lauantai 14. huhtikuuta 2018

Movig Puzzle - pyörivät palapelit

En ole koskaan ollut erityisesti palapelien ystävä, mutta nämä hassun haastavat pyörivä palapeli tietokonepelit ovat minulle noussut jo keräilykohteeksi. Pelasin ensimmäisen kerran näitä ystäväni luona, joka on vähintään yhtä kova Backstreet Bpys fani mitä minäkin, silloin kultaisella 90-luvulla. Kyseinen peliän nimittäin oli Bäkkärien moving puzzle. Ideana on se, että pätkiä Bäkkärien musiikkivideoista pyörii toiestona ja kuvat on laitettu paloihin, jotka liikkuvat. En tajunnut silloin vielä, että niiden tasoa voidaan muuttaa, joten kuvat saattoivat olla pyörineet ja ne olivat vaihtaneet paikkaa. Hankaliahan ne olivat, mutta omasta henkilökohtaisesti suosikkibäkkärivideosta Everybodysta osasin aika hyvin ja nopeastikkin saada palapelin kuosiin.
Bäkkäripelin kansi
Nick Carterin muumio on Backstreet Boysien Everybodyvideon yksi ikonisin hahmo. Sitä tuli leikittiyä lapsena, tietenkin vessapaperirulien kanssa.
Tälläiselta palapleit näyttävät liikkeessä. Kyseessä on Everybody videon kohtaus, jossa Brian the ihmissusi tekee kärrynpyörää.
Pelin ideana on siis ratkaista palapelit, joiden kuvat liikkuvat samaan aikaan. Nämä olivat minusta kivoja lauantaiaamun herättäjiä ja koska tykkään bäkkäreistä edelleenkin, niin on rentouttavaa kuunnella heidän musiikkiaan tälläisiä tehdessä. Pelissä on yhteensä muistaakseni 12 palapeliä, osa eri kappaleiden musiikkivdeoista, osa saman. Jotkut näistä palapeleistä on aika haastavia, varsinkin jos ei ole aikaisemmin kyseistä videota nähnyt. Esimerkkinä yhdessä bäkkärien pojista näkyy vain varjot ja yhdessä heidän heijasuksena peililattian kautta. Kun kaikki palapelit on kertaalleen saanut tehtyä edes jollain tasolla tulee haastetaso, jonka jälkeen peli rankkaa sinut top listalle. Haastetaso on todella vaikea, sillä siinä palat eivät meinaa pysyä niillä paikoillaan minne itse laitat ne, vaan ne voivat itsestään vaihta paikkaa. Tarviikin siis olla todella nopea. Haastetasossa tosin on yleensä muutma pala vähemmän.
Haastetasossa on muutama pala vähemmän ja palaset vaihtavat itekseen paikkaa.
Koska itse olen aina pitänyt bäkkäreistä minun on suht helppo tehdä nämä palapelit, joissa pojat vaan laulelee, kun tunnistan heidän kasvonsa niin hyvin.
Joissain palapeleissä on vähän kepulimpia juttuja, kutne tässä jossa poikien jalat on ylhäällä ja kropat näkyvät lattian peilikuvasta.
Muutama vuosi tämän pelin saamisen jäkeen vasta sain tietää, että näitä pyöriviä palapelejä on tehty paljon enemmänkin. Seuraavan Merellä palapelin omistin jo lapsena kun sen kirpparilta aikoinaan löysin ja sen takakannessa mainostettiin näitä muitakin lennossa, vapaalla ja vaihdissa pelejä. Nämä kolme muuta olen löytänt vasta ihan pari vuotta sitten, mutta harmikseni niiden videot eivät ole visuaalisesti läheskään yhtäkauniita kuin Bäkkärien musavideot tai Meren kaunis ja kiehtova elämä.
Delfiinit hyppimässä
Valaat merellä
Olin jo pienenää kiehtoutunut merestä. Rakastin uimista ja tykkäsin erilaisista kaloista. Ulkomailla matkustellessamme kävimme erilaissa akvaarioissa ja delfinaarioissa. Särkänniemen delfinaariokin silloin kiehtoi, kun eettiset mielipiteeni siitä muotoutui vasta myöhemmin. Tässä Merellä pelissä on minusta aivan uniikin rauhoittava tunnelma. Varsinkin yllä oleva valaskuva vie minut jonnekkin aivan toiseen utuiseen maailmaan.
Runsaasti pikkukaloja
Pingviinit käppäilemässä
Vauhdissa ja lennossa löysin samanaikaisesti muutama vuosi sitten kirpparilta. Minulla taisi ola niihin kovat odotukset, kun olin aika pettynyt niiden videoihin. Vapaallakin peli löytyi viime syksynä, tosin huonokuntoisena mutta toimivana.
Peltoja ja maatilkkuja ylhäältä päin
Aivan kuin jossain Amerikkalaisella rantatiellä
Ehkä jostain päin San Franciskoa
Nämä lennossa maisemat on minusta vähän erikoisia, olisin odottanut enemmän jotain helikoptereita ja lintuja, mutta tässä katseltiin maisemia ylhäältä alas tai alhaalta ylös. Tosin näiden kokoaminen helpommalla tasolla on jo lähes liiankin helppoa. Keskitasolla kuvia saa taas väännellä ja käännellä niin perhanasti.
Huimapää surffilaudalla
Hyppy tuntemattomaan
Leijulautailija
Nämä vauhdin palapelit ovat sentään jo pikkuisen parempia, sillä ne oiekasti sisältävät liiketä. Siksi näiden kokoaminen onkin pikkuisen hankalaa, mutta hurjaa kyytiä on kyllä luvassa. Ainakin tuo surffaus saa minut haikailemaan sen kokeilemista ja jättimäinen laskuvarjohyppy on komea näky, vaikka laskuvarjo kirkuukin asteenkaaren värejä.
Näiden pelien toimimiseen käytän virtuaali koneitani Windows 95 tai Windows 98 moodia. Nykykoneilla nämä eivät ainakaan minulla ole lähteneet käyntiin. Hauskaa ja aivoja herättelevää ajanvietettä.

keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Keväältä näyttää

Aurinko on jo alkanut siihen malliin paistaa, että nahkatakinkin olen saanut jo niskaani heittää ja talvikamppeet heittää varastoon. Pihalla katupöly lentelee ja lumet sulaa, vielä kun vähän vihreätä pääsisi kasvamaan. Boriksen kanssakin ollaan jo pihalla kävelty ja aurinko herättää minut aikaisin. On aivan ihana tunne, kun saa hetätä jo ennen seitsemää tietäen, että koko kaunis päivä on edessä.

Vielä hetki niin saamme nauttia tälläisesta ilmasta
Kevään merkkejä ovat:
- Nahkatakki otetaan käyttöön
- Kissa haluaa ulos
- Kouluun hakeminen
- Rahan loppuminen
- Himo katsoa muumien talviunestaheräämis jaksoja
- Inspiraatio ja energia
- Kaipuu käydä ulkomailla
- Hyvien bändien kevätkeikat
- Stockmannin hulut päivät

En voinut vastustaa Stockan herkkuja
Kävimme mieheni kanssa katsomassa Neljän Ruusun konserttia Tampereen Olympia korttelissa ja todella mahtavan keikan he todellakin soittivat.
Yleensä keävisin olen ollut ulkomaan matkoilla, mutta tänä vuonna lähdin vain Rukalle. Siellä olikin komeat, talviset maisemat ja tietysti söin itseni ähkyyn suklaamunanmetsästyksessä Pientä Suklaapuotia katsoen. Rukalla pääsin kokeilemaan tälläistä hauskaa pyörivää "kelkkakarusellia". Tämmösen olen nähnyt aikaisemmin vain Saariston lapsissa. Isoilla munkeilla kanssa käytiin Pitäjänpirtissä. Matka oli kaiken kaikkiaan onnistunut, ainoastaan harmitti että yksi ystäväni oli sairaana eikä päässyt mukaan.

