sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Viikonloppua

Viimesen 7 vuotta kun olen ollut työelämässä, olen aika paljon tehnyt viikonloppuvuoroja. Silloin kun työelämäni aloitin niin ne ei aluksi haitanneet, mutta nyt jo kaipaisi sitä että työt tehtäisiin arkena ja viikonloppu olisi sanansa mukaisesti viikonloppu. Pahaan olooni olen nyt hakenut apua lääkäriltä ja onneksi sinne pääsen huomenna uudestaankin. Tämän viikonlopun olin toivonut aikoja sitten vapaksi ja se kannatti.

Viikonloppu alkoi Arnoldsin ihanalla pinkillä donitsila
Olen tänä vuonna osallstunut kolmeen lahjanvaihtorinkiin: Joulun Taikaa foorumiin, Salaiseen Jouluystvään ja Joulukissaan. Joulukissan lähetystiedot sain vasta tänään, mutta Joulun Taikaa paketti, sekä Salaisen Jouluystävän ensimmäinen paketti saapuivat juuri sopivasti viikonlopuksi.

Nämä yllärit olivat Joulun Taikaa paketissa Salaisen Tontun lähettämänä. Juuri tuona päivänä minun oli kamalasti tehnyt mieli kyseistä Suomi suklaata ja hyväähän se oli. Mitäs muut paketit sisälsivät?

 Suklaan lisäksi sain Muumi piparkakkumuotteja (joista Mörkö on erityisen hieno), sydänheijastimen (joka on varmaan itsetehty), sekä kissapallon. Aku Ankka kortti kruunaa kaiken ja sopii hyvin tähän joulun edeltävään aikaan.

Salaisen Jouluystävän paketin sisältö taas oli tämmöinen:
 Pussi Pukkisuklaata (joka odottaa vieläkin syömistään), Suomenlippupaketin tuikkuja (itsenäisyyspäivä kynttilöiksi), kauniita servettejä, suloisen kissakortin sekä ihanan valolampun ja siihen paristoja. Pettereita oli sen verran paljon mukana, että riittää meidän telkkarin kaukosäätimeenkin, sillä juuri nuita pieniä se tarvitsee.
Tämmöinen lamppu siis on ja kun valon laittaa päälle, niin tuo teksti ja tähdet kyllä näkyvät kauniisti.

On ollut ihana viettää viikonloppua mieheni ja Boriksen kanssa. Boris onkin meidän perheessä ainoa joka tänään viettää isänpäivää, sillä Boris on Pikku Myy nimisen kissaneidin isukki.

Hyvää isinpäivää Boris
Perjantai-iltana käytiin avomieheni kanssa Neljän Ruusun konsertissa paikallisessa tanssiravintolassa. Aivan loistavan setin soittivat ja entistä enemmän olen kyllä Neljän Ruusun musiikista alkanut pitää. Yhtyeellä on hienoja sanoituksia biiseissään ja monet kappaleet ovat koskettavia.
Neljän Ruusun tunnelmissa

Tähän Neljän Ruusun Veri kappaleeseen on hyvä lopettaa. Rauhallista isienpäivää ja toivottavasti muillakin oli yhtä ihana viikonloppu kuin täälläkin.

4 kommenttia:

  1. Ihana vapaa viikonloppu sulla :) Tuo Pikku Myy vois olla mun juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän luulen ja kyllä toivonkin, että Pikku Myy olisi oman kotinsa jo löytänyt. Hän oli samassa ensikodissa mistä Boriksenkin syksyllä hain, mutta meille ei kahta kissaa voitu ottaa kun on niin pieni asunto.

      Poista
  2. Hienot yllärilahjat olet saanut!! Täällä ei viettänyt kukaan isänpäivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei meilläkään yleensä, kun oma isä on taivaassa, mutta Boris on meiän isukkisankari.

      Poista