Ukki

Olin maanantaina työpaikan palaverissa ja ihmettelin kun äitini koitti soittaa moneen otteeseen. Palaverin jälkeen sainkin ymmärrettävän syyn miksi. Äiti soitti että Ukki on kuollut. Se tuli jotenkin ihan puskista kesken hyvän mielen bussilla ajon. Olin koko maanantain hyvin ristiriitaisissa oloissa, koska monet muut asiat olivat saaneet mieleni niin positiiviseksi. Välillä nyt itku iskeytyy hetkessä kasvoihin, ilman ettäö sille voi mitään.

 Ukkini asui Kuusamossa Rukalla, ennen muin he muuttivat paikalliseen keskustaan (jo ennen syntymääni). Ukin ja Mummin osakeasunto oli minulle äitin puolenen mummola/ukkila.Siitä asunnosta muistan paljonkin; huonekalut, tuoksut, näkymät pihalle, punaiset kahvikupit, marikeksit,  leikit ja keinutuolin. Ukki katsoi siinä usein elokuvaa Rovaniemen Markkinoilla. Ukkilassa katsoin myös videolta ensimmäisen kerran aikoinaan Toy Storyn, se vuokrattiin serkun kanssa lähi R-kioskilta. Pihalla oli ukin tekemä kiikku, jossa keinuttiin aina mennessä ja tullessa.

Ukki sairastui tuossa 15 vuotta sitten pahasti, eikä hän pystynyt enään asumaan mummin kanssa tässä osakkeessa. Hän pääsi hyvään hoitokotiin, jonne mummi tuli vähän ajan kulttua perässä. He saivat siellä hyvää hoitoa ja asua samassa huoneessa. Ukin vointi ei ole enää ollut hyvä, puhumen ollut pitkään hankalaa ja kun viime kesänä siellä pikaisesti kävin niin ääntä ei tullut ollenkaan. Silmistä huomasin ukin kuitenkin tunnistavan minut. Olen aina ollut Ukin tyttö.

Ukin ja minun yhteinen juttu oli jo lapsena korttipelit. Ukki opetti minulle jo nuorena Casinoa ja Tuppea.  Kun sain kuulla tästä suru-uutisesta olin juuri tullut työpalaveristani ja mietinkin, että oliko se kohtalo. Juuri kun oltiin korttipeleistä työpaikalla onta tuntia puhuttu ja sitten saada kuulla tämä suru. Haluan ajatella, että ukki ois musta ylpeä. Oon tehnyt meidän yhteisen jutusta jo itselleni ammattin.

Ukki oli aina luontoihminen. Hän viihtyi pitkään kalassa lammella ja tykkäsi myös nikkaroida. Kesämökkimme Kuusamossa on Ukin tekemä ja siskolleni hän aikoinaan myös valmisti oman Barbitalon, joka on nyt minun kaapissani tallessa. Aivan upeaa käsityötä molemmat.

Barbietalo asukkeineen viime jouluna

Ensi lauantaina lupauduin lähtemään äitini seuraksi Ukin hautajaisiin. OLen ollut aiemmin isäni, tätini, enoni avovaimon ja kissani hautajaisissa. Olen näiden kokemusten avulla huomannut, että minun on hyvin vaikea päästää irti, ellen saa vielä jotain konkreettista hetkeä, jossa tajuan menettämisen kokonaan. Isän kohdalla se oli hoitotäti joka oli käymässä ja jutteli kanssani ja pelasi Uunoa. Tätini kohdalla oli hänen hautajaisissaan hänen tutun pappinsa pitämä puhe. Enon avovaimon kohdalla kun hoitelin hänen poikaansa (eli nuorinta serkkuani) ja hänen kanssaan käytyä keskustelua. Kissani kohdalla kynttilä puussa. Toivonkin tavallaan, että saisin nuiden hautajaisten jälkeen kokea sen jonkun hetken, että pystyn päästämääm irti. Vaikka se on aina se vaikein ja itkuisin hetki, niin se ainakin minua auttaa eniten. Ehkä se tulee siellä Rukalla syksyn ruskaa katsoessa tai sitten jostain puheesta, keskustelusta tai ajatuksesta. Ei voi tietää.

Sen tiedän, että Ukkia jään kaipaamaan.

Löylysi henki sinun muistoa kantaa
Se metsän suojasta lammen rantaan