Pääsiäisherkut
Pääsiäispupu on piiloutunut kelloon
Maisemia Rukalta
Olen tässä viime aikoina katsonut Pokémoneja ja minulla tuli niitä katsoessa hyvin vahva muisto lapsuusvuosilta toukokuisesta lauantaiaamusta. Se menee näin: 

Nukun kerrossänkyni yläsängsyssä pehmoleulujeni kanssa. Herään ilman kelloa kun pimennysverhojeni raosta aurinko paistaa. Avaan pienen telvision joka on kattonurkassani ja katsoen sieltä Ralle Ryökälettä ja muita Ylen lastenohjelmia. Samalla avaan Samrties pötkön, jonka olen valmiiksi jättänyt kaapin päälle, niin että sieltä yläsängystä ei tarvitse laskeutua. Ylen piirettyjen jälkeen laskeudun alas ja menen olohuoneeseen, johon olen jo valmiiksi jättänyt aikaisempana iltana videokasetin valmiiksi. Haen makuuhuoneestani Taffelin Grills sipsipussin ja istun keskelle olohuoneen lattiaa odottamaan Pokémonien alkua. Aurinko alkaa paistaa ulkona, joka heijastuu liikaakin televisioon. Koitan verhoilla peittää sitä, mutta homma jää kesken kun jakso alkaa, missä Ash yrittää napata itselleen tulimerkkiä. Seuraan televisiota intensiivisesti, enkä huomaa yhtään jos äiti tai sisko käy puhumassa jotain. Vasta jakson jälkeen herään transsistani ja tietenkin tarkastan, että tulihan jakso videolle. Loput sipsit jätän iltaan, sillä kaunis kevätpäivä on koittanut ja soitan kaverilleni joka tulee käymään ja leikimme auringon lämmittämällä takapihalla merirosvoja ja vaihdamme uusimpia pokémonkorttejamme.

Pokémonkorteista pystyi muodostamaan hienon palapelin, jos omisti tietyt kortit.
Ihanaa kevään alkua kaikille!
 
Hurjaa kyytiä

sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Miina ja Manu - kaksi kissaa ihanaa

Teutorin Miina ja Manu kirjat ovat minusta parasta ja aikaa kestävää lastenkirjallisuutta mitä suomessa oikein on tehty. 30 vuotta on Miinaa ja Manua jo julkaistu, enkä edelleenkään kyllästy hahmoihin. Miina, aina niin kiltti ja auttavainen, sekä vähän höpöisempi ja tietenkin siksi hauskempi Manu ovat hyviä pääosakissoja näihin kauniisti kuvitettuihin kirjoihin. Ensin c-kasettina, sitten cd:nä ja nykyään älykirjana voi kuunnella Miinasta ja Manusta äänitteitä ja nämä äänet ovat minun korvilleni hunajaa. Näitä on ihana kuunnella vaikka lenkkeillessä tai bussissa. Manun äänilukija vaihtui jossain välissä, mikä oli kyllä suuri pettymys. Onneksi sentään Sulo-enon ääni on ollut aina sama, hänen äänessään on juuri sitä tutta ja turvallista mitä Sulo-enon hahmolta vaadin.

