sunnuntai 30. elokuuta 2015

Syksyn haikeutta

Tuuli vilkuilee pilvistä.
Parvekkeen vaaleasta maalista tarttuu lohjennut tikunpalanen sormeen
kipu pistää. On kiinni hetkessä
kiinnia ajassa. Aikaa ei ole
Tikku sukeltaa syvällä. sormen sisällä sileästi
puhuri hyrrii sitä. minä kellun
tuulessa vaappuen
tuli itsessään kuivaa ja kastaa
siinä saan hyrriä ikuisesti


 
 Kaikkea en ymmärrä syksyssä
MIksi värit ovat kauniit?
Kuinka ruska voi upottaa minut sisäänsä?
Kuinka pieni sateen luoma lammikko
voi nousta maailman kauneimmaksi peiliksi?
Ja kuinka siipeni ovat kasvaneet lehdiksi
ei kaikkea tarvsekkaan ymmärtää
ne voi kokea

Syksy hukuttaa minut aamukasteellaan
pehmeällä huurullaan
rosoisilla riimeillä
huivini liehuu
tuulen hohteessa

Illan sillalla
halaamme hallaa
siinä sumussa
valot itkee meille
niitäkin haluaa halata
muttei voi
lamppua voi halata
muttei valoa
valo itsessään
kietoo meidät syliinsä


keskiviikko 26. elokuuta 2015

Haasteita suruista

Elämä on välillä yhtä iloa ja surua. Ilopostaus tulee myöhemmin, tämä on se surullinen. Pari päivää sitten jouduin läheltä näkemään erään traagisen tapahtuman, mikä taas laittoi miettimään omia elämänarvojani uudestaan. Sitä kuinka lyhyt elämä on, kuinka pitää nauttia ja olla kiitollinen joka hetkestä, joka ihmisestä ja jokaisesta hengenvedosta. Eilen aamuna, kun olin eka hikoillut sellaisen reippaan tunnin aamujumpan ja menin ulos kävelylle, olin purskahtaa itkuun siitä nautinnosta mikä tuli vain ulkona kävellessä. Asfaltti oli sateenjäljiltä märkäää, puiden lehdistä tihkui vettä, ilmassa oli pientä huurua, valoa muttei aurinkoa, syystuulen raikasta ilmaa. Vihdoinkin tuntui että odottomani syksy alkaa. Siinä oli eilen ainoa ilon aiheeni, varsinkin kun iltapäivällä tuli todella iso stressi koulusta, siihen että kuukausi etsiä työssäoppipaikka. Oisivat voineet pikkasen aiemmin ilmottaa, sillä yleensä minun alani paikat haetaan reilut puolvuotta aiemmin. Että todella hyvin Tredu taas toimittu...



Kahdessa seuraamassani blogissa on nyt heitetty tälläiset Libster award- haasteet liikkeelle. Eka haaste on ystävältäni Vertsulta hänen yksityisestä blogistaan ja toisesta tulee paljon iloisempi postaus myöhemmin. Tunnustuksen ideana on uusien ja tuoreiden blogien löytyminen ja se, että pienemmätkin blogit saisivat näkyvyyttä. Liebster award annetaan blogaajalta blogaajalle, mutta haasteen voi myös antaa ihan vain kaikille lukijoille, joilta molemmilta otan tämän nyt vastaan. En ala jakamaan tätä eteenpäin ja keksimään lisäkysymyksiä, jos joku haluaa ottaa haasteen vastaan niin saa pitäytyä näissä samoissa kysymyksissä mitä itse haasteilta sain.



Vertsulta saamani surulliset haastekysymykset:

1. Onko sinulla omaa "onnen" numeroa? Jos on niin mikä ja miksi?

Varsinaista onnen numeroa mulla ei ole, mutta olen viehtynynt aika paljon parittomiin numeroihin ja ne näyttää esteettisesti kauniimmilta. Siispä 5,7 ja 9 on yksittäisiä suosikkinumeroitani. Pidän myös aina samoista luvuista eli vaikka 33 ja 55 on myös kivoja. Mikään numero ei kuitenkaan ole sellainen ihan "onnen" nuemro. Tuo nimimerkkini 69- pääte on otettu suoraan The 69 Eyes yhtyeeltä, eikä sillä ole muuten mitään tekemistä seksiasennon tai onnen numeroni kanssa. 

2. Jos saisit just nyt ihan mitä vaan ruokaa/herkkua, mitä haluaisit?

Kiinalaista ruokaa ja suklaata rakastan ylikaiken, mutta just nyt ei ole mikään erikoinen nälkä. Jäätelökakkua söin eilen ja se oli niin herkkua, että tekisi mieleni lissää.

