Muistoja

Viime viikolla sain kokea kovan järkytyksen, kun kaikkein rakkain kissanpoikani Noki meni pois luotamme. Poika on minulle ollut aina tärkeä; ollut lohduttaja ja paras ystäväni. Koko viikon olin aikalailla poissa tolaltani ja nyt kun kävin lapsuudenkotona niin olo vähän helpotti, vaikka vaikealta se tutnui. Ei ollut enään hiekkalaatikoa tai ruokakuppia, ei tarvinut laittaa väliovea kiinni ja missän ei musta pikku palleroiseni naukunut.

Olen tavatoman surullinen, mutta jo vähän seestynyt. Ahdistaa, että aina minun läheisen poistuvat. Tuntuu kamalalta, että olen joutunut hautaamaan tärkeitäni. Mutta, ettei tästä tule surupostausta niin ajattelin kertoa tässä hyviä muistoja näistä poismenneistä läheisistäni.

Isi 
Pikkusena olin sekä isin, että äidin tyttö. Muistan olleeni isin työpaikalla ja ollut tavattoman kiinnostunut tietokoneista, mistä iskä käytti työpaikallaan. Sain usein pelata niillä tietokonilla mahjongia, jota silloin kutsuin aina Taipei peliksi. Tykkäsin valtavasti olla isin auton kyydissä, kun ajeltiin pimeässä jonnekkin. Harvoinpa sen jälkeen olen autojen etupenkeillä istunut.  
Kun äiti oli paikallisessa postissa töissä kauppakeskus Zeppeliinissä, monesti odotimme siskon ja isin kanssa äitiä paikallisessa hampurilaisravintolassa. Sen nimi oli Ramin's Burger ja istuimme aina siellä tietyllä paikalla, niin että isi ja minä näimme kattoa pienestä mustavalkotelevisiosta Speden Spelejä. Muistan myös erään uudenvuoden kun kyseisen burheripaikan takapihalla katoimme raketteja.

Isi poistui luotamme keväällä 1998.

Isin kanssa istuttiin jätskillä jossain ulkomailla

Ipi-täti
Ipi on äitini sisko. Sain vasta 12-vuotiaana selville, että hänen oikea nimensä oli Ritva. Aina minä häntä Ipiksi kuttuin ja kerran kun porukalla pihalla grillattiin niin kaikki lakoi nauramaan kun minä kysyin: "Kuka on Ritva?" kun siinä Ipistä puhuttiin.
Ipi asui Kuusamossa ja siellä hänen kototnaan en muista usein käyneeni. Silloin kun siellä kävin niin Ipin koti jäi vahvana mieleen: heidän talonsa oli niin suoraan 80-luvulta, vaikka eletteiin 2000-luvun alkua. Ipin etupiha oli täynnä hänen miehensä trakoreita ja takapiha oli aivan valloittava puutarha kukkien peitossa. Nykyisin kaikista isoista kukkahössäköistä minulla tulee mieleen Ipi.    

Ipi lähti kesäkuussa 2008, juuri äitini 50-vuotis syntymäpäivänä.

Puutarhat tuo aina mieleeni Ipin

Sari 
Sari oli enoni avovaimo. En enoni kanssa ole koskaan läheinen ollut, mutta Sari taas oli mukava. Muistan, että olemme olleet isolla porukalla aikoinaan Hailuodossa, jossa vietettiin hauskaa. Sarin ja enoni kotona tuli aikoinaan käytyä ja ihailin siellä Sarin upeaa divaania. Sari lupasi antaa sen minulle jonain päivänä. Sarilla ja enollani on yhteinen Eemeli poika, joka oli vasta noin 4-vuoden vanha Sarin menehdyttyä. Jouduin silloin aika usein Empun vahdiksi, sillä äitini lohdutti veljeään. Minusta tuntui todella pahalta, sillä en itse edes pidä lapsista ja oli todella ahdistavaa kuunnella ja vastata Empun kysymyksiin: "Missä sun isäs on? Onko se tuolla pilven reunalla? Onko sun isi ja mun äiti yhessä nyt taivaassa? Päädytäänkö mekin sinne joskus?" Samanlaisia kysymyksiä ite olen pohtinut vieläkin.

Sari lähti pian Ipin jälkeen.

