Haasteita suruista

Elämä on välillä yhtä iloa ja surua. Ilopostaus tulee myöhemmin, tämä on se surullinen. Pari päivää sitten jouduin läheltä näkemään erään traagisen tapahtuman, mikä taas laittoi miettimään omia elämänarvojani uudestaan. Sitä kuinka lyhyt elämä on, kuinka pitää nauttia ja olla kiitollinen joka hetkestä, joka ihmisestä ja jokaisesta hengenvedosta. Eilen aamuna, kun olin eka hikoillut sellaisen reippaan tunnin aamujumpan ja menin ulos kävelylle, olin purskahtaa itkuun siitä nautinnosta mikä tuli vain ulkona kävellessä. Asfaltti oli sateenjäljiltä märkäää, puiden lehdistä tihkui vettä, ilmassa oli pientä huurua, valoa muttei aurinkoa, syystuulen raikasta ilmaa. Vihdoinkin tuntui että odottomani syksy alkaa. Siinä oli eilen ainoa ilon aiheeni, varsinkin kun iltapäivällä tuli todella iso stressi koulusta, siihen että kuukausi etsiä työssäoppipaikka. Oisivat voineet pikkasen aiemmin ilmottaa, sillä yleensä minun alani paikat haetaan reilut puolvuotta aiemmin. Että todella hyvin Tredu taas toimittu...

Kahdessa seuraamassani blogissa on nyt heitetty tälläiset Libster award- haasteet liikkeelle. Eka haaste on ystävältäni Vertsulta hänen yksityisestä blogistaan ja toisesta tulee paljon iloisempi postaus myöhemmin. Tunnustuksen ideana on uusien ja tuoreiden blogien löytyminen ja se, että pienemmätkin blogit saisivat näkyvyyttä. Liebster award annetaan blogaajalta blogaajalle, mutta haasteen voi myös antaa ihan vain kaikille lukijoille, joilta molemmilta otan tämän nyt vastaan. En ala jakamaan tätä eteenpäin ja keksimään lisäkysymyksiä, jos joku haluaa ottaa haasteen vastaan niin saa pitäytyä näissä samoissa kysymyksissä mitä itse haasteilta sain.

Vertsulta saamani surulliset haastekysymykset:

1. Onko sinulla omaa "onnen" numeroa? Jos on niin mikä ja miksi?

Varsinaista onnen numeroa mulla ei ole, mutta olen viehtynynt aika paljon parittomiin numeroihin ja ne näyttää esteettisesti kauniimmilta. Siispä 5,7 ja 9 on yksittäisiä suosikkinumeroitani. Pidän myös aina samoista luvuista eli vaikka 33 ja 55 on myös kivoja. Mikään numero ei kuitenkaan ole sellainen ihan "onnen" nuemro. Tuo nimimerkkini 69- pääte on otettu suoraan The 69 Eyes yhtyeeltä, eikä sillä ole muuten mitään tekemistä seksiasennon tai onnen numeroni kanssa. 

2. Jos saisit just nyt ihan mitä vaan ruokaa/herkkua, mitä haluaisit?

Kiinalaista ruokaa ja suklaata rakastan ylikaiken, mutta just nyt ei ole mikään erikoinen nälkä. Jäätelökakkua söin eilen ja se oli niin herkkua, että tekisi mieleni lissää.

3. Oletko koskaan tahallisesti satuttanut itseäsi?

Joku voisi kutsua sitä itsensä satuttamiseski, kun kesällä saan valtavasti etenkin jalkoihini hyttysenpistoja, niin en voi olla avaamatta niitä. Joskus se on tosi kivuliasta, mutten voi sille mitään. Tuollaiset haavat on vaan ihan pakko aukaista. Myös sen voi laskea itsensä satuttamiseksi, ettei hae tarpeeksi aikaisin apua johonkin vaivaan. Viisauden hampaani hoidatin vähän liian myöhään ja sain kärsiä sen korjaamisajan monta kuukautta kipulääkkeillä. Joskus nuorempana olen myös hypännyt halkoliiterin katolta lumikasaan, minkä seurauksena jalka sai kovat kivut ja tukisiteen, mutten tiedä kuinka tahallista se hyppääminen on ollut. Alkoholilla ja kaverien yllyttämisellä taisi olla aika paljon osuutta asiaan tuolloin.