Olen jo aikaisemmin esitellyt erinnäisissä teksteissä Miina ja Manu kirjojani ja nyt aion syventyä niihin loppuihin mitä olen kuvannut. Aikalailla kaikki Teutorin tekemät Miinat ja Manut omistan, näitä uudempia sitten olen silloin tällöin kirjastoista vain lainannut. Valitettavasti kukaan heistä ei ole pystynyt läheskään niin komeaan jälkeen mitä Teutori osasi tehdä.
Kun Miina ja Manu kirjoja selailee, niin kyllä Teutorin tyylissäkin huomaa eroja. Tämä ensimmäinen Aapisen kansi on vähän jäykkä, eikä Miina ja Manu ole ihan luonnollisissa asennoissa. Aapisen sivuilla kun vilisee jäniksiä ja oravia, niin ulkonäöltään he ovat samanlaisia kuin myöhemmissä kirjoissa, mutta nimet ovat erejä.
Miinan ja Manun Aapinen on kirjaimellisesti aapinen, jonka avulla voi oppia kirjaimia. Näissä vanhemmissa Miina ja Manu kirjoissa oli ennen näitä puuhajuttuja, kuten tässä tuo lumpeenvärityskuva.
Kun vertaatte Aapisen kantta vaikka tähän, niin tyylillisen eron huomaa heti. Eksyksissä on tarinavetoinen seikkailu, joka minusta ainakin lapsena oli todella tylsä. Opettavaisia juttuja se kuitenkin sisältää.
Miinan ja Manun lisäksi heidän kanssaan on eksynyt Heikki Hiiri. Erakko Hermani tekee muistaakseni ihan ensimmäisen vierailun Miina ja Manu saduissa tässä tarinassa.
Eläinaapinen on selvästi tehty tavallista aapista myöhemmin ja vähän modernimmalle lukijakunnalle. Mielestäni on kuitenkin kiva opettaa aakkosia eläimien avulla.
Kirjaan onkin piirretty paljon suloisia eläimiä ja varsinkin nuo kirahvit ovat hienoja.
Nykyään mielestäni Miina ja Manu kirjat ovat paljon seikkailullisempia kuin ennen. Seikkailut eivät kovasti ole juttuni, vaan enemmänkin arjen asiat. Siksi esikoulussa kirja on mieleeni ja menin kyllä lapsena lankaan tähän arvoitukseen: kumpi painaa enemmän, kilo rautanauloja vai kilo höyheniä?
Tavuja on helpointa tosiaankin oppia kolhimalla itseään.
On se hassua, että jopa niinkin tylsästä asiasta kuin hammaslääkäristä on kirja tehty. Uskon, että tämän kirjan tarkoitus on lieventää hammaslääkärikauhua, mutta ei lapset, se ei lievene kyllä ikinä.
Tämä kirja enemmänkin mielestäni saa lapset entistä enemmän pelkäämään hammaslääkäriä. Ihan vain siksi, että nuo vekottimet näyttävät kamalilta.
Tarinoissaan Miina ja Manu ovat tehneet kaikenlaista ja innostuvat helposti uusista lajeista. Harrastuskirja on hauska, sillä sitä kautta voi lukija löytää itselleen jonkun mieleisen harrastuksen. Tässä näytetään monia juttuja eri aloilta, niin urheilua kuin kulttuuriakin.
Nykyään ei postimerkkiharrastus taida ainakaan Suomessa enään olla voimisaan, kun on tarramerkit käytössä. Minua enemmän kiehtoo nuo Sulo-enon mainitsemat tulitikkurasioiden etiketit. Kunpa sellaisia vielä vain olisi, tommosia värikkäitä joissa on kunnon kuvia.
Tämä Miinan ja Manun Käytöskirja on sitten jo vähän vanhempaa kamaa. Sen huomaa jo kuvanlaadusta, mutta myös sisällöstä. Ihan kaikki mitä tuossa kirjassa on opetettu en välttämättä opettaisi nykyään. Aika on muuttunut jo se verran paljon.
Heikki Hiiren ulkonäkö on tuosta ajan saatossa muuttunut, mutta opetus pysyy yhä. Kyllä kaveria on autettava.
Miinan ja Manun laulukirja sisältää perinteisiä lastenlauluja ja muita Satukustannuksen hahmojen nimikko kappaleita. Tämän yksilön löysin kirpputorilta, enkä edes tiennyt Laulukirjan olemassaolosta aikaisemmin.
Näiden nuottien avulla voi opetella soittamaan Miina ja Manu laulua vaikka pianolla. Enkä minä edes ole tiennyt kappaleesta muita kuin kertosäkeen.
Yksittäisistä kirjoista voin sanoa Miina ja Manu Leipureina olevan ihan ehdottomia suosikkejani. Ei pelkästään sen takia, että kuola valuu näitä herkkuja katsellessa, vaan leipomon toimintaa kuvataan tässä hyvin laajalla ja kiinnostavalla tavalla.
Ihania munkkeja, en kestä. Kuola valuu jo, haluan! Leipurina toimii Heikki Hiiren isoisä.
Miina ja Manu Lääkärissä kuuluu samaan kastiin mitä hammaslääkärikirjakin, koittaa opettaa pelon poistamista lääkärikäynneistä. Aika tylsä kirja ja vähän liiankin opettavainen noin muuten.
Kirjassa oikein viitataan tulevaan hammaslääkärikirjaan ja ei ihmekkään, että Manu on mennyt sohvan alle piiloon.

Miina ja Manu Maatilalla liippaa tarinallisesti Mauri Kunnaksen Koiramäen talossa kirjaa aika läheltä. Molemmissa kerrotaan kylpötöiden eri vaiheista ja perinteisestä maalaiselämästä, tosin tämä maatila sijoittuu enemmän nykyaikaan.