3. Oletko koskaan tahallisesti satuttanut itseäsi?

Joku voisi kutsua sitä itsensä satuttamiseski, kun kesällä saan valtavasti etenkin jalkoihini hyttysenpistoja, niin en voi olla avaamatta niitä. Joskus se on tosi kivuliasta, mutten voi sille mitään. Tuollaiset haavat on vaan ihan pakko aukaista. Myös sen voi laskea itsensä satuttamiseksi, ettei hae tarpeeksi aikaisin apua johonkin vaivaan. Viisauden hampaani hoidatin vähän liian myöhään ja sain kärsiä sen korjaamisajan monta kuukautta kipulääkkeillä. Joskus nuorempana olen myös hypännyt halkoliiterin katolta lumikasaan, minkä seurauksena jalka sai kovat kivut ja tukisiteen, mutten tiedä kuinka tahallista se hyppääminen on ollut. Alkoholilla ja kaverien yllyttämisellä taisi olla aika paljon osuutta asiaan tuolloin.


4. Mitä mieltä ihmisistä, jotka muuttaa tyyliään muodin tai uuden poika/tyttöystävän takia?

En ole ikin äymmärtänyt muodin seuraamista, en vain tajua mikä siinä on se juttu. Jokasella kun on se oma tyyli ja jos seuraa muotia niin sitten sitä ei ole ollenkaan. Omakin vaatetyylini on muuttunut vuosien varrella moneenkin suuntaan ja siihen on vaikuttanut sen aikaiset harrasteet, oma ulkomuoto sekä ystävät ja myös poikaystäväni. Olen itekki huomannut ostavani paljon punasia vaatteita, kun olen kuullut murultani, että se väri sopii minulle. En ajattele sitä mitenkään tyylin muuttamisena vaan rikastamisena. Enemmänkin se minua ärsyttää jos joku tulee haukkumaan tyyliäni, koska "se ei ole nykyajan muotia", mutta en edes halua olla sellainen muodinseuraaja! 


5. Paras uni, mitä olet nähnyt?

Välillä mulla on ollut tapana kirjoittaa uniani ylös ja ne ovat sitten niitä muistettavimpia. Tämän unen olen nähnyt 26-27.12 2013 välisenä yönä. Olen kirjoittanut sen runomuotona muistiin, koska sanoiksi se sen tuoma kaipuun, ikävän ja rakkauden tunne oli hyvin hankalaa. Heräsin tuona aamuna omaan "ISÄ!" huutooni ja siihen, kuinka fyysisesti tunsin isän halaavat lämpimät kädet ympärilläni.

Isi

Näin sinut unessa 15-vuotta myöhemmin
Se oli enemmän kuin pelkkä uni

22-vuotias mieleni upposi minun 5-vuotiseen kroppaani

Uimme vaatteet päällä
kelluvan mökin reunalla

Sanoin, että kuolet kahden vuoden sisällä
Sinä et uskonut
Sanoin, että olen 22-vuotias
Sinä et uskonut aluksi
Sanoin, että Niina on nykyään upea maalari
ja minä haluan olla näyttelijä
Sinä halusit uskoa

Sanoin, että meillä on sinua ikävä
Sanoin, että rakastan sinua isi
Sinä uskoit

Tunsin ihollani kuinka halasit minua näiden 15-vuoden jälkeen
Tunsin äänesi korvissani, kun syleilit tiukasti ja kuiskasit:
minäkin rakastan sinua Jaana

Kasvosi olivat ihan samanlaiset, kuin viimeisessä valokuvassa
Sinä katsoit lasiesi läpi oikeasti
Sinä olit siinä
Se ei ollut unta


 6. Jos pakko valita, niin kumpi; luistelu vai hiihtäminen?

En edes osaa luistella, joten hiihto on mieluismpaa meikälle. Tasaista murtomaahiihtoa, siitä meikä tykkää ja korkeintaan ihan pikkiriikkisiä alamäkiä, en todellakaan uskalla mitään paria metriä korkeampaa alas suksilla laskea. 

7. Paras juhlapyhä? Miksi juuri valitsemasi?

Vaikka Pyhäinpäivä/Halloween/Kekri on syksyssä ihana piristävä juhla, niin itse nautin eniten Joulusta. Minulle se on keskitalven, luonnonkunnioittamisen, ilon, rakkauden, surun, kunnioittamisen, ihan kaiken juhla. Siitä pystyy nauttimaan niin monella tavallaja tasolla.

8. Jos olisi PAKKO kuolla juuri nyt, millä tavalla haluaisit sen tapahtuvan?

Mieluiten niin, että siitä ehtisi tietää etukäteen, niin sitten ehtisi hyvästellä kaikki rakkaat ja tehdä ne asiat jotka edes kerran elämässä oisi halunnut tehdä (kuten käydä Walt Disney Worldissa). Itse kuoleman haluan olevan nopeaa ja kivutonta, mieluusti niin että pidän rakkaan kädestä kiinni kun se tapahtuu. 
Jo edesmennyt rakas Pumpuli kissamme
9. Monissako häissä - ja hautajaisissa olet ollut elämäsi aikana?

