Koulumme alkaa jälleen

"Olen pitänyt kesälomaa pitkän aikaa, on ainakin minusta oikein hauskaaaloittaa taas koulu." Näin sanoo Liisa Astrid Lindgrenin Melukylän Lapset kirjassa.
Meikälläkin alkaa taas koulu huomenna ja pakko kait myöntää, että on sitä vähän odotettukkin. Lapsena, sellaisena ala- ja yläasteikäisenä odotin kouluunpaluuta aina innokkaasti. Lukiossa se jäi ja tuntui pakkopullalta. Sen jälkeen koulujen alusta ei ole oikein voinut nauttia, kun ne on vaihtuneet tiuhaa tahtia ja ollut töitä siinä ohessa. Lapsena varmasti se viehätys koulunkäynnissä juurikin oli sellainen turvallisuus, ei pidä miettiä mitä tekee koko vuoden, kun tietää olevansa koulussa. Niinä aikoina koulujen alun tunsi siitä, kun laittoi repun selkään (tai yläasteella ison olkalaukun harteille, joka oli tietty koristeltu pinsseillä) ja nahkatakin ylle. Elokuun lopussa alkava loppusyksy on ihan suosikkivuodenaikojani ja oli ihanaa kävellä aamuhämärässä, jopa pienessä tihkusateessa kouluun.

Innokas ekaluokkalainen tekee läksyjä siskon lattialla. Iän osaan arvata selkärepusta. Aika ihana, vaikken liiemmin hepoista välitä

Kaipaan ala-aste kouluaikoja todella kaiholla. Pulpetteja, niissä olevaa järjestystä, supatusta kaverien kanssa ja pikkuisten lappujen vaihtoa, ponnareita ja verkkareita, äitin ompelemia college-housuja, aamun tuoksua kouluun kävellessä, iltapäivän auringonhäivädys kotiin palatessa, ystvänpäiväkortteja, kiertäviä ystäväkirjoja ja kirjevihkoja, välituntileikit ja rakennukset, r-opetusta ja sieltä saatuja tarroja, äidinkielen ja matematiikan kirjaa, leikkejä opettajien kanssa, värikkäitä koulutöitä ja esitelmiä ja retkiä. Askartelua, pohdintaa, keskusteluja, luovaa kirjoittamista, tietokoneen alkeita opiskelua, pientä koulun kirjastoa, käsitöitä, aapista, reppuja, valoisia ja ite koristeltuja luokkahuoneita.

Tärkeimpänä varmasti parhaiden kaverien kanssa ajan viettoa. Alakouluikäisen olin todella innokas koulussakävijä, aina sairaana suretti ja harmitti jos kouluun ei päässytkään. Alakoulussa oli jotain sellaista yhteisöllisyyttä mitä ei muualla ole vielä ollut. Vaikken kaikista oppilaista ihmisinä pitänyt, niin siellä osattiin juttuja tehdä tiiminä. Tykkäsin valtavasti luokanopettajistani, he osasivat monet jutut muuntaa leikeiksi ja tuntuu että siellä leikittiin paljon. Kun kierrätysjätteistä piti rakentaa linnaa, oli paljon hauskempaa sitä tehdä, kun asutti omat lego-ukkonsa sinne ja leirikoulua varten kerättiin rahaa kummituslinnalla, mikä muuttui hauskaksi, kun sinne laitettiin iso pehmolelupantteri loppujännitysyllätysviidakkoon. 

Yläasteella koulunalkussa oli omat tunnelmansa. Syksyllä vietettiin monet välitunnit ja pitkät ruokatunnit ulkona isoilla portaila istuessa ja aikaa meni läksyjen teon ohessa yleensä koulukalenteria selatessa. Omani oli jokin Suosikin tekemä, missä välillä luki juttuja sen aikaissista idoleistani. Yläasteen kouluunkäyntiin kuului aina pieni ahdistus siitä, tuleeko koulubussi ajoissa. En voi sietää myöhästelyä. 

Kävin eräs syksy vanhan ala-asteen luona kävelyllä ja ikkunassa oli ihania syyskoristeita. Mekin varmaan teimme tuollaisia noin 9 vuotta sitten.

Onkohan nykyään alakoululaisilla yhtä ihanaa alakouluaikaa mitä minussa vuosina 1998-2004? Jostain hyvin syvältä nostalgian kaipuustani haluaisin takaisin ala-asteelle. Varmasti siksi pidän valtavasti lasten/nuorten kirjoista ja elokuvista/sarjoista jotka sijoittuvat koulumaailmaan. Kunpa joskus luotaisiin sellainen videokamera, jolla pääsisin katsomaan omaan menneisyyteeni. Se olisi upeaa.

Lapsuuden opiskeluinnostani varmaan kuvaa se, että tykkäsin vapaa-aikana kotonakin opiskella, näitten Alkupolun pelien tahtiin. Eka-, toka- ja kolmasluokka peliä tuli tahkottua kyllä tosi paljon ja ainakin ekassa on muutamia ikivihreitä hassuja lauluja.