4. Mitä mieltä ihmisistä, jotka muuttaa tyyliään muodin tai uuden poika/tyttöystävän takia?

En ole ikin äymmärtänyt muodin seuraamista, en vain tajua mikä siinä on se juttu. Jokasella kun on se oma tyyli ja jos seuraa muotia niin sitten sitä ei ole ollenkaan. Omakin vaatetyylini on muuttunut vuosien varrella moneenkin suuntaan ja siihen on vaikuttanut sen aikaiset harrasteet, oma ulkomuoto sekä ystävät ja myös poikaystäväni. Olen itekki huomannut ostavani paljon punasia vaatteita, kun olen kuullut murultani, että se väri sopii minulle. En ajattele sitä mitenkään tyylin muuttamisena vaan rikastamisena. Enemmänkin se minua ärsyttää jos joku tulee haukkumaan tyyliäni, koska "se ei ole nykyajan muotia", mutta en edes halua olla sellainen muodinseuraaja! 


5. Paras uni, mitä olet nähnyt?

Välillä mulla on ollut tapana kirjoittaa uniani ylös ja ne ovat sitten niitä muistettavimpia. Tämän unen olen nähnyt 26-27.12 2013 välisenä yönä. Olen kirjoittanut sen runomuotona muistiin, koska sanoiksi se sen tuoma kaipuun, ikävän ja rakkauden tunne oli hyvin hankalaa. Heräsin tuona aamuna omaan "ISÄ!" huutooni ja siihen, kuinka fyysisesti tunsin isän halaavat lämpimät kädet ympärilläni.

Isi

Näin sinut unessa 15-vuotta myöhemmin
Se oli enemmän kuin pelkkä uni

22-vuotias mieleni upposi minun 5-vuotiseen kroppaani

Uimme vaatteet päällä
kelluvan mökin reunalla

Sanoin, että kuolet kahden vuoden sisällä
Sinä et uskonut
Sanoin, että olen 22-vuotias
Sinä et uskonut aluksi
Sanoin, että Niina on nykyään upea maalari
ja minä haluan olla näyttelijä
Sinä halusit uskoa

Sanoin, että meillä on sinua ikävä
Sanoin, että rakastan sinua isi
Sinä uskoit

Tunsin ihollani kuinka halasit minua näiden 15-vuoden jälkeen
Tunsin äänesi korvissani, kun syleilit tiukasti ja kuiskasit:
minäkin rakastan sinua Jaana

Kasvosi olivat ihan samanlaiset, kuin viimeisessä valokuvassa
Sinä katsoit lasiesi läpi oikeasti
Sinä olit siinä
Se ei ollut unta

 6. Jos pakko valita, niin kumpi; luistelu vai hiihtäminen?

En edes osaa luistella, joten hiihto on mieluismpaa meikälle. Tasaista murtomaahiihtoa, siitä meikä tykkää ja korkeintaan ihan pikkiriikkisiä alamäkiä, en todellakaan uskalla mitään paria metriä korkeampaa alas suksilla laskea. 

7. Paras juhlapyhä? Miksi juuri valitsemasi?

Vaikka Pyhäinpäivä/Halloween/Kekri on syksyssä ihana piristävä juhla, niin itse nautin eniten Joulusta. Minulle se on keskitalven, luonnonkunnioittamisen, ilon, rakkauden, surun, kunnioittamisen, ihan kaiken juhla. Siitä pystyy nauttimaan niin monella tavallaja tasolla.

8. Jos olisi PAKKO kuolla juuri nyt, millä tavalla haluaisit sen tapahtuvan?

Mieluiten niin, että siitä ehtisi tietää etukäteen, niin sitten ehtisi hyvästellä kaikki rakkaat ja tehdä ne asiat jotka edes kerran elämässä oisi halunnut tehdä (kuten käydä Walt Disney Worldissa). Itse kuoleman haluan olevan nopeaa ja kivutonta, mieluusti niin että pidän rakkaan kädestä kiinni kun se tapahtuu. 

