lauantai 6. helmikuuta 2016

Käy Muumilaaksoon: Muumilaakson Kevät

Lupaamani Muumimaraton alkakoon. Vaikka osaankin Muumijaksot suurinpiirtein alusta loppuun ja edestä taakseppäin ulkoa, niin tässä maratonissa pyrin keskittymään sarjan muuttuvuuteen; kuinka hahmot kasvavat, missä jaksoissa sarjan tunnelmat ovat erilaiset, muuttuuko musiikki tai animaatiotyyli ja miten muumien maailma on lopulta muuttunut sarjan aikajanan kanssa, eli kahdessa ja puolessa vuodessa.
Ensimmäinen jakso Muumilaakson Tarinat sarjassa on nimeltään Muumilaakson kevät, joka perustuu aika suoraan Tove Janssonin Muumikirjaan Taikurin Hattu ensimmäisiin lukuihin.

Tarina alkaa tunnelmallisesti Kertojan (lempeä Leena Uotila) esitellessä hyvin lyhyesti, ytimekkäästi ja huumorillisesti Muumiperheen ja näiden tavasta nukkua talviunta. Kertojaa käytetään Muumeissa useaankin otteeseen, muttei koskaan onneksi liikaan selittelyyn, vaan enemmänkin asioiden toteamiseen (esim. kun hän toteaa Muumipapan kirjoittavan muistelmiaan).

Muumilaakson Tarinoiden alkutunnus
Muumipeikon noustessa ja herätessä näytetään heti hänen kiintymyksensä Nuuskamuikkuseen ja innostuksen kaikkeen hauskaan. Hyvänä esimerkkinä on kun Muumipeikko kiertää talon toisesta kerroksesta ylimpään omaan huoneeseensa, että voi tulla nuoratikkaita alas, vaikka portaita olisi päässyt nopeampaa. Muumipeikkoa kiinnostaa kaikki uusi ja seikkailut. Hän oli heti viemässä Taikurin hattua Papalleen ehdotukseksi ja leikki Nipsun kanssa ihan naurun kippurassa sokkoa, kun Pappa ei saa hattua päästään. Muumipeikko on kuitenkin heti avulias, eikä naura kutistuneelle hatulle. Muumipeikon muututtua Kummituselämimeksi ja siitä takaisin Muumipeikoksi näytetään, että Muumipeikko ei alussa ole pitkävihainen. Kun muut myönsivät olevansa väärässä, niin Muumipeikko ei alkanut vaatimaan heitä anteeksipyyntöä, vaan unohtaa koko asian mieluiten nopeasti. Seikkailunhaluisena häntä kuitenkin hieman harmittaa jännittävästä hatusta luopuminen. Muumipappa näytetään ensimmäisessä jaksossa vähän jyrkältä, kun taas Mamma aikalailla yliempaattiselta ja kekseliäältä. Kyllähän nyt hattuakin voi roskakorina käyttää. Muumimamma on ainoa, joka tarinan lopussa tunnistaa Kummituseläimen omaksi Muumipeikokseen ja se kuvastaa hyvin alkuasetelmana heidän kahden läheistä äiti-poika suhdettaan. Muumimamma antaa ihanan lämpöisen tunteen ja on yksi tärkeimmistä hahmoista sarjan tunnelman luomisessa.

Muumipeikko karmivana kummitusolentona
Muumiperheen lisäksi ensimmäisessä jaksossa esiintyvät Niiskuneiti, Niisku, Pikku Myy, Nipsu, Nuuskamuikkunen ja Hemuli. Niiskuneidin ensimmäinen kuva on kukkien seassa ja sillä esitellään hänen kiinnostuksensa esteettiseen kauneuteen. Niiskun ja Niiskuneidin konfliktit ja kiinnostusten erilaisuudet ovat monien jaksojen teemoina, joten on hienoa että se esitetään jo ensimmäisessä jaksossa. Niisku näyttää heti alkuunsa, ettei hän oikein piittaa mistään muusta, kuin lentohärvelistään. Pikku Myystä ei saa ekassa jaksossa vielä kunnolla selvää ja Nipsu taas näytetään heti alkuunsa vähän hömelönä ja aina nälkäisenä. Hän on ainoa, joka ei meinaa millään päästä Taikurin Hatusta tulevien pilvien päälle lentelemään ja vähän väliä hän puhuu ruuasta. Nuuskamuikkunen esitetään heti alkuunsa Muumipeikon ihailun kohteena ja hänet mainitaan, ennen kuin häntä näytetään. Jaksosta löytämäni ainoa virhe (jota en ole aiemmin ajatellut) on kun Muumiperheen tuttu Hemuli sanoo hassusti: "Merkillinen tapa nukkua talviunta" vaikka itsekkin tulevina talvina nukkuu sitä.