Häitä on ollut tasan nolla, ellei lasketa että olen korkeintaan ollut pilke isäni silmäkulmassa hänen mentyä äitini kanssa naimisiin (tai tuhmemmin sanottuna "Tuskan jomotus isäni palleissa" :D) Hautajaisia on taas ollut kolmet ja rakas lemmikki siihen päälle. Isän hautajaisissa olin 6-vuotiaana ja yleensä ihmiset tämän kuullessaan ymmärtävät, miksi en koskaan ole ymmärtänyt huumoria, jossa leikitellään kuolemalla. 17-vuotiaana olin tätini hautajaisissa. En tätä kyseistä tätiä erityisen hyvin tuntenut, mutta siinä vaiheessa kun kahvitteluhetkellä joku piti puheen, jossa tätiäni kutsuttiin hänen lempinimellään, jolla minäkin olen hänet aina tuntenut, se hänen poismenonsa vasta kunnolla iski tajuntaani. Aika pian tuon jälkeen olin myös enoni avovaimon hautajaisissa ja häntäkään en eritisesti tuntenut, mutta suruni tuntui valtvalta ehkä siksi, että hänellä ja enollani oli tuolloin n.4 vuotias poika (henkistä sukua Vaahteranmäen Eemelille) ja kun minut passitettiin hänen lapsenvahdiksi niin tuntui todella vaikealta ja pahalta vastata tämän nelivuotiaan kysymyksiin "Onko äiti nyt enkeli?", "Eikö sunki isä oo enkeli Jaana?" ja "Onko niillä hyvä olla taivaassa?" Siinä vaiheessa on nelivuotiaalle vaikea koittaa keksiä vastausta, ku olen itekki samoja asioita 15 vuotta miettinyt. Vielä kaiken tämän päälle meidän vanhempi kissamme, rakas Pumpuli kuoli pari vuotta sitten.

Oman "nyt tulee kuolema" hetkiä olen kokenut onneksi vain kahdesti. Ensimmöinen oli aikaisemmassa oppilaitoksessa ihan vaan nukkuessa. Tuntui etten saanut henkeä, kuulen sydämmen sykkeen korvissani isona, mutta hitaana ja pelko kasvoi päässä. Hengitys ei liikkunut vaikka kuinka yrtitti.. mutta yhtäkkiä kaikki palautu normaaliksi.
Toinen on taasen tämä traaginen juttu, mistä jo aluksi mainitsin. Kaikki tapahtui ihan normaalilla bussimatkalla, kun olin menossa kouluun. Linja-auto ajoi ylämäkeä ja itse istuin normaalisti paikoillani ja kuuntelin musiikkia. Kunnes se kaikki tapahtui ihan yhtäkkiä: ihmiset huutaa, bussi ajaa jalkakäytävälle ja koittaa kääntyä, liikennemerkki kaatuu suoraan kuskin etuikkunaan, ikkunan lasi hajoaa miljooniksi sirpaleiksi, bussin lamput räsähtää voimalla katolta alas ja siinä vaiheessa kun painava sähkötolppa oli kaatumassa ajattelin, että nyt on meikäläisen vuoro lähteä. Sähkötolppa kaatuu juuri bussin viereen hirveällä metelillä ja minulla kestää oma aikani edes saada tajuttua, että mitä tapahtui ja hengitys tasaantui. Kun tulin ulos bussista, niin näkyi että moottoripyöräilijä oli siellä pahasti loukkaantunut. Joku antoi jo ensiapua ja joku oli jo kutsunut ambulanssin paikalle, mutta jäin kuitenkin varmistamaan, että ne todellakin saapui. Poliisi tuli siitä häätämään väkijoukkoa ja siinä järkyttyneessä mielentilassa sitten päädyin toiselle pysäkille ja kouluun. Aamulehden uutisessa sitten mainittiinkin että tämä moottoripyöräilijä, 20 vuotias nuori poika kuoli tähän kolariin. Olin tapauksesta hyvin järkyttynyt ja kiitin onneani, ettei se sähkötolppa todellakaan osunut bussiin, sillä muuten uhreja olisi yhden sijaan ollut parikymmentä. Koulussa oli kuitenkin hankala keskittyä opiskeluun, varsinkin tälläisten maailman aivottominpien molopäiden kommenttien takia "Vitsi ois siistii olla tomosten kyydissä!" En voi ymmärtää, kuinka joku voi olla niin julma, kylmä, tunteeton ja empatiakyvytön, että heittää noinkin vakavasta aiheesta vitsiä! Loukkaanuin tästä syvästi, enkä vieläkään pysty käsittelemään asiaa kunnolla. Yksi elämäni hirveimpiä hetkiä.

10. Tän hetken lempparibiisi?
The 69 Cats - Runaway


11. Oletko usein kipeänä?

Kyllä muhun aika helposti pöpöt iskee. Sanotaanko näin et sairastun flunssaa vähintään kerran syksyssä, kerran keväällä ja kerran kesällä. kivut ja sairaus iskee aina lomalla, mikä ei todellakaan ole kiva, mutta ilmeisesti van olen hyvin tunnollinen työntekijä. Siitä on jo monta vuotta että olen viettänyt jonkun loman, ilman mitään kipua.