Pumpuli 
Pumpuli pieni tuli meille ihan pikkusena pentuna ja ollut meidän ensimmäinen lemmikki. Pumpuli on aina ollut diiva ja kaikkien lellikki. Hän osaa sähistä takaisin, oli perso ruualle, rakasti silittämistä ja pihalla ulkoilua. Pumpuli tykkäsi syyä vähän erikoisempiakin ruokia, löysin esim. kuvan jossa ihan pentuna hän syö McDonaltsin kinuskijäätelöä. Myös Taffelin Broadway sipsit oli Pumpulin herkkuja katkarapujen ja poronlihan lisäksi. Pumpulilla oli paha tapa tehdä tarpeitaan muualle kuin sinne kuuluvaan paikkaan, mutta kyllä siihenkin osattiin tottua. Kun Pumpuli oli pentui muistan hänen menneen piiloon vierashuoneeseen, erääseen reikään seinässä, jossa oli paljon sähköpistokkeita. Olin niin huolissani ettei pikkunen vaan saa sähköiskua.
Pumpuli tykkäsi istuia aina tietokoneen näppäimistön päällä, tai vaatekaapissa mustien hupparieni päällä. Olohuoneessamme on iso sininen nojatuoli, jonka molemmat käsinojat on ihan raavittu. Pumpuli istui yleensä toisen niistä pääällä, ihan niin kuin joku kaunis marmoripatsas. Pumpuli oli todellinen kuanotar ja hänellä oi siksi niin monia lempiniä: Punttu, Umppa ja Umppa-Lumppa, noin niin kuin muutama mainitakseni.

Pumpulista tuli kissaenkeli syksyllä 2013.

Meidän kaunis Pumpuli

Ukki 
Ukki on aina minulle ollut tosi rauhallinen ja mukava seuramies. Hänen kanssaan on aina ollut kiva jutella ja pelata korttia. Ukki oli monesti aikoinaan meillä käymässä ja yhdessä käytiin jopa uimassakin Muistan kuinka ukki nautti uimahallin hierovista suihkuista ja nautti porealtaan lämmöstä. Kun ukin luona käytiin muistan kuinka hän istui kiikkutuolilaan ja tapitti televisiosta Rovaniemen markkinoilla elokuvaa. Itsehän en kyseistä elokuvaa sillon tajunnut, vaan haaveilin aina siitä, että pääsen istumaan siihen hauskaan keinutuoliin.
Ukki asui kerrostalo-osakkeessa Kuusamon keskustassa ja sen kerrostalon pihaan hän teki meille lapsille kiikun. Ukki antoi minulle hyvät vauhdit ja vahti muutenkin etten loukannut itseäni liukumäessä tai kiipeilypuissa.

Ukki poistui viime syksynä, 2016.

Noki
Äitin oma rakas tuli meille juuri ennen joulua. Poika oli ihan minimaalisen kokoinen ja vanhimmissa valkuvissa hän oli joulukoristelaatikossa ja Pumpuli tökkäilee häntä. Seuraavana keväänä poika karkasi pääsiäisenä ja oli kolme päivää karkumatkalla. teimme katoamisilmoituksia läheisen Siwan seinälle, sillä halusimme pojan kotiin. Toisena pääsiäispäivän aamuna, kun äiti oli lähössä noutamaan postia (kunnes muisti, ettei postia sillon jaeta) poika odotti oven takana ja juoksi sisään syömään.
Poika oli pentuna vähn raju, mutta kun hänet vuoden parin vanhana leikattiin, pojasta tuli ruahallisuuden tyyssija. Hän oli aina herrasmies, antoi Pumpulin syödä ensin ja välitti aina muista. Noki ei tykännyt yhtään olla sylissä, mutta lähelle hän tuli ja silityksiä kaipasi. Poika tykkäsi istua aina toisella sinisen nojatuolin käsikahvalla, kun Pumpuli istui toisella. Myöhemmin Noki vaihtoi paikkaa toiselle tuolille, tai jalkarahille. Tietokoneen näppäimistön päällä, sekä Kalevan tai muun luettavan lehden aukeamalla Poika oli aina aamupalan aikaan.

Viimesimpinä vuosina poika alkoi nauttimaan kampaamisesta ja hänelle hankittiinkin nyt joululahjaksi kunnon kissakampa. Poika nautti makoilla olohuoneen pikkupöydällä ja katsoa kanssani televisiota, kun kampasin sillä häntä samalla. Poika rakasti ylikaiken katkarapuja ja aina jos vaan menin pakastimen vierelle, niin nau'unta alkoi. Noki poika on aina minun mielessäni ja suloisin poika oli silloin kun hän aivasti syödessä. Se on nimittäin maailman suloisinta kun pikku kissa aivastaa.

Noesta tuli kissaenkeli keväällä 2017.

Herrasmies Noki