Kiva Päivä- kirjassa Minttu viettää synttäreitä
Minttu saa syntymäpäivälahjaksi teatteriliput Nalle Puh- esitykseen
Minttu kasvattaa omaa puutarhaansa mummonsa luona
Ville veljen ja Mummun kanssa uidaan ja leikitään hiekassa

2 kommenttia:

  1. Minttu kirjat ovat ihania. Paljon lapsena kirjastosta lainailin. Omana ei ollut kuin yksi.
    Nimikin on kiva ja 80-luvulla Mintulla ei ollut vielä edes nimipäivää kalenterissa.

    VastaaPoista
  2. Ihana kuulla, että muutkin pitää Mintusta. Harvat tuttuni ovat koskaan sen erikoisesta piirustustyylistä pitäneet. Serkkuani kutsuttiin aina Mintuksi, sain vasta joskus 12 vuotiaana tietää hänen oikean nimensä olevan Armi. Noh, minulle hän on edelleenkin Minttu.

    VastaaPoista