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Syntymäpäivä juhlavuotena

Kaksi synttärikorttia olen tälle päivälle saanut ja yhtä vielä odotellaan

Minni kortti on porukoilta ja Ariel lapsuudenystävältäni
Nettikortteja olen muutamia vuosien mittaan saanut ja nämä ovat hauskimmat. Yhtä hienoa Voldemort aiheista huumorikorttia en enää löytänyt, hamrmi.

Hyvää ei-syntymättömyyspäivää mullee
Yzman yllätyssynttärikakku
Oona sarjasta Inkun Päiväkirja
Gilderoymaisesti onnea!
                      Ja se juhlavuosi: nyt on tullut elettyä 5 vuotta Pirkanmaalla. Pienet sille!


torstai 13. elokuuta 2015

Poika, joka elää!

Harry Potter buumi on kaikkien elokuven jälkeen jo laskenut, mutta ite innostuin tänä loppukesänä pitkästä aikaa lukemaan kirjasarjaa uudestaan. Heinäkuun loppupuolella lainasin ihan vain junalukemiseksi Viisasten Kiven, mutta nyt on kyllä tehnyt mieli lukea koko saaga pitkästä aikaa läpi ja olen jo päässyt Kolmivelhoturmajaisten alkuun Liekehtivässä Pikarissa.
Aikalailla kaikki varmaan jo suomessa tietävätkin Potterien tarinoiden kulun, joten en sitä tähän ala sen enempääreferoimaan, vaan enemmänkin omaa suhdettani Pottereihin. Miten minä tutustuin poikaan, joka elää?
Kuoleman Varjelukset osa 2 on myös kokoelmissani, mutta kuvan otto hetkellä jäänyt lapsuudenkotiini
Potteriin tutuistuin esin elokuvien kautta. Ennen ensimmäsitä elokuvaa, siskoni oli todella tykästynyt kirjoihin ja koitti niitä luetuttaa minullekkin. Sillon 10-11 vuotiaana ei innostanut. Sisko luki näitä ääneen hassuilla sävyillä ja kaikin keinoin oikein tyrkyytti kirjaa minulle, mutta ei niin ei.
Sitten tuli se päivä. Viisasten Kivi oli juuri ostettu vhs-kasetille ja sisko katseli sitä olohuoneessa kun tupsahdin paikalle. Vilkaisu vain televisiota kohti ja BÄNG! Se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Raukkauden kohde oli Severus Kalkaros (ja tästhän nimimerkkini Bloggerisa tulee). Alan Rickman siinä jumalaisessa mustassa peruukissa ja koukkunenässään lumosi minut. Katsoin elokuvan loppuun ja olin Kalkaroksesta ihan myyty. Sitten muutaman päivän kulttua, siivosin makuuhuoneessani legoja pois lattialta, joilla olin leikkinyt ja löysin Viisasten Kivi kirjan kaapinreunalta, jonne sisko oli sen jättänyt. Avasin ekan sivun, luin ekan luvun. Menin vessaan kirja kädessä. Sieltä keittiöön kirja kädessä. Sitten nukkumaan kirja kädessä. Seuraavana päivänä sain sen luettua ja marssin suoraan siskon kirjahyllylle hakemaan Salaisuuksien kammiota. Luin kaikki neljä kirjaa putkeen ja ihmettelin missä on viides, mihin sisko tietty tuolloin vastasi, ettei sitä ole kirjoitettu vielä. Jäin koukkuun siis totaalisesti.

Monet kirjoja ensin lukevat eivät pidä Potterien elokuvasovituksista, mutta koska itse aloitin elokuvan kautta, niin minulle ne ovat vähän läheisimpiä kuin kirjat. Pidän suunnattomasti Pottereissa olevien päänäyttelijöiden näyttelijän työstä ja todella hienosti ne on saanut paksut kirjat tiivistettyä, vaikka kaikista on tottakai sivujuonia ja muitakin tärkeitä kohtia otettu pois. Kirjojen julkaisua tietysti aina odotti innolla, että saa tietää kuinka tarina jatkuu (ja minun kohdallani vielä suomennosta, sillä kielitaitoni ei oisi riittänyt kääntämiseen. Elokuvia kuitenkin odotin jopa kiihekällä intohimolla, sillä minua kutkutti tietää niin monen kohatuksen toteutus kuinka se toimii valkokankaalla ja kuinka näyttelijät synnyytivät kirjojen hahmot elämään.

Menossa katsomaan Puoliveristä Prinssiä. Tietysti velholakissa, Luihuispaidassa ja Luihuisen Tupahuivissani
Elokuvat olen ostanut itselleni heti julkaisupäivinä ja elokuvateattereissakin jotkut useampaan kertaan katsottuna. Ainakin Salaisuuksien Kammio, Puoliverinen Prinssi ja Kuoleman Varjelukset osa 2 tuli nähtyä kahdesti ja Azkabanin Vanki jopa kolmesti. Kolmeen ensimmäiseen elokuvaan minulla on myös vahva tnne side siksi, että olin juuri niiden ilmestymisen aikaan Harryn ikäinen ja koin siksi hahmojen tunteisiin suurta samaistumispintaa.

