Pohdintaa glögimukin äärellä

Eilen korkkattiin avomiehen kanssa meidän glögikausi. Se oli Sokokselta ostettua Marlin punaista glögiä. Mantelit olin ostanut etukäteen Punnitse&Säästästä, lastuina ne oli loppunut, joten jouduin  tyytymään kokonaisiin kuorittuihin manteleihin. Vuoden ensimmäinen glögi soi minulle kauniin joulumielen ja sitä juodessa oli ihana selata uutta Kaikkien Aikojen Joululehteä ja maistaa Kalevin minttusuklaata.

.
 Viimepäivinä on elämässä sattunut kaikenlaista. En edes osaa sanoa, mistä aloittaisin avautumiseni/pohdintani, näistä asioista mitä mielenpäällä on liikkunut. Jutut heittelevät vähän aiheesta toiseen, joten ei ihmekkään, että pääni on kaivannut nyt t-ämmöisiä rauhoittavia glögihetkiä.

Aloitan työssäopista. Olen nyt ensimmäisessä oman alani harjoittelussa (arvioitu valmistumisaika ensikeväänä). Hain kouluun nykyistä alaani opiskelemaan, koska en kestänyt enään fyysisesti työtäni (jota teen koulun ohella viikonloppuisin). Tämä uusi alani nivoutuu vanhaan työhöni luontevasti. En kuitenkaan osannut odottaa sen olevan näin henkisesti rankkaa. Siihen kuuluu paljon tehtäviä, jota koulussa ei oppitunneilla sanaakaan mainittu, osa mukavempia ja osa turhempia tehtäviä. Olen kuitenkin viihtynyt harjoittelupaikassani erinomaisesti, sillä tulen kaikkien työtovereitteni kanssa juttuun. Koen sen olevan kaikkein tärkein asia. Viime harjoittelussa nimittäin lähin "esimieheni" harjoittelupaikassa harjoitti huonoa vitsailua kustannuksellani. Hän sanoi juttuja jotka oli ilmeisesti hänestä hauskoja ja jotka itse koin enemmänkin loukkauksina. Henkilöiden lisäksi työtehtävät ovatmukavan vaihtelevia ja 8 tunin päivät tuntuvat kuluvan suht jouhevasti eteenpäin. Pientä paniikkia vielä näin alkuun tulee, kun on ruuhkaa ja itsellenisyttyy kova stressi, että kaikki asiat pitäisi nopeasti hoitaa. Onneksi työtoverini rauhoittavat minua ja sanovat että tee vaan rauhassa, miellä ei oo mikkään kiire. Tämä on yksi suurin tavoite, mihin pyrin pääsemään. Että osaan työskennellä ilman tuota stressiä pääni sisällä, sillä silloin nautin työstäni. Toinen asia mikä siin ävielä mietityttää on kolmivuorotyö. Olen itse todella rutiineihini kangistunut; pidän siitä, että on tietyt ajat jollon harrastaa ja tietyt ajat kun on kotona avomiehen kainalossa katsoamssa sketsisarjoja. Vuorotyöntakia on pitänyt opetella kääntämään päivä nurinkurin ja valvomaan pitkin yötä (kuten nyt, Täytyy mennä nukkumaan mahdollisimman myöhään, että jaksaa ensi yön työvuorossa valvoa). Kun nämä kaksi tavotetta on savutettu, tiedän olevani oikealla alalla.