Jakson ääninäyttelijät ovat lähes samat koko sarjassa, ainoastaan Niiskun näyttelijä vaihtuu kesken kauden Samuli Edelmanista Ilkka Merivaaraan. Hahmojen ääniin olen hyvin tottunut, muta näissä alkujaksoissa huomaa selvästi sen, että näyttelijät vielä hakevat hahmojensa ääntä, esim. Muumipapan ääni on tässä vähän käheämpi, kuin mitä myöhemmissä jaksoissa ja Niiskuneidin päinvastoin ei-niin-kimittävä, mitä se jossain jaksoissa Aila Svedbergillä menee. Muumipeikon ääni taas Kummituseläimenä tuntuu kuin olisi tahalteen äänitetty jonkun filtterin läpi, siinä on selviä eroavaisuuksia. Se hänen itkuäänensä Muumimammalle "äiti" huutona on samalla surullinen, mutta jollain tavalla karmiva.
"Muumimamma on tehnyt jotain herkkua" - Nipsu
Suomessa kun on sensuroitu muutamia muumijaksoja, niin tämä ensimmäinen oli kanssa sensuroinnin alla. Kummituseläin koettiin suomalaisen television aamupiirrettyihin liian pelottavana ja "japanilaisena" hahmona. En yhtään ihmettele, itsekkään en lapsena tätä jaksoa tykännyt katsoa tuon "Muumilaakson Kuninkaaksi" tituuleeraavan kummituseläimen takia. Jakso jätettiin sarjaan sen takia, kun sen on sarjan avausjakso ja sillä kuitenkin pyrittiin esittelemään koko hahmojen maailma ja niin katsojat jäisi sarjaan paremmin kiinni. Hyvä vain, sillä ilman tätä jaksoa toinen osa tuntuisi hyvin irralliselta.

Muumimusiikkiin on tullut innostuttua vanhemmalla iällä ja nyt vasta huomasin, että yksi kammottavimmista sarjan teemoista soi tässä, kun Muumi itse tajuaa olevansa kummituseläin. Saman teeman yhdistän ainakin aavelaivaan. Muutamissa yksittäisissä kuvissa animaatio näyttää vähän liian japanilaistyyliseltä verrattuna sarjan muihin jaksoihin. Uskon tämän johtuvan vielä sarjan animaationtyylin hakemisesta. Ehkei ensimmäistä jaksoa tehdessä vielä ihan tarkkaan osattu hakea sitä tyyliä mitä sarjalle haluttiin ja mihin myöhemmin päädyttiin.

Muumilaakson Kevät- jakso on aina ollut tähän vähän liian japanilaistyylisyyden takia itselleni etäinen, vaikka siinä juurikin esitellään hahmot ja maailma ja luodaan sarjan lähtökohdat. Seuraavia jaksoja tutkiskellessa sitten koitan huomata näitä muutoksia aina aikaisimpiin jaksoihin heijastaen.

Tämä kuva on jotenkin niin japanilaisen näköinen

4 kommenttia:

  1. Voi hirveetä, tuo Muumipeikon muodonmuutos kummituseläimeksi oli yksi kamalimmista Muumi-hetkistä lapsuudessani! Hyi! Ja se näytetään vielä ensimmäisessä jaksossa: kyllä tekee mieli katsoa sarjaa pidemmälle! ;) Seuraavissa jaksoissa mukaan tulee hirvittävä mörkö, joka oli kyllä vielä paljon kummituseläintä pahempi... Minusta on aivan ihanaa, että Muumimamma tajuaa kummituseläimen olevan oma Muumipeikkonsa. Kohtaus on todella hellyyttävä, jossa kummituseläin-Muumi ja Muumimamma halaavat keskenään.

    Taikurin hattu on kyllä tosi siisti kapistus! Eikös tässä jaksossa muumit lentele vaaleanpunaisten pilvien päällä...? Se on näyttänyt minusta aina tosi siistille. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mörkö on itselleni ollut se kaikkein karmein hahmo Muumiessa, mutta aikuisena häntäkin olen oppinut ymmärtämään. Kummituseläin jotenkin heti sarjan alussa antaa sarjasta sellaisen kutkuttavan jännittävän tunnelman, vaikka se onkin pelottava.
      Tässä jaksossa Muumipeikko, Niiskuneiti, Nipsu, Nuuskamuikkunen ja Myy lentelevät pilvillä. Minusta se on ana ollut kamalan tylsä, mutta vaarallinen kohtaus.

      Poista
  2. Eksyinpä vielä tämänkin blogin puolelle. :) Ihanaa Muumianalyysiä!

    Kummituseläin oli minusta hirmu ahdistava juuri siksi, kun kukaan ei tunnistanut Muumipeikkoa, ei aluksi edes hänen äitinsä. Minusta oli kammottavaa ajatella lapsena (ja vieläkin) että niin kävisi itselle. Kohtaus on hyvin surullinen. On valtavan huojentavaa, kun Muumimamma halaa otusta ja se muuttuu takaisin Muumipeikoksi.

    Pitäisipä taas katsoa Muumit läpi, sillä ne ovat kyllä niin laatuviihdettä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kumituseläin on kyllä monille aiheuttanut traumoja, hyvä vain etten ole ainoa.
      Muumit on siitä harvianinen sarja, että se on kesätnyt aikaa loistavasti. Se ei koskaan tunnu liian vanhalata ja sitä on sallittu aikuisenakin katsoa.

      Poista