Näin loppuu Potter elokuvat suosikkijärjestykseeni (kirjat on myös tolla tavalla, paitsi Kuoleman Varjelukset pääsee sijalle 5.):

1. Azkabanin Vanki
2. Puoliverinen Prinssi
3. Viisasten Kivi
4. Salaisuuksien Kammio
5. Kuoleman Varjelukset osa 2
6. Liekehtivä Pikari
7. Kuoleman Varjelukset osa 1
8. Feeniksin Kilta


sunnuntai 9. elokuuta 2015

Koulumme alkaa jälleen

"Olen pitänyt kesälomaa pitkän aikaa, on ainakin minusta oikein hauskaaaloittaa taas koulu." Näin sanoo Liisa Astrid Lindgrenin Melukylän Lapset kirjassa.
Meikälläkin alkaa taas koulu huomenna ja pakko kait myöntää, että on sitä vähän odotettukkin. Lapsena, sellaisena ala- ja yläasteikäisenä odotin kouluunpaluuta aina innokkaasti. Lukiossa se jäi ja tuntui pakkopullalta. Sen jälkeen koulujen alusta ei ole oikein voinut nauttia, kun ne on vaihtuneet tiuhaa tahtia ja ollut töitä siinä ohessa. Lapsena varmasti se viehätys koulunkäynnissä juurikin oli sellainen turvallisuus, ei pidä miettiä mitä tekee koko vuoden, kun tietää olevansa koulussa. Niinä aikoina koulujen alun tunsi siitä, kun laittoi repun selkään (tai yläasteella ison olkalaukun harteille, joka oli tietty koristeltu pinsseillä) ja nahkatakin ylle. Elokuun lopussa alkava loppusyksy on ihan suosikkivuodenaikojani ja oli ihanaa kävellä aamuhämärässä, jopa pienessä tihkusateessa kouluun.
Innokas ekaluokkalainen tekee läksyjä siskon lattialla. Iän osaan arvata selkärepusta. Aika ihana, vaikken liiemmin hepoista välitä
Kaipaan ala-aste kouluaikoja todella kaiholla. Pulpetteja, niissä olevaa järjestystä, supatusta kaverien kanssa ja pikkuisten lappujen vaihtoa, ponnareita ja verkkareita, äitin ompelemia college-housuja, aamun tuoksua kouluun kävellessä, iltapäivän auringonhäivädys kotiin palatessa, ystvänpäiväkortteja, kiertäviä ystäväkirjoja ja kirjevihkoja, välituntileikit ja rakennukset, r-opetusta ja sieltä saatuja tarroja, äidinkielen ja matematiikan kirjaa, leikkejä opettajien kanssa, värikkäitä koulutöitä ja esitelmiä ja retkiä. Askartelua, pohdintaa, keskusteluja, luovaa kirjoittamista, tietokoneen alkeita opiskelua, pientä koulun kirjastoa, käsitöitä, aapista, reppuja, valoisia ja ite koristeltuja luokkahuoneita.

Tärkeimpänä varmasti parhaiden kaverien kanssa ajan viettoa. Alakouluikäisen olin todella innokas koulussakävijä, aina sairaana suretti ja harmitti jos kouluun ei päässytkään. Alakoulussa oli jotain sellaista yhteisöllisyyttä mitä ei muualla ole vielä ollut. Vaikken kaikista oppilaista ihmisinä pitänyt, niin siellä osattiin juttuja tehdä tiiminä. Tykkäsin valtavasti luokanopettajistani, he osasivat monet jutut muuntaa leikeiksi ja tuntuu että siellä leikittiin paljon. Kun kierrätysjätteistä piti rakentaa linnaa, oli paljon hauskempaa sitä tehdä, kun asutti omat lego-ukkonsa sinne ja leirikoulua varten kerättiin rahaa kummituslinnalla, mikä muuttui hauskaksi, kun sinne laitettiin iso pehmolelupantteri loppujännitysyllätysviidakkoon. 

Yläasteella koulunalkussa oli omat tunnelmansa. Syksyllä vietettiin monet välitunnit ja pitkät ruokatunnit ulkona isoilla portaila istuessa ja aikaa meni läksyjen teon ohessa yleensä koulukalenteria selatessa. Omani oli jokin Suosikin tekemä, missä välillä luki juttuja sen aikaissista idoleistani. Yläasteen kouluunkäyntiin kuului aina pieni ahdistus siitä, tuleeko koulubussi ajoissa. En voi sietää myöhästelyä. 
Kävin eräs syksy vanhan ala-asteen luona kävelyllä ja ikkunassa oli ihania syyskoristeita. Mekin varmaan teimme tuollaisia noin 9 vuotta sitten.
Onkohan nykyään alakoululaisilla yhtä ihanaa alakouluaikaa mitä minussa vuosina 1998-2004? Jostain hyvin syvältä nostalgian kaipuustani haluaisin takaisin ala-asteelle. Varmasti siksi pidän valtavasti lasten/nuorten kirjoista ja elokuvista/sarjoista jotka sijoittuvat koulumaailmaan. Kunpa joskus luotaisiin sellainen videokamera, jolla pääsisin katsomaan omaan menneisyyteeni. Se olisi upeaa.