Toinen aihe, mikä varsinkin viimeyönä pyöri päässäni on lapsettomuus. Tarkemmin: toivottu lapsettomuus. Viikonloppuna koin ihan yhtäkkisiä rinta- ja vatsakipuja. En ole rintakipuja tuntenut koskaan aikaisemmin ja vatsakipujakin vain äärimmäisten voimakkaitten kuukautisten aikaan. Maanantaina minulla oli varattu aika terveydenhoitajalle ehkäisypillerireseptin uusiutumisesta. Juttelin sitten terkalle näistä kivuista ja ensimmäinen mitä hän tuppaa käteeni on raskaustesti. Tämä tuntui minusta hyvin ahdistavalta. Nuorempana, ei vielä vakituisessa suhteessa olleensa, niitä jouduin muutaman tekemään ja aina pelotti se ajatus: mitä jos siinä on kaksi viivaa? Nytten se tuntui jotenkin entistä vakavammalta, kun terveydenhoitajakin sen jotenkin antoi ensimmäåiseksi mahdolliseksi "syyksi" näille kivuille. En saanut nukuttua kunnolla koko yönä, kun pelkäsin mitä testi tänä aamuna näytti. Meidän onneksemme positiivista, eli negatiivista. Vaikka olemme avomieheni kanssa tästä usein jutelleet, että emme halua lapsia vielä jos koskaan, niin tunsin silti pientä syylisyyttä. Onko minulla oikeus olla onnellinen lasettomuudesta, kun niin monet ihmiset kärsii siitä? Onko se oikein, että minä en halua lasta? Vähennänkö omalta osaltani maailman liikakasvuisuusongelmaa, sillä etten synnytä ikinä lasta? Onko paha asia pelätä synnytystä? Onko oikein joskus tulevaisuudessa adoptoida lapsi, vaikka sellaisen voisi fyysisesti itse saada? Mitä eroa loppujen lopuksi on lapsella ja aikuisuudella? Olen 24 ja siltikin oman äitin kanssa puhelimessa puhuttaessa vielä ihan lapsi? Tämmöiset ajatukset ovat pyörineet päässä.

Terveydenhoitajalle kerroin myös vielä yhdestä asiasta, mikä on vaivannut kehossani viimekuukaudet. Eli jalassani olevassa suht isossa syntymämerkissä on ollut kesästä lähtien haava ja nyt haavan parannettua sen väri on muuttunut radikaalisti. Näytin sitä terkalle ja lähetteen ensi maanantaina lääkäriin. Olen ehkä liikaa viimeaikoina lukenut vaaralliista luomista, jotka ovat kasvaimen tai syövän merkkejä ja nyt en saa päästäni sitä ajatusta pois, että mitä jos minulla on syöpä. Tämä ajatus on kummitellut päässäni, enkä pääse pakoon sitä kummitusta. Hienoa, että ylipäätänsäsain rohkeuden näyttää sitä jollekkin.

Eilen meidän perheeseen kantautui vielä suru uutinen. Kun olimme tulossa Sokokselta ruokakassit ja glogi mukanamme, avomieheni sai viestin veljeltään, että heidän rakas kissansa oli kuollut. Viikonlloppuna tämä oli hyvin kipeä ja appiukkoni vei hänet eilen eläinlääkäriin, missä kisulle todettiin pallean repeämä, jota ei voitu enää parantaa. Suurien kipujen vuoksi rakas Pekko sitten nukutettiin pois. Tämä ei tulut täytwnä yllätyksenä, mutta tuli silti. Pekko eli hienon kissan elämän, yli 13 vuotiaaksi asti. Tästätiedosta tul iniin paha olo, etten voinut pidättää kyyneleitä bussipysäkilä vaan itkin ihan isoon ääneen. Oman perheeni vanehmpi kissa kuoli kaksivuotta sitten pois, myös 13-vuoden iässä. Se tuntuu jotenkin niin käsittämättömältä, että niin pitkään ollut rakas, ihana, läheinen, ystävä lemmikki on nyt poissa, eikä sitä tule näkemään enää koskaan. Eilisilta ja tämäpäivä on ollut hyvin vaikeaa meille molemmille ja se vaikutti kanssa siihen, ettei työnteosta meinannut tulla mitään. Tulee van suru kaikkea ajatellessa.

Pekko vieraspatjallani

Muita pohdintoja mitä viime päivinä on ollut oahasti mielessä on Putin,Yt-neuvottelut ja Särkänniemen delfiinit (tätä nyt tarkoitan aiheiden hyppäämisellä).