Jo edesmennyt rakas Pumpuli kissamme

9. Monissako häissä - ja hautajaisissa olet ollut elämäsi aikana?

Häitä on ollut tasan nolla, ellei lasketa että olen korkeintaan ollut pilke isäni silmäkulmassa hänen mentyä äitini kanssa naimisiin (tai tuhmemmin sanottuna "Tuskan jomotus isäni palleissa" :D) Hautajaisia on taas ollut kolmet ja rakas lemmikki siihen päälle. Isän hautajaisissa olin 6-vuotiaana ja yleensä ihmiset tämän kuullessaan ymmärtävät, miksi en koskaan ole ymmärtänyt huumoria, jossa leikitellään kuolemalla. 17-vuotiaana olin tätini hautajaisissa. En tätä kyseistä tätiä erityisen hyvin tuntenut, mutta siinä vaiheessa kun kahvitteluhetkellä joku piti puheen, jossa tätiäni kutsuttiin hänen lempinimellään, jolla minäkin olen hänet aina tuntenut, se hänen poismenonsa vasta kunnolla iski tajuntaani. Aika pian tuon jälkeen olin myös enoni avovaimon hautajaisissa ja häntäkään en eritisesti tuntenut, mutta suruni tuntui valtvalta ehkä siksi, että hänellä ja enollani oli tuolloin n.4 vuotias poika (henkistä sukua Vaahteranmäen Eemelille) ja kun minut passitettiin hänen lapsenvahdiksi niin tuntui todella vaikealta ja pahalta vastata tämän nelivuotiaan kysymyksiin "Onko äiti nyt enkeli?", "Eikö sunki isä oo enkeli Jaana?" ja "Onko niillä hyvä olla taivaassa?" Siinä vaiheessa on nelivuotiaalle vaikea koittaa keksiä vastausta, ku olen itekki samoja asioita 15 vuotta miettinyt. Vielä kaiken tämän päälle meidän vanhempi kissamme, rakas Pumpuli kuoli pari vuotta sitten.

Oman "nyt tulee kuolema" hetkiä olen kokenut onneksi vain kahdesti. Ensimmöinen oli aikaisemmassa oppilaitoksessa ihan vaan nukkuessa. Tuntui etten saanut henkeä, kuulen sydämmen sykkeen korvissani isona, mutta hitaana ja pelko kasvoi päässä. Hengitys ei liikkunut vaikka kuinka yrtitti.. mutta yhtäkkiä kaikki palautu normaaliksi.
Toinen on taasen tämä traaginen juttu, mistä jo aluksi mainitsin. Kaikki tapahtui ihan normaalilla bussimatkalla, kun olin menossa kouluun. Linja-auto ajoi ylämäkeä ja itse istuin normaalisti paikoillani ja kuuntelin musiikkia. Kunnes se kaikki tapahtui ihan yhtäkkiä: ihmiset huutaa, bussi ajaa jalkakäytävälle ja koittaa kääntyä, liikennemerkki kaatuu suoraan kuskin etuikkunaan, ikkunan lasi hajoaa miljooniksi sirpaleiksi, bussin lamput räsähtää voimalla katolta alas ja siinä vaiheessa kun painava sähkötolppa oli kaatumassa ajattelin, että nyt on meikäläisen vuoro lähteä. Sähkötolppa kaatuu juuri bussin viereen hirveällä metelillä ja minulla kestää oma aikani edes saada tajuttua, että mitä tapahtui ja hengitys tasaantui. Kun tulin ulos bussista, niin näkyi että moottoripyöräilijä oli siellä pahasti loukkaantunut. Joku antoi jo ensiapua ja joku oli jo kutsunut ambulanssin paikalle, mutta jäin kuitenkin varmistamaan, että ne todellakin saapui. Poliisi tuli siitä häätämään väkijoukkoa ja siinä järkyttyneessä mielentilassa sitten päädyin toiselle pysäkille ja kouluun. Aamulehden uutisessa sitten mainittiinkin että tämä moottoripyöräilijä, 20 vuotias nuori poika kuoli tähän kolariin. Olin tapauksesta hyvin järkyttynyt ja kiitin onneani, ettei se sähkötolppa todellakaan osunut bussiin, sillä muuten uhreja olisi yhden sijaan ollut parikymmentä. Koulussa oli kuitenkin hankala keskittyä opiskeluun, varsinkin tälläisten maailman aivottominpien molopäiden kommenttien takia "Vitsi ois siistii olla tomosten kyydissä!" En voi ymmärtää, kuinka joku voi olla niin julma, kylmä, tunteeton ja empatiakyvytön, että heittää noinkin vakavasta aiheesta vitsiä! Loukkaanuin tästä syvästi, enkä vieläkään pysty käsittelemään asiaa kunnolla. Yksi elämäni hirveimpiä hetkiä.

10. Tän hetken lempparibiisi?
The 69 Cats - Runaway

11. Oletko usein kipeänä?

Kyllä muhun aika helposti pöpöt iskee. Sanotaanko näin et sairastun flunssaa vähintään kerran syksyssä, kerran keväällä ja kerran kesällä. kivut ja sairaus iskee aina lomalla, mikä ei todellakaan ole kiva, mutta ilmeisesti van olen hyvin tunnollinen työntekijä. Siitä on jo monta vuotta että olen viettänyt jonkun loman, ilman mitään kipua.