Lapsuuden opiskeluinnostani varmaan kuvaa se, että tykkäsin vapaa-aikana kotonakin opiskella, näitten Alkupolun pelien tahtiin. Eka-, toka- ja kolmasluokka peliä tuli tahkottua kyllä tosi paljon ja ainakin ekassa on muutamia ikivihreitä hassuja lauluja.

perjantai 7. elokuuta 2015

Särkänniemeen Särkänniemeen!

Muutama päivä sitten suuntasin tämän kesän ensimmäisen kerran Särkänniemeen, kun lämpöä vihdoinkin riitti. Olen aina ollut huvipuistoihmisiä ja yhden kesän Powerparkissa työskennellessäni innostukseni on aina kasvanut. Pidän kuitenkin enemmän teemapuistoista, kuin varsinaisista huvipuistoista. Minuun vetoaa enemmän rauhaliset kohteet, tunnelma ja kokemus, ei niinkään hurjistelu. Disneyland on tästä loistava esimerkki, sinne kaipaan aina (ja voisin joskus lisätä tänne puolentoistavuoden vanhan matkakertomuksen siitä) Mutta nyt Särkänniemeen Särkänniemeen!

Aloitin heti vähän pidemmällä kierroksella koiramäessä, joka on aivan hurmaava paikka. Mielestäni Koiramäki ansaitsi ihan kokonaisen teemapuistonsa, Kunnaksen kirjoissa on niin paljon satumaisuutta, että niistä riittäisi ihan kunnon teemapuistolle ainesta. Nyt tämä jää vähän tähän Särkän hurjien laitteiden alle piiloon. En lapsena oikein ymmärtänyt miksi Särkänniemessä oli pieni lasten eläintarha ohessa, mutta nyt kun ne asuvat koiramäessä se luo entistä vahvemaa teemapuiston tuntua. Rölli omistaa myös oman Röllimetsänsä Powerparkin ohessa, mutta siinäkin olisi ainesta ihan omaksi teemapuistoksi.
Eläimiä löytyi Koiramäestä oikein kivasti. Heppoja, aaseja, lehmiä, koiria, possuja, lampaita..Monet eläimet li tuonapäivänä katoksissaan varjossa, joten heitä ei pahemmin näkynyt. Minua se ei periaatteessa haittaa, hyvä vain että eläimet saavat olla rauhassa varjossa, ettei kuuman turkin kanssa pidä auringossa kärsiä. Välillä tuli oikein paha olo kun pikku lapset huutelivat sieltä eläimiä näkyiin.