Alotetaan Putinista. Eilen oli venäjän oppitunti ja opettaja halusi näyttää meille erään Putin dokkarin. Se oli pitkä ja sekava, jossa käsiteltiin hyvin monia Venäjän poliittisia asioita. Minulle jäi siitä todella raskas ja huono olo. Järkeni ei jotenkin pyty edes ymmärtämään, miten kamalasti asiat Venäjällä on tämän vallan aikana. Siinä puhuttiin siitä, kuinka oppositiota ja Putinin vastustajia ja haastajia, oli heitetty vankilaan viideksi vuodeksi ilman mitään syytä, kuinka vaalienlaskennassa oli yli 30% vaalipetos, kuinka Venäjältä ollaan hyökätty Ukrainaan ja Krimin niemimaalle tekosyyllä "Haluamme suojella siellä asuvia venäläisä" ja miten vanhoillisia Venäläiset on ajattelutavoiltaan. Kaikki nämä kamalat ajatukset yhdessä tunnin möykyssä tuntui räjyttävän pään. En vaan voi ymmärtää tuollaista järjenkäyttöä. Miksi?

Yt-neuvottelut. Tämä pyöri tänään pienenä mielessä. Työharjoittelupaikassani on nämä nyt käynnissä ja sen kyllä huomaa, kuinka paikan työntekijät on lamaissa, kun ei tiedä jatkuuko työt ja jos jatkuu niin minne asti. Siksi tämä vähän pelottaakin, että kun valmistun omalle alalleni, niin onko silloin minulle töitä tarjolla, muutakin kuin pelkkiä kesätöitä. Haluan kyllä uskoa, että tekevä löytää työtä. Otan esimerkiksi oman äitini, joka on selvinnyt peräti 11 yh-neuvottelut ja on edelleenkin samassa firmassa töissä. Hyvä äiti!

Särkänniemestä näin viimeiseksi. Päivän uutisissa sanottiin, että Tampereen Särkänniemen delfinaario suljetaan ja delfiineille etsitään jostain toisesta maasta delfinaario, mihin ne siiretään. En osaa päättää onko tämä hyvä vai huono uutinen. Kesällä viimeksi Särkänniemessä käydessäni kiinostuin tutkimaan Särkiksen delfinaariota ja kun luin siitä aika paljon eri uutisia, tuli vastaan paljon yleensä vaiettuja juttuja kuolleista delfiineistä. En koe olevani mikään eläinaktivisti, mutta voin myöntää, etten ole ikinä viihtynyt eläintarhoissa tai puistoissa. Minusta eläimen kuuluisi olla sille luonnollisessa ympäristössä. (Lemmikkieläimet on kuitenkin asia erikseen, niissä kun on niin monia rotuja, ettei kaikki enää selviäisi ilman ihmisten apua. Esimerkkinä vaikka oma rakas kissani, joka ei tykkää yhtään olla ulkoilmassa, vaan on kokonaan sisäkissa). Delfinaariossa olen lapsena joskus käynyt esityksiä kattomassa ja kyllä ne on mielenkiintoisia eläimiä, mutten liiemmin välitä siitä, että ne esittää ihmisille sirkustemppuja ja ihmiset saa sitä kautta rahaa. Mikä oikeus meillä on oikein tienata eläimillä? Minusta olisi ihanaa jos delfiinit voisi vapauttaa oikeaan ympäristöönsä, mutta en kuitenkaan sitä haluaisi tehdä. Kaksi näitä delfiineistä on jo niin kauan asunut vankeudessa ja kaksi syntynyt vankeudessa, joten ne eivät tulisi selviämään enään luonnossa. Paras vaihtoehto minusta olisi pitää delfiinit edelleenkin Särkänniemessä, mutta ilman, että nämä joutuisivat enään esiintymään ihmisille. Mielestäni Särkänniemi olisi tämän delfiineille velkaa. 

Tälläisiä iltapohdintoja tälläkertaa. Ehkä illan viimeinen kynttilänliekki rentouttaisija poistaisipäästäni kaikki negatiiviset ajatukset.