Tällä maatialla osa tavaroista onkin jo modernempia, kuten sadettaja. Sen edessä on varmasti viileää hyppiä helteisenä kesäpäivänä.
Miina ja Manu Merirosvolaivalla tarina perustuu kokonaan Manun näkemään uneen. Siksi en oikein pidä siitä, sillä univaihtoehto on aina minusta liian lepsu ratkaisu. Myös satukirjoissa.
Seikkailua ja komeita kuvituksia Merirosvotarina kyllä sisältää ja tuohan se vaihtelua Miinan ja Manun maailmaan.
Metsän ystvät on varmasti tylsin Miina ja Manu kirja ikinä, en koskaan ole oppinut pitämään tästä. Tuo kannen ilves on jotenkin hyvin syvälle painautun lapsuudestani mieleen ja kirja on Miina ja Manu sarjassa yksi vanhimpia.
Miina ja Manu haluavat olla ystäviä kaikkien kanssa ja tutustuneet myös susiin. Hieno talvimaisema, mutta eikö kissojamme lainkaan palella? Koska kirja on yksi ensimmäisiä, niin tähän on liitetty puuhailuja, kuten opi piirtämään susi ja tunnista suden tassunjäljet.
Miina ja Manu oppivat tässä seikkailussa miten myllyt toimivat ja tapaavat vanhan tuttunsa Jänkä Joonaksen, johon he tutustuivat alunperin Seikkailu Lapissa kirjassa.
Jänkö Joonas opettaa Miinalle ja Manulle myllyn merkityksen ja muitakin kiinnostavia juttuja, kuten sen miten vanhat hiidenkirnut ovat syntyneet.
Miinan ja Manun Onkimatka kuuluu näihin kirjoihin, joita en itse omistanut lapsuudessa. Kuvitus on vähän levottomampaa Teutoria, mutta perusidea tarinassa on kyllä kiva.
Onkimatkalle on lähdetty vanhan tutun Erakko Hermannin kanssa ja kaatosade tuo matkaan uusia mutkia. Kalaa reissulta ei kukaan muistaakseni mukaansa saanut.
Miina, Manu ja Heikki Hiiri ovat oppineet pyöräilemään ja tässä kirjassa kerrotaan pyöräilyn perussääntöjä ja esitellään vähän erikoisempiakin pyöriä.
Kuntopyörästä kirjassa ei muistaakeni ollut mainintaa, mutta tandempyörää voisin joskus kokeillakkin jos vain saan istua takana.
Tuolla ylempänä jo mainitsinkin Esikoulussa kirjan. Tämä päiväkoti on enemmänkin esiosa tuolle kirjalle, sillä päivokodissa Miina ja Manu vielä leikkivät, eivät niinkään opiskele.
Katselin aina haikeana tätä kuvaa, kun en pääse siilin ja possun kanssa tuohon pikku altaaseen. Myös olen monesti miettinyt mitäköhän ruokaa ne tuolla päiväkodissa syövät, kun Manun ilme on niin nautinnollinen?
Miina ja Manu Retkellä on kyllä kaunen Miina ja Manu kirja näin kuvituksellisesti. Suomen kesän uskomaton loisto ja tunnelma on upeasti saatu kuvattua.
Koivut, virkistävä lähde, sammaloituneet kivet, ruoho... Olisipa jo kesä. Pääsenkö minäkin mukaan tälle retkelle?
Riimejä ja loruja on kanssa kesäinen tunnelmakirja. Juonta ja opetusta ei tälläkertaa ole, vaan kaikki on kirjoitettu runo/loru mittaan. Hahmoilla on repliikkejä, mutta nekin on loppusointumuodossa.
Miina, Manu, Heikki ja Sulo-eno ovat pitämässä juhlat, mutta sade estää aikeet. Näppärinä nämä tekevät hienon katoksen ja niin saadaan kesähipat pystyyn, jonne tulee kaikki kaverit.
Miinaa ja Manua on julkaistu myös tälläisessä minikirja muodossa. Lapsena minulla oli tätä kokoa mm. Muumi ja Disney kirjoja. Takana näkyy peruskokoisen Miina ja Manu kirjan kantta, joten siihen voi verrata kuinka pienestä tekeleestä nyt on kyse.