Eläimien lisäksi maatila-alue sisälsi hienosti tehtyjä kuvauksia oikean maatalon elämästä. Yrttitarhaa, metsää ja peltoja, Vesipumppuja, myllyjä ja tiipiä. Talleista löytyi vanhoja maatalon työkaluja ja tietenkin itse Koirameän hahmoja.
Parvella on hyvä viettää viileää kesäiltaa
Maatalon lisäksi Koiramäki sisältää myös Koiramäen kauniin kaupungin ja Drakkulan linnan. Drakkulan linna on mielestäni järjetön kakaroiden riehumispaikka, en ymmärrä miksei siitä tehty vaikka huvipuistoon uutta kummituslinnaa, kun entinen purettiin Angry Birds Landin tieltä. Drakkulan linnasta olisi voinut tehdä todella upean, jos sen sisällä olisi ollut vaikka kaikkia kauheuksia mitä Kunnaksen kirjoista on löytynyt. Ainakin tonttujen silmiä, merirosvoja, aaveita, näkkejä, noitia, salamoita ja hiisiä olisi sellainen voinut sisältää.
Koiramäen kaupungista löytyy ainakin tunnelmallinen kahvila, raatihuone, lääke(karkki)kauppa, koulu ja suutari. Joihinkin pääsee sisälle ihastelemaan, joissan voi leikkiä ja joissain ikkunoissa vain näkyy kuvaelmia Koirameän hahmoista. Pieni teatterilavakin paikalta löytyi, mutta mitä näytöstä hetken seurasin niin ei tämmönen lastenteatteri ihan mene enää näin vanhalle läpi.
Koiramäessä ei aikuiselle paljon aktiviteetteja löydy, muuta kuin ihastelu. Tämä vesilautta on oikeastaan aika kiva, vaikka onkin ehkä pienemmille lapsille tarkoitettu. Tämmösiä on kuitenkin oikeasti käytetty hevosten siirtämiseen vesistöjen yli.
Vietin Koiramäkeä ihastellessa aikaa reilut puoltoistatuntia, paljon enemmän mitä odotin. Ihastuin tähän tunnelmaan ja myös siihen kuinka eläintenhoitajat olivat pukeutuneen piioiksi ja rengiksi ja kahvilanmyyjät emäntäasuun.
Itse huvipuistokohteisiin. Aloitin kierroksen Koiramäen viereltä Koskiseikkailusta, joka jakaa suosikkilaitteeni tittelin Tukkijoen kanssa. Olen suunnaton vesilaitteiden ystävä. Harmikseni tästä kastuin vähemmän mitä ennen, oisin toivonut pikkusen enemmän pärskeitä ja kuohua. Kasvit ympärillä luo ihanaa tunnelmaa ja pidän siitä, että jokainen seikkailu on tässä pikkuisen erilainen. Loppupään pimä tunneli on kiva tunnelman luoja ja sieltä ulospääsy kuivana oli ennen harvinaista, mutta nyt sieltä ei enää tippunut vettä niskaani. Pöh. Tätä ajelua jaksoin ajaa muutamankin kerran putkeen, jonoja kun tähän harvoin kertyy, kun lauttoihin mahtuu niiin monta ihmistä. 
Törmäilyautoihin olen kait siksi niin ihastunut, kun en itse omista ajokorttia. Tällä huristellessa voin kuvitella kuinka tuulen laulu kuiskii hiuksissani avoautolla ajellessa, sitten kun joskus saan ajokortin. En kyllä ymmärrä tuota miksi autoilla pitää ajaa tiettyyn suuntaan, siitähän lähtee törmäilyn ilo kokonaan. 
 Ennen Särkänniemessä oli kiva vuoristorata Jet Star, mutta sen on korvannut tämä hurja Moto Gee. Tämä onkin ainoa tälläinen hurja laite mihin uskallan mennä kyytiin. Tykkään vuoristoradoista, mutten yhtään pidä siitä, että niissä menee pää alaspäin. Silmälasitkin tätä varten varmuuden vuoski otin pois, onneksi. Vauhti oli hurja ja yksi kierros riittää minun kaltaiselleni nössölle. 
Hetken maassa rauhoituttua päädyin jonottaa lasten tivolimaiseen vuoristorataan Vauhtimatoon. Tämä on sopivan pieni ja rento makuuni. Vauhtia on, muttei liikaa. Tykkään paljon tälläisista pienistä tivolilaitteista. 
Taikajoki sopii seuraavaksi sopivasti leppoisaan rauhoittumiseen. Siellä on kivat maisemat, vaikken kyllä ymmärrä miksi ne on pilattu noilla oikein ällön muovisilla kuvilla. 
Kunnon huvipuistossa pitää aina käydä klassisessa Karusellissa. Harmikseni en uskaltanut oikein noiden kauniiden heppojen selkään mennä, sillä mistä sitä tietää olisiko ne lähteneet siitä raviradalle, niinkuin Maija Poppasessa.
Näsijärven kauniiden maisemien katseluun sopii erinomaisesti autoajelu Kantti Kantti. Muistelin ajelun kulkevan paljon hitaammin, mutta se huristelikin vähän liian nopeaa. Siitä oisi katsonut näkymiä pidempäänkin.
Viimeiseksi jätinkin suosikkilaitteeni Tukkijoen, johon hurahdinkin kahdesti kyytiin. Ekalla kierroksella sain istua etummaisena ja toisella taasen takimmaisena, eli ihan parhailla paikoilla kastumiseen. Rakastan sitä tunnetta kun ylhäällä pienellä jännityksellä tullaan alas ja pärskeet kastelee pään, paidan ja housut ja siitä tulee tietty ihana nauru ja mukavan viileä olo. 

Jätin ihan tietoisesti näsineula vierailun, sekä planetaarion, akvaarion ja delfinaarion väliin. Näsineulassa olen aikaisemminkin käynyt katselee maisemia, planetaariosta en ole oikein koskaan ollut kiinostunut ja akvaarion kalatkin on jo aika nähtyjä. Delfiinit ovat sinänsä ihania eläimiä, mutta tämä heidän shownsa tuntuu joka vuosi olevan mitä huonompi. Jonot sinne on valtavat ja itse esityksestä on puolet videokuvaa ja puolet delffiinien hyppyjä. Niitäkin on tullut nähtyä niin usein. 
Delfinaariosta on monia mielipiteitä, monet ovat vaatineet niiden lopettamista, toiset jatkamista ja kolmannet ei piittää koko asiasta. Tuntuu minustakin vähän inhottavalta, että delfiinit kasvatetaan vankeudessa ja moet poikaset on siellä kuolleet ihan muutamien päivien sisällä. Mutta toisaalta, vankeudessa kasvaneita delfiinejä ei voi päästää enää vapauteen, sillä he eivät siellä enää selviäisi. Minua myös vähän ällottää ajatus että kuinka särkänniemen delfiinit ovat lisääntynet sukunsa kesken. Sekin varmasti aiheuttaa sen, miksi poikaset ei selviä hengissä. 
Otto-Nalle kävi Huvipuistossa kirjassaan reissulla särkänniemessä. Delfinaariossa oli silloin paljon enemmän Delfiinejä elossa, mitä nykyään

sunnuntai 2. elokuuta 2015

Kuulkaa korpemme kuiskintaa

Viikko sitten lähettiin tyttöjen kanssa mökillemme. Kokonainen viikonloppu lapsuudenystävien kanssa teki todellakin hyvää, viimeksi ollaankin kolmistaan matkusteltu 4 vuotta sitten. Yhteinen aika heidän kanssaan on nykyään harvinaista, kun asutaan toisella puolella suomea. Hassua huomata, että joidenkin ihmisten kanssa ei tarvi olla usein yhteydessä ja siltikin he pysyvät tärkeinä ja läheisinä. Tässä laskeskeltiinkin, että kohtahan meidän täytyy pitää yhdessä jotkut parikymppiset, kun niin kauan ollaan jo tunnettu.
Tämä kappale vähän kertookin missäpäin suomea mökkimme sijaitsee, eli Kuusamon kauniissa korvessa, yhen sen monista monista järvistä ja lammista rannalla. Mökin on rakentanut rakas Ukkini ja liuta muita sukulaisia jo ennen syntymääni. Kohta sekin rakennus täyttää 30 vuotta.
 Perille mökille päästiin perjantai iltana. Kuusamon keskustasta tuli ostettua kunnon eväät ja ilta meni pitkälti grillatessa, saunoessa ja siskonpetiä kootessa. Ulkona oli matkalla satunut ja illalla oli tihkua, joten syömingit tehtiin sisällä. Salaatin rehut ja paistettu kana maistui herkulliselta tuvassamme. Puusaunassa laitettiin hiusmaski ja sieltä suoraan veteen uimaan. Siinä 23 aikaan heinäkuun viileässä yössä ei veden lämpötilassa ollut kehumista, mutta pakkohan siellä oli kastautua. Illan oli hyvä muuttua yöksi lämpimässä takkavalkeassa ja lukea vanhoja lehtiä sen hämärässä.
Lauantaipäiväksi oli luvattu kunnon sadetta ja siksipä suunattiin päiväksi Rukalle. Senpä keskustassa ei ollut tultua käytyä moniin vuosiin. Vaikka talvella siellä on laskettelijoille paljon toimintaa, niin kesällä siellä on kyllä todella kaunista.
Vain sauvakävelijöille
Rukalla tuli nautittua kauniista luonnosta, hyvästä ruuasta (Pirtin Pitäjän munkkeja, namm!) ja pienestä hurjastelusta. Kesäkelkkamäki on edelleenkin toiminnassa, viimeksi siellä tuli käytyä aika tarkkaan 10 vuotta sitten. Pakko myöntää että matka hiihtohissillä ylöspäin oli paljon hurjempi, kuin lasku alaspäin.
Pikku matkamuisto
Rukan keskustasta suunnattiin valtavalle Husky-tilalle. 200 koiraa ulvoo siellä toisilleen kilpaa ja vastaan tuli poroja, ankkoja, lampaita, vuohia, hevosia, kanoja ja jopa ihan muutaman päivän vanhoja tipusia. Uskomattoman paljon eläimiä. Voin todellakin suositella paikkaa.
Tilalla voi talvella lähteä koiravaljakkoajelulle. Se semmonen oisi jo seikkailu
Oikeat porot ei jaksa kannattaa ihmisiä, mutta puuporo jaksaa
Illaksi suunnattiin takasi mökille perus mökkielämään. Souteleminenkin onnistui, enkä kaatanut seurueemme venettä.
Rukalta tuli otettua muutamia estteitä matkaan ja niistä kyllä huomasi kuinka monipuolinen ja kaunis paikka osaa tämäkin korpi olla. Vai mitäs sanotte Iisakin kylästä ja Julma Ölkystä?
Sunnuntai aamuna lähdettiin pohjolasta poispäin. Välipysähdys oli tuttuun tapaan Pudasjärven ABCllä ja siellä tuli pari lapsuusmuistoa mieleen aikoinaan käymästämme leirikoulusta. Vuosi on ollut silloin 2004 ja paikka Pikku Syöte. Leirikouluun kerättiin rahaa koko vuosi kaiken maailman myyjäisillä ja kummituslinnalla syysjuhlissa. Rahaa oltiin saatu odotettua enemmän, sillä leirikoulusta palatessa opettaja tarjosi loppurahoista Pudasjärven absin Hesburgerilla kaikille kerrosateriat. Ei ihmekkään, että Pudasjärvestä tämä tulee mieleen.
Pikku-Syötteellä. Toukokuun loppu vuonna 2004
Leirikoulu sisälsi mm. valokuvausstudion (jossa pahvilaatikkomallisella kameralla otettiin mustavalkoisia kuvia), paitapainon, jousiammuntaa, temppurataa, pitkospuilla lenkkeilyä, seinäkiipeilyä ja tietty yleistä yhteistä ajanviettoa. Suureksi harmiskeni kun porukka jaettiin kahteen ryhmään en päässyt ystävieni kanssa samaan, se on ainoa negatiivinen asia joka on leirikoulusta jäänyt mieleen.
Puoliväiin seinää asti. Hyvä minä

Kuulkaa korpemme kuiskintaa, jylhien järvien loiskintaa