Eräänä sateisena päivänä Miina ja Manu menevät kirjastoon. Siellä opetellaan vähän vanhanaikaisen tietsikan käyttöä ja lainataan tietty kirjoja. Kotona kirjojen tarinat vievät mielikuvituksen jokaiselta lentoon ja ihan viimeisellä sivulla Manu oppi kirjoittamaan.
Vaihteeksi on jännempää tarinaa luvassa. Manun polkupyörä on varastettu ja hän ryhtyy heti salapoliisina selvittämään kuka on polkupyörävaras?
Varastetun polkupyörän jäljet vie Erakko Hermannin mökkiin, jossa tämä laskeskelee omaisuuttaan. Manu varastaa pyöränsä takaisin Hermannilta, joka kiukustuu suunniltaan. Kotonahan sitten seliviää, ettei Manun pyörä mitään varastettu ole. Konstaapeli Nalle on löytänyt Manun pyörän uimarannalta, jonne tämä oli sen sinne hajamielisyyksissään unohtanut.
Miinan ja Manun Syntymäpäivät onkin sitten ensimmäinen ja tietääkseni ainoa Miina ja Manu tarrakirja. Koska pohja on peruskirja, niin tarrojen paikkaa ei voi jälkikäteen alkaa muuttelemaan. Kirjassa hvyin selkeästi näytetään mikä tarra kuuluu millekkin paikalle.
Synttärijuhlat ovat suuret ja ihan kaikki kaverit kutsutaan paikalle. Herkkujen lisäksi on tietenkin leikkeja ja lahjoja luvassa. Ennen juhlia vielä leivotaan ja koristellaan yhdessä.
Miina ja Manu Taitolentäjinä on kirjana minusta todella outo. En koe sen liittyvään millään lailla näiden hahmojen maailmaan, eikä tämä minua aiheena kiinnosta juuri lainkaan. Vähän kuin Merirosvojen kanssa, tässäkin tarina perustuu Manun näkemään uneen.
Nämä kaksi viimeistä kirjaa onkin aiheena minulle varmasti läheisimpiä. Teatterin maailmassa päästään tutustumaan kulissien taakse, erilaisiin näytelmiin ja harjoitteluun.
Teatterissa voi esittää ihan mitä tahansa ja Miina ainakin kirjassa on Punahilkkana, Manu Saapasjalkakissana ja Erakko Hermanni Saiturina. Myös Hamlettia kirjassa harjoitellaan ahkerasti.
Miina ja Manu kirjoissa on aina osattu kuvata vettä ihanasti ja siksi varmasti Uimakoulussa on suosikkikirjojani. Vesielementti on niin raikas. Olen aina kovasti pitänyt uimisesta ja tätä kirjaa lukiessa haluan jo hypätä järveen.
Erilaisia vesileikkejä tässä kuvaillaan, niitä samoja mitä aikoinaan tuohon ikään tuli itsekkin vedessä peuhattua. Muissa Miina ja Manu kirjoissa ei muistaakseni kamalasti uidakkaan, vaan enemmänkin leikitään rannalla veden ollessa taustalla.

Näiden Miina ja Manu kirjojen lisäksi Saaren Arvoitus, Kiinassa ja Värikirja ovat sellaisia, jotka itelläni on ollut lapsena ja joista tykkäsin. Värikirjaa etsin vuosia kirpparilta, kunnes viime syksynä ylihintaan löysin sen divarista ja huomasin, että siinä oleva taika on kohdallani kadonnut. Saaren Arvoituksessa minua taasen viehättää kaikki kuvat meren ääreltä ja Kiina tarinassa taasen Kiinan muuri ja keltainen joki. Miina ja Manu kirjat ovat kyllä sellaista kultaa kuvituksen puolesta, että suosittelen kaikkien niitä edes kirjastoissa selaamaan. Miinan ja Manun maalmassa on jotain hyvin maagista. Minulle nämä Teutorin kuvitukset tuovat sellaisen ihanan nostalgian turvallisuuden ja viattomuuden tunteen, johon on hyvä hypätä, siloin kun aikuistumisen tunne kasvaa liian voimakkaaksi.